Salmonellatapauksia Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloissa
19.6.2024 10:10:28 EEST | Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha | Tiedote
Viisi varmistettua salmonellatapausta on todettu Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloissa Turussa kesäkuun aikana.

Viikko sitten keskiviikkona 12.6. todettiin kaksi salmonellatapausta, joista toinen potilas oli hoidossa Kaskenlinnan sairaalassa ja toinen Mäntymäen sairaalassa. Kahden tapauksen samanaikainen löytyminen herätti epäilyn epidemiasta, ja selvitystoimiin ryhdyttiin välittömästi. Sen jälkeen uusia tapauksia on ilmennyt vielä kolme Kaskenlinnan sairaalan potilailla. Kaikki sairastuneet potilaat saavat antibioottihoitoa ja osa heistä on jo toipunut taudistaan.
– Tarkennamme parhaillaan salmonellan alatyyppiä ja selvitämme eri vaihtoehtoja taudin kulkeutumisessa sairaalaan. Jäljitämme tartuntojen alkuperää yhteistyössä Turun ympäristöterveydenhuollon kanssa taudin mahdollisen leviämisen estämiseksi, Tyks infektioidentorjuntayksikön infektiolääkäri Harri Marttila sanoo.
Sairastuneista otetuista näytteistä on jo saatu selville, että ne edustavat samaa salmonellan ryhmää.
Marttilan mukaan salmonellanäytteenottoa on tehostettu ja mikäli Kaskenlinnan tai Mäntymäen sairaaloiden osastopotilaalle tai henkilökunnan jäsenelle ilmaantuu ripulia, on tärkeätä tutkia myös salmonellanäyte.
Epidemian lähde ei ole vielä varmistunut, mutta Turun kaupungin ympäristöterveyden palvelut tutkivat asiaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri MarttilaInfektiolääkäriVarsinais-Suomen hyvinvointialue
Puh:050 478 6844harri.marttila@varha.fiPäivi NurmiYmpäristöterveyspäällikköTurun kaupunki
Puh:050 552 9239paivi.nurmi@turku.fiVarsinais-Suomen hyvinvointialue
"Turvaamme, parannamme, pelastamme – hyvinvointia yhdessä, joka päivä."
Varsinais-Suomen hyvinvointialue järjestää varsinaissuomalaisten sote- ja pelastuspalvelut. Verkkopalvelumme: varha.fi
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Varsinais-Suomen hyvinvointialue, Varha
Varha fick extra tid av finansministeriet för att täcka underskotten före utgången av 20272.11.2026 11:15:43 EET | Pressmeddelande
Egentliga Finlands välfärdsområde fick i enlighet med sin ansökan extra tid till utgången av 2027 för att täcka underskotten. Finansministeriet delgav välfärdsområdet sitt beslut den 30 oktober.
Varha sai VM:ltä lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun2.11.2026 11:15:43 EET | Tiedote
Varsinais-Suomen hyvinvointialue sai hakemuksensa mukaisesti lisäaikaa alijäämien kattamiseen vuoden 2027 loppuun saakka. Valtiovarainministeriö kertoi päätöksestään hyvinvointialueelle 30.10.
Nya behandlingsmetoder ger hopp åt personer med sömnapné2.11.2026 08:15:00 EET | Pressmeddelande
Sömnapné kan behandlas på flera olika sätt. Förutom CPAP-apparater används bland annat apnéskenor, lägesbehandling och livsstilsbehandling. För vissa patienter kan även kirurgisk behandling vara ett alternativ. Vid ÅUCS bedrivs forskning och utvecklas behandlingsmetoder för att kunna erbjuda en allt mer heltäckande vård av sömnapné.
Uudet hoitomuodot tuovat toivoa uniapneapotilaille2.11.2026 08:15:00 EET | Tiedote
Uniapnean hoito ei tarkoita kaikille samaa hoitoa. CPAP-laitteen rinnalla käytössä on muun muassa uniapneakiskoja, asentohoitoa ja elintapahoitoa, ja osalle potilaista voidaan harkita kirurgista hoitoa. Tyksissä tehdään tutkimusta ja kehitetään hoitokäytäntöjä, joiden avulla uniapnean hoito on entistä kokonaisvaltaisempaa.
Ett nytt familjehem för äldre öppnar i Åbo30.10.2026 13:11:26 EET | Pressmeddelande
Utbudet av familjevård för äldre utökas inom Egentliga Finlands välfärdsområde när ett nytt familjehem för äldre kunder öppnar i Åbo. Familjehemmet Untuva är det första familjehemmet i Åbo som erbjuder långvarig familjevård.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
