Aluehallitukselle esitetään syksylle uusia yhteistoimintaneuvotteluja – talouden sopeuttamista tavoitellaan nyt sisäisen hallinnon keventämisellä
19.6.2024 15:29:39 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen lisäsäästötarve vuodelle 2025 on arviolta 20 miljoonaa euroa. Osana sopeutustoimia aluehallitukselle 24.6. esitetään koko henkilöstöä koskevien yhteistoimintaneuvottelujen käynnistämistä elokuussa 2024. Neuvottelut kytkeytyvät erityisesti organisaatio- ja johtamisrakenteen uudistamistyöhön mutta kohdistuvat koko henkilöstöön.
Aluehallitukselle esitettävien neuvottelujen tavoitteena on sisäisen hallinnon keventäminen eli neuvottelut kohdentuvat erityisesti johtamis- ja asiantuntijatehtävissä toimiviin työntekijöihin. Tavoitteena on vähentää 80 henkilötyövuotta pääosin organisaatiorakenteen uudistamistyön pohjalta. Käynnissä olevassa selvitystyössä tarkastellaan nykyisen, hyvinvointialueen käynnistämisvaiheeseen luodun organisaatio- ja johtamismallin toimivuutta sekä mahdollisia muutostarpeita. Tavoitteena on tuottaa lokakuun loppuun mennessä suositukset organisaatiomuutoksista seuraavalle aluevaalikaudelle. Muutoksista päätetään jo vuoden 2024 aikana.
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erholan mukaan kyseessä ovat todennäköisesti viimeiset koko henkilöstöön kohdistuvat tuotannollis–taloudelliset yhteistoimintaneuvottelut tällä aluevaalikaudella.
– Hyvinvointialueella tarvitaan toimenpiteitä, jotta voidaan välttää ajautuminen vakavampiin taloudellisiin ja toiminnallisiin seurauksiin. Olemme käynnistäneet tämän lisäksi myös muita toimenpiteitä, kuten ostopalvelujen ja vuokratyövoiman kustannuksia hillitsevä työn.
Aluehallitus käsittelee toista osavuosikatsausta elokuussa ja tekee sen pohjalta muita mahdollisia taloutta tasapainottavia toimenpiteitä. Elokuussa tiedetään paremmin myös muiden hyvinvointialueiden taloudellinen tilanne, ja se vaikuttaa suoraan myös Pirkanmaan hyvinvointialueen talouden tilanteeseen seuraavina vuosina.
– Talouden ennustaminen on edelleen vaikeaa, mutta helpompaa kuin vuonna 2023. Loppuvuodesta talouteen tulee usein heikosti ennakoitavia yllätyksiä.
Palkkojen harmonisointi tavoitteellisesti 2028 mennessä
Palkkaharmonisointia on valmisteltu osana ensimmäisen strategiakauden toimeenpano-ohjelmaa. Harmonisointitoimenpiteitä on käynnistetty ja niitä pyritään toteuttamaan mahdollisimman nopeasti. Henkilöstöjaosto on käsitellyt palkkaharmonisaation aikataulutusta ja se on tarkoitus tuoda päätösasiana aluehallitukselle elokuussa 2024. Koska palkkaharmonisaatiolle ei ole osoitettavissa erillistä rahoitusta, ei harmonisointia ole tämän hetken arvion mukaan mahdollista saada kokonaan toteutettua ennen vuotta 2028.
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT on laskenut, että vuoteen 2020 perustuvien tietojen mukaan palkkojen harmonisointi nostaa työvoimakustannuksia 5,8 prosenttia eli noin 680 miljoonaa euroa. Samaan aikaan käynnissä on palkkausjärjestelmän uudistus, josta on teknisesti ehditty toteuttaa vain ensimmäinen osa (Lääkärisopimuksen uraporrasjärjestelmä). Harmonisointi esitetään toteutettavaksi viimeistään vuoden 2028 loppuun mennessä mutta lopputulokseen pyritään niin pian kuin mahdollista taloustilanteen kokonaisuus huomioiden.
Aluehallitus käsittelee myös viime kokouksessa pöydälle jäänyttä esitystä liikkuvien palvelujen ja lähiasemaverkoston lähettämisestä laajalle keskustelu- ja kuulemiskierrokselle.
Linkki: Katso aluehallituksen koko esityslista 24.6. verkossa.
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiKonsernipalvelujohtaja Juhani Sand
Puh:044 719 5959juhani.sand@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Olemme Suomen suurin hyvinvointialue ja Pirkanmaan suurin työnantaja. Toteutamme alueellamme lakisääteistä ja valtion ohjaamaa sosiaali-, terveys- ja pelastuspalvelujen uudistusta. Pirkanmaalla muutokseen sisältyy laaja palveluverkon uudistus, jossa otetaan käyttöön myös uusia digitaalisia ja liikkuvia palveluja. Lisätietoja meistä pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Pirkanmaan hyvinvointialue sai valtiolta 280 miljoonan euron lainanottovaltuuden12.10.2026 11:10:21 EEST | Tiedote
Valtioneuvosto on myöntänyt Pirkanmaan hyvinvointialueelle vuodelle 2027 lisälainanottovaltuutta yhteensä 280 113 000 euroa. Nyt saatua lainanottovaltuutta käytetään investointisuunnitelman mukaisiin hankkeisiin, kuten Hatanpään ja Koukkuniemen kiinteistöjen hankintaan hyvinvointialueen omistukseen.
Neuvolan 5- ja 6-vuotistarkastukset järjestetään erikseen vuoden 2027 alusta12.10.2026 09:40:02 EEST | Tiedote
Lastenneuvolan terveystarkastukset muuttuvat. Jatkossa 5-vuotiaiden ja 6-vuotiaiden terveystarkastukset järjestetään erillisinä käynteinä.
Nuorisovaltuusto kutsuu mukaan Digiraatiin keskustelemaan koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta9.10.2026 10:59:49 EEST | Tiedote
Nuorisovaltuusto päätti kokouksessaan 24.9.2026 järjestää Digiraadin koulu- ja opiskeluterveydenhuollosta. Digiraati on avoinna 26.10.2026 saakka, ja keskusteluun voi osallistua noin kolmen viikon ajan.
Väkivaltaisesti käyttäytyvä lapsi tai nuori tarvitsee apua – palvelupolku kertoo, miten apua saa9.10.2026 10:52:04 EEST | Tiedote
Miten pitää toimia, kun alle 15-vuotias käyttäytyy aggressiivisesti tai väkivaltaisesti tai hänen käytöksensä herättää huolta? Apua on saatavilla, ja Pirkanmaan hyvinvointialueen julkaisemassa palvelupolussa kerrotaan, miten lasta tai nuorta tuetaan matkalla väkivallasta irti pääsemiseen.
Pirkanmaa koetaan turvalliseksi – asukkaiden turvallisuushuolina etenkin liikennekulttuuri, huumeidenkäyttö ja syrjäytyminen9.10.2026 10:15:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaalaiset kokevat arkensa pääosin turvalliseksi. Pirkanmaalaisia huolestuttaa erityisesti huumeiden käyttö, syrjäytyminen ja väärän tai harhaanjohtavan tiedon levittäminen. Vaarallinen ajotapa on yleisin asuinalueiden turvallisuutta heikentävä ongelma. Enemmistö Pirkanmaan turvallisuuskyselyyn vastanneista ei tiedä, mistä lähisuhdeväkivaltaan saa apua. Myös asukkaiden häiriötilanteisiin varautumisessa havaittiin tutkimuksen perusteella puutteita. Pirkanmaan hyvinvointialueen ensimmäiseen turvallisuuskyselyyn vastasi 9 532 asukasta toukokuussa 2026.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme