Vietä juhannusta turvallisesti!
20.6.2024 13:00:38 EEST | Pirkanmaan pelastuslaitos | Tiedote
Sääennusteet lupailevat aurinkoista juhannusta Pirkanmaalle ja näyttää siltä, että myös kokkojen poltto on tänä juhannuksena mahdollista. Kokon polttamista suunnittelevan on kuitenkin aina muistettava tarkistaa maastopalovaroituksen voimassaolo. Pelastuslaitos muistuttaa, että maastopalovaroituksen aikana kaikenlaisen avotulen teko on aina kielletty.
Tarkista maastopalovaroituksen voimassaolo
Pelastuslain mukaan avotulta ei saa sytyttää Ilmatieteen laitoksen antaman maastopalovaroituksen aikana tai jos olosuhteet kuivuuden, tuulen tai muun syyn takia ovat sellaiset, että maastopalon tai muun tulipalon vaara on ilmeinen. Avotulella tarkoitetaan sellaista tulen käyttöä, josta tulen on mahdollista päästä irti maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Maastopalovaroituksen voimassa ollessa kokkoa ei siten voi tehdä edes vesistön läheisyyteen tai lauttana veden päälle, sillä voimakas kipinöinti aiheuttaa edelleen maastopalovaaran.
”Maastopalovaroituksen voimassaolon voi tarkistaa esimerkiksi Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilta. Mikäli kokkoja päästään polttamaan, on hyvä muistaa, että avotulta ei saa tehdä ilman maanomistajan lupaa. Kaiken avotulen suhteen on aina huomioitava turvallisuus, jo pelkästään tuuli saattaa tehdä tulesta vaikeasti hallittavan”, muistuttaa pelastuspäällikkö Teemu-Taavetti Toivonen Pirkanmaan pelastuslaitokselta.
Huolehdi juhannuksen vieton turvallisuudesta
Ennen juhannusjuhlien aloittamista on syytä tarkistaa käytettävissä oleva alkusammutuskalusto, palovaroittimet sekä ensiapuvälineet. ”Tärkeää on huolehtia myös siitä, että oma sijainti on selvillä. Mikäli jotakin sattuu ja apua tarvitaan, paikan tarkka osoite tai koordinaatit on hyvä olla tiedossa”, Toivonen kertoo. Hyvänä apuna toimii 112 Suomi -mobiilisovellus, jonka avulla hätäkeskus voi paikantaa soittajan sijainnin automaattisesti. Juhannuksena on hyvä aika tarkistaa myös kesänviettopaikan osoitemerkintöjen näkyvyys ja asianmukaisuus, jotta apu löytää tarvittaessa nopeasti paikalle.
Perinteisesti juhannusta juhlitaan usein vesistöjen äärellä. Aikuisen tulee valvoa lasten turvallisuutta rannoilla. Lisäksi etenkin ennalta tuntemattomalla uimarannalla tulee selvittää ensin veden syvyys sekä pinnan alla olevat mahdolliset vaarat. Veteen ei tule koskaan hypätä, jos ei tiedä mitä pinnan alla on. ”Veneilijöitä haluamme muistuttaa pelastusliivien sekä tarkastetun ja toimivan käsisammuttimen tärkeydestä. Pelastusliivi pelastaa vain, jos se on päällä ja puettu oikein”, Toivonen toteaa.
Hätätilanteessa tai sellaista epäiltäessä tulee aina soittaa viipymättä hätänumeroon 112.
Hyvää ja turvallista juhannusta kaikille!
Yhteyshenkilöt
Tilanne- ja johtokeskuksen päivystävä palomestari
Puh:03 384 5900Linkit
Tietoa julkaisijasta
Vastaamme pelastustoimen ja ensihoitopalveluiden järjestämisestä Pirkanmaalla. Osana Suomen suurinta hyvinvointialuetta työllistämme pelastuspalveluiden palvelulinjalla yli 700 vakituista henkilöä. Lisäksi pelastustoimen hälytystehtäville osallistuu sopimuspalokuntalaisia ja sivutoimista henkilöstöämme, joita on yhteensä noin 950 henkilöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan pelastuslaitos
Pirkanmaan pelastuslaitoksen pääsiäisvinkit1.4.2026 15:51:44 EEST | Tiedote
Tämänhetkisten ennusteiden mukaan pääsiäistä vietetään Pirkanmaalla vaihtelevassa säässä. Kevät on kuitenkin pitkällä, joten maastopalovaroitukset alkavat olla ajankohtaisia. Nyrkkisääntönä kannattaa pitää, että tarkastaa varoitusten voimassaolon aina ennen avotulen tekoa. Lue myös pelastuslaitoksen muut täsmävinkit turvalliseen pääsiäisen viettoon.
Pirkanmaalla liikkuu valepalotarkastajia13.3.2026 15:15:50 EET | Tiedote
Pirkanmaalla on havaittu palotarkastajaksi tekeytyviä henkilöitä. Havaintoja tehtiin toissaviikolla Sastamalassa ja tällä viikolla Hämeenkyrössä.
Nimikemuutoksia pelastus- ja ensihoitopalveluissa27.2.2026 13:46:39 EET | Tiedote
Maaliskuun alussa pelastustoimen ammattinimikkeisiin tulee muutoksia Pirkanmaalla. Taustalla on muun muassa sisäministeriön suositus virkanimikkeiden muuttamisesta sekä sukupuolten välisen tasa-arvon ja moninaisuuden edistäminen.
Tulipalojen määrä laski Pirkanmaalla – Hannes-myrskystä piikki pelastustoimen tehtävämääriin13.2.2026 11:59:44 EET | Tiedote
Vuonna 2025 Pirkanmaalla pelastustoimi hälytettiin tehtävälle täsmälleen yhtä montaa kertaa kuin edellisenä vuonna. Tulipalojen ja liikenneonnettomuuksien määrät vähenivät, mutta vahingontorjuntatehtävien määrä kasvoi reilusti. Ensihoitopalveluiden tehtävämäärä säilyi lähes edellisvuoden tasolla.
Pientalojen itsearvioinnit ovat käynnissä Pirkanmaalla – Lämmitys ja sähkölaiteviat onnettomuustilastojen kärjessä6.2.2026 16:22:31 EET | Tiedote
Asuinrakennusten tulipaloista huomattavan suuri osa on ihmisen toiminnasta aiheutuvia ja usein ne olisivat ehkäistävissä arjen päätöksillä. Pientalojen itsearvioinnilla pelastuslaitos pyrkii parantamaan asumisen paloturvallisuutta ja opastamaan turvalliseen toimintaan. Helmikuussa tuhannet taloudet Pirkanmaalla saavatkin pelastuslaitokselta postia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme