Kreate Group Oyj

Kreate voitti yli 34 miljoonan urakan mittavalta Helsinki–Riihimäki-ratahankkeelta

Jaa

Kreate on allekirjoittanut Väyläviraston kanssa 34 miljoonan euron arvoisen sopimuksen Helsinki–Riihimäki-hankkeesta Kytömaan ja Järvenpään välille. Suomen vilkkaimmin liikennöidyllä rataosalla sijaitseva urakka on jatkoa kahdelle aikaisemmalle, joita Kreate rakentaa parhaillaan Kytömaan ja Ainolan välillä. Uuden laajemman urakan toteuttaminen alkaa samalla alueella, mutta rakentaminen siirtyy itäpuolelta länsipuolelle.

Kreaten työntekijöitä vahvistamassa junaradan pohjaa Kytömaan ja Ainolan välillä kesällä 2023 osana Helsinki–Riihimäki-ratahanketta.
Kreate on voittanut yli 34 miljoonan euron arvoisen Kytömaa–Järvenpää-urakan osana mittavaa Helsinki–Riihimäki-ratahanketta. Uuden urakan myötä Kreate jatkaa rakentamista samalla alueella siirtyen vain itäpuolelta länsipuolelle. Työt Suomen vilkkaimmalla rataosalla ovat sujuneet tähän mennessä ongelmitta. Kuvassa tehdään pohjanvahvistusta Kytömaan ja Ainolan väliselle itäiselle raiteelle kesällä 2023. Kreate Oy

Kreaten voittama rakennusurakka Kytömaan ja Järvenpään välillä on osa mittavaa Helsinki–Riihimäki-hanketta, jossa parannetaan pääradan toimintavarmuutta, mahdollistetaan henkilöliikenteen lisääminen sekä edistetään tavaraliikenteen kilpailukykyä. Kreate rakentaa parhaillaan kahta aiemmin voittamaansa urakkaa samalla rataosalla.

– Rakennusurakka kolmosen voittaminen tuntuu mahtavalta. Kahdella aikaisemmalla hankkeella yhteistyö on tilaajan kanssa sujunut erinomaisesti. Olemme rakentaneet tehokkaasti aikataulussa ja ilman häiriöitä junaliikenteelle. Uusi urakka sijaitsee samalla alueella, joten meillä on henkilöstö, koneet ja laitteet jo valmiina. Käytännössä rakennamme radan läntisellä puolella peilikuvana sen, mitä olemme noin vuoden verran tehneet itäisellä puolella, iloitsee hankkeen työpäällikkö Veli-Matti Aaltonen Kreatelta.

–  Uuden raiteen rakentaminen pääradalla ei ole helpoin mahdollinen yhtälö. Työt tehdään haastavissa pohjaolosuhteissa, erittäin vilkkaan liikenteen keskellä ja tiheästi asutulla alueella. Kreaten ratkaisukeskeinen asenne ja hyvä tekemisen meininki aiemmissa urakoissa ovat auttaneet selättämään haasteet hyvässä yhteistyössä tilaajan kanssa, kertoo projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylävirastosta.

Rataurakka vaatii monialaista osaamista

Suomen vilkkaimmalla rataosuudella toteutettavassa hankkeessa rakennetaan muun muassa Kytömaan ja Järvenpäälle välille uusi läntisin raide, Ainolan asema läntiselle puolelle sekä Järvenpään kaupungin alueelle muun muassa Jokamiehenraitin sillan ja Sinfonia-aukion työt. Lisäksi toteutetaan tarvittavat muutokset nykyiseen läntiseen raiteeseen.

– Rakennamme urakassa samat seisakkeet, hissitornit ja portaikot samoin kuin itäiselle puolelle olemme toteuttaneet. Uusi urakka sisältää myös sähkö- ja turvalaiteurakan sähköratasuunnitteluineen, mikä on todella hienoa. Strateginen kasvu sähkörata- ja turvalaiteliiketoimintoihin on kannattanut, sillä se on monipuolistanut ja kasvattanut tarjottavia hankkeita, Aaltonen kertoo.

Kreate pääseekin hyödyntämään urakassa monipuolisesti rata-, silta- ja väylärakentamisen sekä kiertotalouden osaamistaan. Tärkeässä roolissa on myös yhtiön puoliksi omistama yhteisyritys KFS Finland Oy, joka suorittaa hankkeella erikoispohjarakentamisen töitä, kuten paalutusta ja stabilointeja. Urakkaan kuuluu muun muassa 4 kilometriä uutta raidetta, 5 siltaa, 6 uutta vaihdetta ja 2 vanhan vaihteen purkaminen.

– Voitettu urakka on kahta aikaisempaa urakkaa mittavampi, sillä siihen kuuluu myös esikuormitustyöt ja meluseinän rakentaminen radan molemmin puolin. Raidettakin rakennamme noin 1,5 kilometriä enemmän kuin nyt käynnissä olevalla kahdella hankkeella, Aaltonen kertoo.

Rata- ja ratikkarakentamisen kasvu tähtäimessä

Keväällä julkaisemassa strategiassaan Kreate linjasi yhdeksi kasvusuunnaksi rata- ja raiderakentamisen. Nyt voitettu hanke tukeekin hienosti yhtiön tavoitetta kasvattaa rata- ja raiderakentamisen osuutta kokonaisliikevaihdostaan.

– Olemme kasvattaneet systemaattisesti henkilöstöämme ja heidän osaamistaan sekä panostaneet kalustoon. Vihreä siirtymä ja tulevat raideinvestoinnit tarjoavat vahvan markkinan rata- ja raiderakentamiselle pitkälle tulevaisuuteen. Nyt voitettu hanke on strategiamme mukainen sisältäen useita rakentamisen lajeja, summaa ratarakentamisen johtaja Timo Leppänen Kreatelta.

Tällä hetkellä rakennettaviin kahteen urakkaan kuuluvat uusi itäinen raide ja laituri otetaan käyttöön viimeistään joulukuussa 2024. Uuden urakan rakentaminen välillä Kytömaa–Järvenpää käynnistyy viimeistään tammikuussa 2025 silta- ja maanrakennustöillä. Länsipuolen raiteiden ja urakkaan liittyvien rakenteiden on määrä valmistua heinäkuuhun 2027 mennessä. Urakan arvo on yli 34 miljoonaa euroa ja tilaajana on Väylävirasto.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kreaten työntekijöitä vahvistamassa junaradan pohjaa Kytömaan ja Ainolan välillä kesällä 2023 osana Helsinki–Riihimäki-ratahanketta.
Kreate on voittanut yli 34 miljoonan euron arvoisen Kytömaa–Järvenpää-urakan osana mittavaa Helsinki–Riihimäki-ratahanketta. Uuden urakan myötä Kreate jatkaa rakentamista samalla alueella siirtyen vain itäpuolelta länsipuolelle. Työt Suomen vilkkaimmalla rataosalla ovat sujuneet tähän mennessä ongelmitta. Kuvassa tehdään pohjanvahvistusta Kytömaan ja Ainolan väliselle itäiselle raiteelle kesällä 2023.
Kreate Oy
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kreate Group on Suomen johtavia infrarakentajia. Yhtiö tarjoaa ratkaisuja siltoihin, teihin ja ratoihin, ympäristö- ja pohjarakentamiseen, kiertotalouteen sekä geoteknisiin tarpeisiin. Kreate laajensi vuonna 2022 toimintaansa Ruotsiin, missä Kreate Sverige AB:n liiketoiminta keskittyy vaativaan kallio- ja tunnelirakentamiseen. Konsernin liikevaihto vuonna 2023 oli 320 miljoonaa euroa ja yhtiö työllistää yli 450 henkilöä. Kreate Group on listattu Nasdaq Helsinkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kreate Group Oyj

Kreate uusii Polsun sillan Säkylässä – tilauskantaan 5,3 miljoonaa euroa12.6.2025 08:30:00 EEST | Tiedote

Puupaalujen päälle rakennettu Polsun silta Säkylässä on päässyt huonoon kuntoon ja osassa paaluja on todettu lahovaurioita. Siksi muun muassa raskaan kaluston liikkumista sillalla on rajoitettu. Nyt Kreate on allekirjoittanut sopimuksen uuden sillan rakentamisesta ja vanhan purkamisesta Varsinais-Suomen ELY-keskuksen kanssa. Noin 5,3 miljoonan urakkahinta kirjataan Kreaten toisen vuosineljänneksen tilauskantaan.

Koskelan varikon purkutöissä kiertotalous keskiössä: materiaaleille uusi elämä6.6.2025 08:51:49 EEST | Tiedote

Miltä näyttää purkutyömaa, jossa vanhaa ei heitetä hukkaan, vaan lähes kaikki purettu materiaali käytetään uudelleen – jopa tiiliä putsataan käsin ja käytetään uudelleen. Helsingissä Koskelan varikon työmaalla vanhan varikkorakennuksen purkutyöt eivät ole vain vaihe isossa hankkeessa, vaan esimerkki siitä, miten vastuullisuus ja tehokkuus voivat kulkea käsi kädessä. Tällä hankkeella tekemistä ohjaa kunnianhimoiset ympäristötavoitteet, tarkka aikataulutus ja kekseliäs purkumateriaalin uudelleenkäyttö.

Kirjalansalmen vinoköysisillan köydet asennettu – uljas siluetti piirtyy horisonttiin27.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Paraisilla sijaitsevan Kirjalansalmen uuden vinoköysisillan rakentamisessa on saavutettu merkittävä virstanpylväs: sillan näyttävät ja rakenteellisesti keskeiset vinoköydet on saatu asennettua onnistuneesti paikoilleen. Sillan 76 vinoköyden asennus kesti kaikkineen 10 viikkoa. Osana haastavaa asennusta sillan liikkeitä mitattiin herkeämättä. Vastaavia vinoköysisiltoja ei ole Suomessa rakennettu lähes 30 vuoteen.

Kreate mukaan Vantaan ratikan vaunuvarikon ratainfran toteuttamiseen5.5.2025 13:30:20 EEST | Tiedote

Kreaten, GRK:n ja suunnittelijaosapuolten ryhmittymä on solminut Pääkaupunkiseudun Kaupunkiliikenteen kanssa sopimuksen Vantaan ratikkaan kuuluvan Vaaralan varikon ratainfran suunnittelusta ja toteuttamisesta. Allianssimallinen sopimus jakautuu toukokuussa 2025 alkavaan kehitysvaiheeseen sekä tilaajan erillispäätöksellä käynnistettävään toteutusvaiheeseen. Hankkeen alustava tavoitekustannus on noin 18 miljoonaa euroa, joka jakautuu osapuolten kesken.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye