Juhannusviikon sinilevätilanne pysynyt maltillisena Etelä-Savossa
Etelä-Savon sinilevätilanne on pysynyt maltillisena. Pysyvillä sinilevien havaintopaikoilla on juhannusviikolla havaittu hieman sinilevää Kyyveden Mökäresaarilla sekä Heiniössä Pieksämäellä. Lisäksi Järvi-meriwikiin on tehty kansalaishavaintoja sinilevätilanteesta, joissa on pääsääntöisesti todettu hieman sinilevää. Usein levähavainnot ovat lisääntyneet juhannuksen jälkeen, painottuen heinäkuulle sekä elokuun alkuun. Sinilevien kasvua edistävät lämpimät pintavedet ja aurinkoinen sää.

Torstaina 20.6.2024 pintaveden lämpötila Haukiveden Oravissa oli 16,8 °C. Korkeimmillaan Oravin seurantapaikalla lämpötila on ollut juhannusviikolla 20 °C. Pintaveden lämpötila siis nousi välissä parin viikon takaiseen, mutta viileni sitten taas. Tämänhetkinen pintaveden lämpötila Oravin seurantapaikalla on 1,5 astetta pitkän ajankeskiarvoa korkeampi. Mikäli päivälämpötilat nousevat ja aurinko pääsee paistamaan, voi pintavesien lämpötila nousta nopeasti. Tällöin myös levätilanne voi heiketä, sillä sinilevät pitävät lämpimistä, aurinkoisista ja tyynistä säistä. Runsaat sateet lämpimien kesäpäivien välissä voivat lisätä sinilevien kasvua merkittävästi maa-alueelta huuhtoutuvien ravinteiden myötä, sillä sinilevät voivat hyödyntää niitä tehokkaasti. Lisätietoa pintavesien lämpötilasta ja muista vesiasioita löytyy vesi.fi -palvelusta.
Tarkkaile levätilannetta ja vältä selvästi leväpitoisen veden käyttöä
Jos veteen ilmaantuu silminnähden runsaasti levää, uimista ja veden käyttöä sauna- ja talousvedeksi on syytä välttää. Leväpitoiseen veteen ei myöskään pidä päästää pieniä lapsia eikä kotieläimiä. Sinilevät voivat aiheuttaa mm. allergiareaktioita, silmätulehduksia tai nuhaista oloa. Sinileväkukinnat voivat myös olla myrkyllisiä. Jos epäilet sinilevistä aiheutuneita oireita, ota yhteyttä Myrkytystietokeskukseen 0800 147 111
Levähavainnoista ilmoittaminen
Etelä-Savon ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja Etelä-Savon maakunnan alueella. Ilmoituksia havainnoista voi tehdä sähköpostiosoitteeseen elyesa.levaryhma@ely-keskus.fi. Poikkeuksellisen runsaista levähavainnoista voi toimittaa näytteen analysoitavaksi Etelä-Savon ELY-keskukseen.
Kansalaiset voivat lisätä Järviwikiin myös omia levähavaintojaan haluamastaan paikasta sekä tietoa esimerkiksi pintaveden lämpötilasta ja vedenkorkeudesta. Havaintolähetti on älypuhelimissa toimiva verkkosivu, jonka avulla voi lisätä omia levähavaintoja Järvi-meriwikiin. Havaintolähetillä voi kirjata havaintoja myös muista veden ominaisuuksista, kuten lämpötilasta ja näkösyvyydestä. Havaintolähetin käyttö ei vaadi erillisen sovelluksen asentamista eikä edellytä pakollista kirjautumista.
Valtakunnallinen ja maakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun. Seurantakautena havainnoidaan ja tiedotetaan sinilevien esiintymistä sekä valtakunnallisesti että paikallisesti. Leväseurannasta vastaavat pääosin kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, mutta mukana on myös paikallisia asukkaita. Havainnoitsijat tallentavat levähavainnot suoraan Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämälle Järvi-meriwiki-sivustolle tai ilmoittavat havainnot Etelä-Savon ELY-keskukseen, joka hoitaa tallennuksen. Sivustolta voi seurata ajankohtaista levätilannetta, ennusteita ja tilastotietoa. Vuonna 2024 Etelä-Savon alueella on 16 sinilevien havaintopaikkaa, joita seurataan viikoittain.
Etelä-Savon ELY-keskus tiedottaa oman alueensa levätilanteesta kuukausittain ja useamminkin, jos levätilanteessa tapahtuu olennaisia muutoksia. Valtakunnallinen leväkatsaus laaditaan ja julkaistaan viikoittain torstaisin elokuun loppuun saakka. Valtakunnallisen katsauksen tiedot saadaan noin 240 jatkuvassa levätilanneseurannassa olevasta kohteesta.
Yhteyshenkilöt
Pekka Sojakkavesistöasiantuntija
Puh:0295 024 233pekka.sojakka@ely-keskus.fiPetra Kivistö
Puh:0295 024 345petra.kivisto@ely-keskus.fiTietoja julkaisijasta
Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.
Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli
puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus
Ahvenniemi lakisuojelukohteeksi4.12.2025 15:34:41 EET | Tiedote
Etelä-Savon ELY-keskus on suojellut Pertunmaalla sijaitsevan entisen Ahvenniemen tilan vanhan päärakennuksen, luhtiaitan ja jyväaitan. Ahvenniemen tila on osa Suuren Savontien valtakunnallisesti merkittävää kulttuuriympäristöä.
Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niiranen27.11.2025 13:59:24 EET | Tiedote
Valtioneuvosto nimitti vuoden 2026 alussa toimintansa aloittavan Itä-Suomen elinvoimakeskuksen ylijohtajaksi Ari Niirasen. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon ELY-keskuksista. Elinvoimakeskuksiin siirtyy suurin osa nykyisten ELY-keskusten tehtävistä.
Etelä-Savossa työttömiä saman verran kuin vuosi sitten25.11.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli lokakuun lopussa 6 068 työtöntä eli 12 henkilöä enemmän kuin vuosi sitten. Etelä-Savossa oli lokakuun lopussa 2 432 yhdenjaksoisesti yli vuoden työttömänä ollutta työnhakijaa. Osuus kaikista työttömistä on noussut vuodessa 34 %:sta 40 %:iin.
Etelä-Savon elinkeinoelämän näkymissä puolustusteollisuutta, matkailua ja maataloutta30.10.2025 13:20:16 EET | Tiedote
Etelä-Savon elinkeinoelämän näkymät ovat yhä monisyiset. Maakunnan pk-yritykset panostavat kehittämiseen maltillisesti. Suurten veturiyritysten vähäisyys näkyy TKI-toiminnan keskittymisessä korkeakoulusektorille. Myös väestön ikääntyminen ja työikäisten määrän lasku painaa vaakakupissa.
Etelä-Savossa työttömien määrä nousi ja lomautettujen määrä laski vuodentakaisesta21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Savon kuntien työllisyyspalveluissa oli syyskuun lopussa 5 883 työtöntä eli 142 enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja heistä oli 261, missä oli laskua vuodentakaisesta 43 %. Työttömien naisten määrä nousi vuodentakaisesta 105:llä ja miesten 33:lla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme