SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

Nousseet elinkustannukset saivat suomalaiset säilömään - Prisman data kertoo ruoansäilytystuotteiden kasvavasta suosiosta

Jaa

Prisman myyntidatasta selviää, että suomalaiset ovat tänä keväänä toden teolla innostuneet ruoan säilömisestä. Erilaisia säilöntään sekä säilyttämiseen liittyviä tuotteita myydään kesää kohti vilkasta tahtia. Kasvaneeseen kysyntään vaikuttavat muun muassa elinkustannusten nousu ja kiinnostus ruokahävikin minimoimiseen. Viidellä helpolla vinkillä kesän grilliruoatkin saa säilymään jääkaapissa pidempään. 

Tupperware

Säilytysastioiden myynti on kasvanut Prismoissa alkuvuodesta yli kahdeksan prosenttia. Erityisen suosittuja ovat olleet monipuoliseen ruoansäilöntään soveltuvat tiiviöt, joiden myynti kasvoi alkuvuodesta yli 35 prosenttia. Lämmin kesän alku näkyi myös kylmäsäilytyksen tuotteiden kuten kylmälaukkujen ja kylmävaraajien myynnissä, joiden myynti kasvoi toukokuussa yli 50 prosenttia.  

Prisman kodin myyntipäällikkö Matti Viitanen uskoo kasvaneen kysynnän taustalla olevan osaltaan jo usean vuoden jatkunut elämisen kustannusten nousu. 

”Koska rahaa on vähemmän, ihmisistä on tullut entistä tarkempia ruokahävikin kanssa. Se näkyy meillä muun muassa siten, että yhä useampi asiakkaistamme on kiinnostunut ruoan oikeaoppisesta säilyttämisestä. Moni haluaa saada niin sanotusti kaiken ruoan hyödynnettyä ja pidennettyä ruoan käyttöaikaa”, Viitanen kertoo. 

Kasvaneen kysynnän vuoksi Prismassa on lisätty säilytystuotteiden tarjontaa. Kesäkuun alussa valikoima täydentyi Tupperware-tuotteilla, jotka saapuivat ensimmäistä kertaa marketkaupan valikoimaan. 

”Asiakkaat ovat löytäneet Tupperware-tuotteet erinomaisesti. Suosituimpia tuotteita ovat olleet erilaiset juomapullot, joita on myyty parissa viikossa lähes 7 000 kappaletta. Myös erilaiset kulhot ja lounasrasiat ovat olleet suosittuja”, sanoo Viitanen. 

Kysynnän odotetaan jatkuvan lämpimien säiden jatkuessa pidemmälle kesään.

”Kun elohopea kipuaa hellelukemiin, meillä näkyy ihan selkeä piikki marjojen säilömiseen ja mehustamiseen tarkoitettujen tuotteiden myynnissä. Suomi on hyvä marjamaa, jossa puhtaita luonnon antimia on kaikkien saatavilla. Tästä kertoo myös se, että erilaiset marjapoimurit ovat viime vuosina keikkuneet myydyimpien tuotteiden listalla tasaisesti.” 

Näin saat kesän grilliherkut säilymään pidempään jääkaapissa 

Grillisesonki on kesällä kuumimmillaan, ja monella grilliherkuista jää runsaasti yli. Viitanen antaa viisi vinkkiä, joiden avulla voi hyödyntää säilytystuotteita ja pitää ruoan pidempään hyvänä sekä maukkaana jääkaapissa. 

  1. Säilytä ruoat oikeissa paikoissa jääkaappia. Moderneissa jääkaapeissa on usein eri lämpötilat vihanneksien ja lihan säilytykseen.
  2. Hyödynnä lasin näkyvyyttä. Lasista tehty säilytysastia tarjoaa muovisia paremman näkyvyyden siihen, missä kunnossa ruoka on. Muovissa ruoka helpommin “piiloutuu” jääkaappiin.
  3. Ruoka tulee olla jäähdytetty ennen jääkaapissa säilytystä, muutoin se huonontaa muiden jääkaapissa säilytettävien ruokien säilymistä.
  4. Kaikki muoviset ruoansäilytysastiat ovat elintarvikekelpoisia, ja niistä löytyy merkinnät mihin ne soveltuvat ja mihin eivät. Kuluneita vanhoja muoviastioita ei suositella ruoan säilytykseen vaan ne kannattaa kierrättää ajoissa. Astioita, joissa ruoka ostetaan kaupasta, esim. jäätelöpurkki tai take away -astia, ei suositella uudelleenkäytettäväksi.
  5. Älä sekoita eri ruokalajeja keskenään vaan laita ne omiin ruoansäilytysastioihinsa, jotta maut eivät sekoitu.  

Yhteyshenkilöt

Lisätietoja:
Matti Viitanen 
Prisman kodin myyntipäällikkö 
matti.viitanen@sok.fi 
p. 010 768 0704

SOK:n viestintä

SOK:n viestintä tarjoaa median edustajille ajankohtaista tietoa S-ryhmästä. Viestintämme palvelee mediaa arkisin klo 8–16.

Puh:050 472 2745viestinta@sok.fi

SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä on suomalaisten kotitalouksien omistama kaupparyhmä. S-ryhmän muodostavat 19 alueosuuskauppaa, SOK sekä niiden tytäryhtiöt. ​ 

Tarjoamme arjen palveluita päivittäis- ja käyttötavarakaupassa, hotelleissa & ravintoloissa, tavarataloissa, liikennemyymälöissäja oman pankkimme kautta. ​ 

Olemme suurin yksityinen työllistäjä Suomessa – meitä s-ryhmäläisiä on noin 40 000. Toimimme tinkimättömästi yhdenvertaisuutta edistäen sekä luonnonvaroja kunnioittaen, ja olemme Suomen suurin kotimaisen ja lähiruoan myyjä. Verojalanjälkemme on lähes 1,9 miljardia euroa, ja investoimme Suomeen vuosittain noin 500 miljoonaa euroa. ​​ 

#parempipaikkaelää

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SOK - Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta

S-ryhmä ja Åhléns hankintayhteistyöhön – ruotsalaistavaratalon omien merkkien suosikkituotteet täydentävät jatkossa Sokoksen ja Prisman valikoimaa28.5.2025 15:00:00 EEST | Tiedote

SOK on solminut hankintayhteistyösopimuksen ruotsalaisen Åhléns-tavarataloketjun kanssa. Yhteistyö tuo Sokos-tavarataloihin, Prismoihin sekä sokos.fi- ja prisma.fi-verkkokauppoihin Åhlénsin suosittuja oma merkki -tuotteita naisten ja miesten muodin sekä kodin tuotealueilta. Ensimmäiset maistiaiset uudesta valikoimasta saapuvat myymälöihin kesän alussa.

Yli 1300 suomalaista vastasi: Näin paljon valmistujaislahjaan tulee käyttää rahaa – tällaisia ovat kevään suosikkilahjat28.5.2025 08:35:00 EEST | Tiedote

Kevään valmistujaislahjoihin tulisi käyttää suurimman osan mielestä vähintään 30 euroa, mutta enintään 100 euroa, kertoo Prisman asiakasomistajilleen teettämä tuore kyselytutkimus. Yli 1300 vastaajaa kertoivat myös, mitkä ovat heidän mielestään sopivimmat valmistujaislahjat sekä parhaat omalle kohdalle osuneet lahjat ja huomionosoitukset valmistumisen kunniaksi. Prisman asiantuntija ennakoi, että tänä vuonna suosituimpien lahjojen joukossa ovat astia- ja aterinsarjat.

Prisman data: Suomalaiset innostuivat perinteisestä havukasvista – jopa 30 % kasvu pihoilla ja puutarhoissa15.5.2025 08:40:00 EEST | Tiedote

Kevät on ollut toistaiseksi viileä, mutta se ei ole lannistanut suomalaisia pihojenlaittajia, kertoo Prisman tuore myyntidata. Esimerkiksi lannoitteita on myyty jo 10 prosenttia edellisvuotta enemmän ja terassien käsittelyyn tarkoitettujen puuöljyjen myynti on noussut jopa 50 prosenttia. Datasta käy myös selväksi, että suomalaiset puutarhurit ovat tänä vuonna innostuneet toden teolla tuijista. Samalla uusi jätelaki on näkynyt selvästi kompostikuivikkeen myynnissä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye