Menevä taksipalvelu laajentaa Jyväskylässä
Jyväskylän alueella aiemmin Kela-takseja operoinut kotimainen perheyhtiö Menevä tuo taksilaivueensa myös tavallisten kuluttajien avuksi. Uusi taksipalvelu operoi Jyväskylässä pääosin sähköautoilla ja uutta ovat myös viidestä eurosta alkavat kiinteät kyytihinnat. Suomen suurin taksiyhtiö Menevä uskoo Jyväskylän taksimarkkinan kasvuun ja kilpailun kehittävän myös alan yleistä palvelutasoa.

Kotimainen Menevä tarjoaa taksipalveluita kuluttajille, yrityksille ja hyvinvointialueille ympäri Suomen Hangosta Kittilään. Jyväskylän alueella Menevä tunnetaan ensisijaisesti Kela-kyytien tarjoajana, mutta nyt yhtiö laajentaa tarjontansa alueen kaikkien kuluttajien saataville. Menevän ensimmäinen kokonaan sähköautoista koostuva taksilaivue aloitti huhtikuussa 2024 Tampereella ja seuraava tavoite on sähköistää Jyväskylän alueen taksimarkkinaa.
”4,95/5 asiakastyytyväisyys ja kaikki odotukset ylittänyt kysyntä Tampereella kertovat palveluajatuksemme osuneen tarpeeseen, ja rohkaisivat laajentamaan nyt myös Jyväskylään. Asiakkaiden lisäksi uusi sähköinen palvelumme kiinnostaa myös kuljettajia. Olemme saaneet Jyväskylän uuteen tiimiimme timanttisia, kadut ja nopeimmat reitit tuntevia osaajia, joiden asiakaspalveluasenne on myös oikea”, kertoo Tuomo Halminen, Menevän yrittäjä ja toimitusjohtaja.
“Olemme toimineet Jyväskylässä hyvinvointialueen kumppanina pitkään, ja tutut kuljettajat ja autot palvelevat Kela-asiakkaitamme myös jatkossa. Tuomme heidän rinnalleen nyt kuluttajille suunnatun, laadukkaan ja läpinäkyvästi hinnoitellun turvallisen taksipalvelun. Kun Menevän tilaa sovelluksen tai puhelinpalvelun kautta, noutopisteeseen kaartaa aina luotettava ja ammattitaitoinen kuljettaja. Edullisimmillaan kyydin voi hiljaiseen aikaan saada vitosella ja sovelluksesta tai soittamalla kyydin saa kiireisempäänkin aikaan keskustan taksitolppia edullisemmin. Taksan lisäksi asiakkaalle ei synny muita kuluja, sillä kyydin tilaaminen on meillä aina ilmaista”, tarkentaa Halminen.
Helposti tilattava ja tunnistettava taksi
Suomen suurimmaksi taksialan yhtiöksi kasvaneen Menevän tilauskeskuksen ja applikaation välityksessä on yli 1500 taksia. Jyväskylän uusi palvelu toteutetaan pääosin sähköautoilla, joiden edullisemmat käyttökustannukset siirretään kuluttajahintoihin. Kiireisimpään ruuhka-aikaan ja suurtapahtumissa Jyväskylän kyytitarvetta täydennetään myös Menevän Kela-kalustolla.
”Palvelumme tuo sähköautojen hyödyt suurelle yleisölle. Teslojen alhaiset käyttökustannukset siirretään asiakkaiden eduksi edullisina hintoina, ja kyytien laadustakaan ei ole tarpeen tinkiä. Olemme saaneet sähköautolaivueeseemme erittäin ammattitaitoisia kuljettajia, joiden kanssa on ilo kehittää työn houkuttelevuutta ja vetovoimaa. Tämän huomasimme jo Tampereella ja uskon saman toteutuvan Jyväskylässä”, kertoo Halminen.
Asiakkaiden ja kuljettajien tyytyväisyys aseena uudistuksessa
Liikennekaareen kuuluva Suomen taksiuudistus laittoi alan paljon puhuttuun myllerrykseen, jonka tuloksena koko taksialan maine on kärsinyt. Menevä lukeutuu niihin harvoihin yrityksiin, joka on onnistunut alan kriisistä huolimatta kääntämään tilanteen voitokseen ja kasvamaan liikevaihdolla mitattuna alan suurimmaksi.
”Sääntelyn vapautumisen jälkeen kyydit ovat jakautuneet entistä suuremmalle kuljettajajoukolle, jolloin yksittäisen kuljettajan ansiot ovat pienentyneet. Taksiuudistuksen jälkeen valitsemamme strategia on osoittautunut toimivaksi. Olemme keskittyneet kehittämään kuljettajien työtyytyväisyyttä ja reilua ansiota, mikä näkyy asiakkaalle laatuna ja luotettavuutena. Menevä vastaa palvelun laadusta, ajoihin ja työntekoon liittyvistä hallinnollisista asioista sekä kyytien välittämisestä. Kuljettajamme voivatkin keskittyä olennaiseen, eli asiakaspalveluun ja turvalliseen ajoon”, lupaa Halminen.
Jyväskylän Menevä-laivue on helposti tunnistettava ja niillä ajetaan ainoastaan Menevän applikaation ja puhelinkeskuksen kautta tulevia tilauksia. Menevä-taksin voi tilata Jyväskylässä 19.6. alkaen Menevä-sovelluksella tai soittamalla veloituksetta yhtiön omaan tilauskeskukseen 0800 02120. Edullisimmillaan kiinteähintaisen Menevä-kyydin saa Jyväskylässä viidellä eurolla, eikä palveluun liity ylimääräisiä tilausmaksuja tai muita piilokuluja.
Menevä on valtakunnallinen taksipalvelu, jonka tilauskeskus ja applikaatio välittää yli 1500 taksia ympäri maan. Liikevaihdolla mitattuna (41MEUR v. 2023) pian 50 vuotta toiminut, kotimainen perheyhtiö on Suomen suurin taksialan yhtiö. Menevä-taksit palvelevat kuluttajia, yrityksiä ja julkisen sektorin sopimusasiakkaita.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätiedot
Tuomo Halminen, toimitusjohtaja, Menevä Oy, tuomo@meneva.fi, +358 50 5208706
Arto Peisa, markkinointijohtaja, Menevä Oy, arto@meneva.fi, +358 50 3008987
Samuel Sorainen, viestintätoimisto Wolfcom Oy, samuel.sorainen@wolfcom.fi, +358 400 579 653
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Wolfcom PR Boutique, Helsinki, Finland
Tehtaankatu 40 B 21, 00150 Helsinki
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Wolfcom
Viron Michelin-oppaaseen kahdeksan uutta ravintolaa19.6.2025 11:49:09 EEST | Tiedote
Michelin Guide on julkaissut Viron vuoden 2025 ravintolasuositukset. Neljänteen Estonia-oppaaseen on valittu yhteensä 43 ravintolaa eri puolilta maata. Mukana on kaksi tähtiravintolaa, seitsemän Bib Gourmand -tunnustuksen saanutta sekä kolme kestävän gastronomian edistämisestä palkittua Green Star -ravintolaa.
Myös Viro juhlistaa saunan päivää 14.6.12.6.2025 11:01:28 EEST | Tiedote
Suomalaista saunaa on juhlistettu kesäkuun toisena lauantaina jo vuosikymmenten ajan. Perinteisen löylysaunan suosio on kasvussa myös kansainvälisesti, mutta Suomen rinnalla aito saunaperinne on säilynyt keskeisenä osana ihmisten arkea ja elämää myös Virossa. Saunan päivän odotetaan vakiintuvan myös etelänaapurissa osaksi joukkoa juhlapäivistä, joilla kunnioitetaan kansallista kulttuuriperintöä.
Suomen paras hampurilaisravintola on Grill Room Hankasalmi – jo toistamiseen!10.6.2025 10:00:44 EEST | Tiedote
Burger Lovers -yhteisön ja McCainin järjestämässä äänestyksessä valittiin vuoden 2025 Suomen parhaaksi hampurilaisravintolaksi Hankasalmen Niemisjärvellä sijaitseva Grill Room. Grill Room sai yli kymmenen prosenttia kaikista avoimessa yleisöäänestyksessä annetuista 20 581 äänestä. Toiseksi sijoittui viime vuoden kolmonen Bursalad Hyvinkäältä ja kolmanneksi äänestettiin toissavuoden ykkönen The Van Kotkasta.
Suomen paras hampurilaisravintola -äänestys alkoi2.6.2025 12:35:55 EEST | Tiedote
Burger Lovers Finland -ruokayhteisö ja McCain etsivät Suomen parasta hampurilaisravintolaa. Yleisöäänestyksen pohjaksi on listattu yli kolmesataa laadukkaita burgereita tarjoavaa ravintolaa ympäri Suomen. Yleisöäänestys alkoi tänään maanantaina 2. kesäkuuta osoitteessa burgerlovers.fi. Äänestysaikaa on sunnuntain loppuun 8.6. saakka. Suomen paras hampurilaisravintola 2025 julkistetaan Burger Lovers -festivaalin aattona 10.6.
Pala Espanjaa keskellä Helsinkiä2.6.2025 10:40:56 EEST | Tiedote
Espanjalainen tapaskulttuuri elää vahvasti hetkessä – kyse on yksinkertaisista, maukkaista suupaloista, rennosta yhdessäolosta ja jakamisen ilosta. Näitä elementtejä juhlistetaan myös Helsingissä, kun kansainvälistä tapaspäivää vietetään NH Collection Helsinki Grand Hansa -hotellin katuterassilla 6.–7. kesäkuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme