Bassline Festival kasvaa – vaikutuksia Torikortteleiden liikennejärjestelyihin
Bassline Festival ottaa Torikorttelit haltuun entistä isompana 28. – 29.6.2024. Valkoisen Salin järjestämä korttelifestivaali levittäytyy Torikortteleiden sisäpihojen lisäksi nyt myös Katariinankadulle ja vaikuttaa siten myös alueen liikennejärjestelyihin. Tapahtuma pysyy edelleen kävijöille maksuttomana.

Bassline Festival valloittaa historialliset Torikorttelit DJ-vetoisilla bileillä jo 12. kerran. Tänä vuonna festivaalin viidellä lavalla nähdään yli 40 DJ:tä, jotka edustavat Helsingin mielenkiintoisimpia klubikonsepteja.
Tapahtumakokonaisuus jatkaa ainutlaatuista linjaansa tarjoamalla kaupunkifestivaalin ilmaiseksi kävijöille.
– Olen erittäin iloinen, että kustannustason noususta huolimatta olemme jälleen onnistuneet löytämään tavan toteuttaa ilmaisfestivaali ja pääsemme nostamaan helsinkiläistä klubikulttuuria esille sen ansaitsemaan valokeilaan! hehkuttaa Valkoisen Salin yrittäjä Alvar Tallskog.
Vuonna 2016 Torikortteleihin muuttanut Bassline Festival on Valkoisen Salin järjestämä kesätapahtuma. Viime vuonna se keräsi yli 6000 kävijää ja tänä vuonna yleisöä odotetaan entistäkin enemmän.
Festivaali laajeneekin nyt Torikortteleiden sisäpihojen lisäksi myös Katariinankadulle, jonne sijoittuva Brooklyn Street Market tarjoaa festivaalivieraille laajan valikoiman vintage-tuotteita, vinyylilevyjä ja herkullista katuruokaa.
Katariinankatu suljetaan festivaali-iltoina ja -öinä liikenteeltä ja raitiovaunureitteihin tulee muutoksia.
*****
Katariinankatu suljettu liikenteeltä pe 28.6. klo 16.30 – la 29.6. 7.00 sekä la 29.6. klo 16.30 – su 30.6. klo 7.00.
1.) Linja 2 ajetaan Messukeskukselta Olympiaterminaalille omaa reittiä, mistä jatketaan tunnuksella 3 omaa reittiä kohti Meilahtea.
2.) Linja 3 Meilahdesta ajetaan linjan 1 päätepysäkille ”Telakkakatu” (H0446) Pursimiehenkadulla. Sieltä takaisin tunnuksella 2 kohti Messukeskusta.
Basslinen vierailevat klubikonseptit:
Anomaly
Club U-Haul
Dose Of Throwbacks
elos club
Liitto
London Zoo
Marble Club
OK Sound Helsinki
Paha Vaanii
Soli
Soul Search
DJ:t:
Alessia, Alvar, Andre Pozusis, Bibi, Bloom, Bonanza Boyz, Carlina Carpelan, Cleansweep, Dj Aleksi, Dj M-Baby, Dj Smokey, Dj Wekesa, Freakycent, Hamm, Henr:k, Juicy, Khid, Ketter, Kuya Kai, Laura Vartio, Lina Schiffer, Mari, Mary Young, MC Pehmee, Niffi D, Pakyo, Sapphire, Siivoussujuu, SomBadi, Styrkka Myygalo, Suinner, TBOY, Timur Tan, Toby One, Trabelsi, twenpettie, Veetiossi, Volpe, WillNams, Yeboyah (dj set) + lisää julkistuksia
Brooklyn Street Market:
N4KU, El Fant, OK Sound Helsinki, Fintage Store, Almost New, Unique Design By Maria, Studio Kupu, Camu.flage, The Label is Juicy, Thrifted, Moody Monday, K.a.s.i.n.o + lisää julkistuksia
Lisätiedot:
Alvar Tallskog
Valkoisen Salin yrittäjä
0504679291
alvar@valkoinensali.com
Sarita Kinnunen
Projektipäällikkö, Helsingin Kaupunkitilat Oy
046 922 2244
sarita.kinnunen@kaupunkitilat.fi
Liikennejärjestelyistä lisää: infra@hsl.fi
Avainsanat
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Helsingin Kaupunkitilat Oy on Helsingin kaupungin kokonaan omistama yhtiö, jonka toimialana on vuokraamiensa tilojen ja alueiden kehittäminen. Yhtiön tehtävänä on kasvattaa Helsingin profiilia vetovoimaisemmaksi ja kilpailukykyisemmäksi kehittämällä mm. Helsingin kaupunki- ja ruokakulttuuria ja tori- ja kauppahallitoimintaa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin Kaupunkitilat Oy
Helsingin syntymäpäivää juhlistetaan uusilla terassiavauksilla – katso vinkit kuplivalle terassikierrokselle9.6.2025 08:39:23 EEST | Tiedote
Helsinki-päivää vietetään torstaina 12.6. Mikä olisikaan ihanampi tapa juhlistaa rakkaan pääkaupunkimme syntymäpäivää kuin lähteä kuplivalle terassikierrokselle. Juhlan kunniaksi ydinkeskustaan avautuu 2 kokonaan uutta terassikonseptia, joissa laadukkaan ruoan ja juoman lisäksi on tarjolla myös tunnelmaa nostattavaa kulttuuriohjelmaa.
Tuoretta torikulttuuria Hakiksen sydämeen – Alkuviini avaa kesäkioskin Hakaniementorille27.5.2025 13:00:00 EEST | Tiedote
Hakaniementorin kioski saa uuden elämän, kun käsin valittuja viinejä sekä tuoreita leipomuksia ja pienpaahtimoiden kahvia tarjoava Alkuviini avaa kesäkioskinsa helatorstaina 29. toukokuuta.
Teurastamon uudistunut kesäpiha kutsuu grillaamaan ja chillaamaan20.5.2025 14:26:43 EEST | Tiedote
Teurastamosta on kasvanut kaupunkilaisten yhteinen kesäkeidas, jossa on lupa grillata, syödä, tanssia ja viihtyä. Teurastamon kesän avausta vietetään lauantaina 24.5. jolloin ohjelmassa on mm. fillarikirppistä, skeittikoulua ja esiintymislavalle nousee SENYA. Samalla juhlitaan Teurastamon uudistuneen kesäpihan avajaisia.
Helsingin terassivalikoima laajenee: Kaksi uutta terassikonseptia ydinkeskustaan13.5.2025 12:48:03 EEST | Tiedote
Helsinkiin putkahtelee tänä kesänä lisää kuplivia kohtaamispaikkoja, kun Helsingin Kaupunkitilat Oy jatkaa terassikokeilujen sarjaa yhdessä keskustan huippuravintoloiden kanssa.
Harjun vanha ruumishuone heräilee henkiin – Kaupunkitilat avaa rakennuksen kokeelliseen käyttöön7.5.2025 11:15:18 EEST | Tiedote
Helsingin Kaupunkitilat Oy aikoo avata viisi vuotta tyhjillään olleen Harjun ruumishuoneen uudenlaiseen kokeilukäyttöön. Rakennus muistetaan myös Harjun nuorisotalona. Tilaan etsitään nyt toimijoita ideoimaan ja rakentamaan talon tulevaisuutta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme