Jätkäsaaren Bunkkerin julkisivujen purkaminen alkaa kesällä
19.6.2024 12:40:48 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin Jätkäsaaressa sijaitsevan Bunkkerin kevyet sisäpurkutyöt on pääosin tehty. Ulospäin näkyvien raskaiden purkutöiden arvioidaan alkavan heinäkuussa, ja ne kestävät ensimmäisessä vaiheessa noin puoli vuotta. Purusta aiheutuu jonkin verran ääntä ja ajoittain myös pölyämistä.

Purun seuraavia vaiheita ovat julkisivun kuorielementtien koepurku ja ensimmäisen kerroksen lippamaisen katoksen sekä vesikattorakenteiden purut. Purku etenee tämän jälkeen ylhäältä alas.
Purkutyön ensimmäisen vaiheen arvioidaan valmistuvan alkuvuodesta 2025. Ensimmäisen vaiheen purkutöiden jälkeen rakennukseen jää edelleen pystyyn muun muassa seiniä neljännen kerroksen korkeudelle asti odottamaan purkuhankkeen etenemistä.
Purusta syntyy ääntä
Vaikka purusta syntyvää haittaa pyritään minimoimaan, niin massiivisen betonirakennuksen purusta sekä purkujätteen käsittelystä ja lastauksesta syntyy väistämättä ääntä ja mahdollisesti myös ajoittaista pölyämistä. Meluisimmat työvaiheet ajoitetaan arkipäiviin kello 7 ja 18 välille.
Pölyämistä hillitään purkamisen ja purkujätteen käsittelyn kaikissa vaiheissa muun muassa työmenetelmien valinnalla sekä kastelemalla ja sumuttamalla vettä purkumassoihin. Myös liikenneväyliä puhdistetaan työn aikana.
Purku vaikuttaa työmaan kohdalla kulkureitteihin
Työmaa on aidattu kaksi metriä korkealla umpivaneriaidalla. Kulku kapealla Hietasaarenkujalla on katkaistu väliaikaisesti turvallisuussyistä purkutyömaan ja Verkkokaupan rakennuksen välisellä osuudella. Hampurinkujan puolella kulkureitti on kaventunut työmaan kohdalla.
Työmaan vieressä oleva Jätkäsaaren liikuntapuisto pysyy käytössä koko purun ajan.
Työmaaliikenne lisääntyy
Purkumassoille ei ole käyttöä Jätkäsaaressa. Työmaakuljetukset ajetaan ainakin urakan alkuvaiheessa Tyynenmerenkadun kautta Hietalahdenrannan suuntaan. Myöhemmin kuljetuksia tehdään myös Crusellinsillan kautta.
Tontille suunnitellaan uinti- ja liikuntakeskusta
Bunkkerin paikalle tulevan Jätkäsaaren uinti- ja liikuntakeskuksen uudisrakennuksen suunnittelu on käynnistetty. Uudishanke on hankesuunnitteluvaiheessa. Tiedotamme hankkeesta lisää syksyllä.
Luvan mukaisesti Bunkkerista, jossa on kuusi kerrosta sekä ullakko- ja kellaritilaa, puretaan tässä vaiheessa noin kaksi kolmasosaa. Tämän purkuvaiheen jälkeen rakennus näyttää ulospäin kaksi kerrosta nykyistä matalammalta. Purkua tehdään myös rakennuksen sisällä. Bunkkerista on 2010-luvulla purettu tarpeettomaksi jäänyt toimistosiipi.
Purun aloittamisella edistetään uinti- ja liikuntakeskuksen nopeampaa toteutusvaihetta. Purkutyön jatkon aikataulu riippuu korvaavan uudishankkeen aikataulusta.
Purkuhankkeen rakennuttajana toimii Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimiala. Purku-urakan pääurakoitsijana toimii Stara ja ensimmäisen vaiheen purkujen aliurakoitsijana Lotus Demolition Oy.
20.6. klo 11.15 päivitys; lisätty tieto jatkotiedottamisesta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö Jarmo Metsälä (heinäkuun lomalla)
Helsingin kaupunki
kaupunkiympäristö / tilat
040 1719 364, jarmo.metsala@hel.fi
Kuvat

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Helsingin Kruunuvuorenselän uudet veneväylät on otettu käyttöön 10.4.202610.4.2026 09:48:48 EEST | Tiedote
Kruunuvuorensillan valmistuttua Kruunuvuorenselällä on tullut muutoksia väyläalueisiin, väylämitoituksiin ja väyläluokkiin. Merkittävin muutos on se, että yhden väylän sijasta Kruunuvuorenselällä on nyt kaksi väylää. Uudet väylämerkit on asennettu paikoilleen 10.4.2026.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 9.4.20269.4.2026 19:05:38 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 9.4.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 23.4.2026
Sillalla tavataan lauantaina 18. huhtikuuta – oma kruunu päähän!8.4.2026 09:59:00 EEST | Tiedote
Helsingin Laajasalon ja Korkeasaaren yhdistävä Suomen pisin silta, Kruunuvuorensilta, avataan jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden käyttöön lauantaina 18.4.2026. Jalankulkijat pääsevät sillalle klo 14 ja pyöräilijät klo 17. Samalla aukeaa merkittävä uusi väylä kantakaupungin ja Laajasalon välille.
Helsingfors stads miljöskyddsföreskrifter uppdateras6.4.2026 08:33:10 EEST | Pressmeddelande
Miljöskyddsföreskrifterna, som senast uppdaterades 2018, föreslås bli preciserade i fråga om hanteringen av snö och bullerbekämpningen. De viktigaste förändringarna handlar om att inrätta mottagningsplatser för snö och om bullerolägenheter under konserter. Stadsmiljönämndens miljö- och tillståndssektion behandlade föreskrifterna den 9 april.
Helsingin kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä päivitetään6.4.2026 08:33:10 EEST | Tiedote
Viimeksi vuonna 2018 päivitettyihin ympäristönsuojelumääräyksiin esitetään täsmennyksiä lumenhallinnan ja meluntorjunnan osalta. Keskeisimmät muutokset liittyvät lumen vastaanottopaikkojen perustamiseen ja konserttien meluhaittoihin. Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaosto käsittelee määräyksiä 9. huhtikuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme