KOVA ry

KOVA: Kohtuuhintainen asuntotuotanto avainasemassa rakennusalan umpisolmun avaamisessa

8.7.2024 07:15:00 EEST | KOVA ry | Tiedote

Jaa

Tilastokeskuksen aineistojen mukaan vuonna 2023 rakennuslupia myönnettiin yhteensä 21 000 asunnolle, kun taas käynnistyneitä asuntohankkeita oli 23 000 asunnon verran. Molemmat lukemat olivat alimmat koko 2020-luvulla. Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenyhteisöjen asuntohankkeet, noin 5 600 asuntoa, vastasivat siten noin neljänneksestä Suomessa vuonna 2023 käynnistyneestä uudistuotannosta.

Kuluvan vuoden ensimmäisellä kolmanneksella rakennushankkeita valmistui Tilastokeskuksen mukaan 43 % vähemmän verrattuna samaan ajanjaksoon vuonna 2023. Vastaava näkyy myös asuinrakennuksille myönnettyjen rakennuslupien määrässä, sillä lupia myönnettiin vuonna 2024 tammi-huhtikuussa 47 % vähemmän kuin vuotta aiemmin. Varovaiset ennusteet koko vuoden alkavasta tuotannosta vaihtelevat noin 17 000 ja 21 000 asunnon välillä. KOVAn jäsenyhteisöt käynnistävät tänä vuonna uudistuotantoa noin 6 200 asunnon verran, mikä tarkoittaa 30–35 % kaikesta asuntotuotannosta.

- Esitettyjen lukujen pohjalta ei ole erityisen vaikeaa povata, että kuluva vuosi tulee olemaan rakennusalalle kokonaisuutena ankeudessaan vähintään edellisvuoden tasolla. Kohtuuhintaisen asumisen toimijat tulevat kuitenkin paikkaamaan vapaarahoitteisen tuotannon luisua. Tämä kertoo hyvin kohtuuhintaisen asumisen merkityksestä ja painottaa pitkäjänteisyyden ja suunnitelmallisuuden tärkeyttä. Kohtuuhintainen asuntotuotanto onkin ratkaisevassa roolissa rakennusalan lukon aukaisemisessa. Tässä myös hallitus voisi avustaa esimerkiksi erityisryhmien investointiavustusvaltuuden nostamisella tai käynnistysavustusten käyttöönotolla, KOVAn ekonomisti Eetu Kauria esittää.

On kuitenkin arvioitu, että rakennustuotannon kuopan pohja saavutetaan tänä vuonna ja toipuminen alkaa viimeistään ensi vuoden aikana. Toisaalta arvioissa on suurta epävarmuutta.

- Kasvun alkamiseen vaaditaan suotuisaa työmarkkina-, hinta- ja korkokehitystä sekä toimia rakennusalalta ja julkiselta sektorilta. Uhkakuva, joka on esiintynyt julkisessa keskustelussa suhteellisen vähän, on rakennusalan yritysten kestävyys. Mitä pidempään alamäki jatkuu, sitä suurempia pitkän aikavälin ongelmia yhteiskunta kohtaa, kun tuotannon uudelleenkäynnistäminen hidastuu, Kauria jatkaa.

Rakennussektoria alkuvuodesta 2022 lähtien vaivanneeseen alakuloon ovat vaikuttaneet erityisesti kohonnut kustannustaso, korkeammat rahoituskustannukset ja kuluttajien heikko luottamus talouteen sekä näistä johtunut kysynnän dramaattinen lasku. Inflaatio vaikuttaa kuitenkin tällä haavaa rauhoittuneen, sillä Tilastokeskuksen mukaan yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin vuosimuutos oli vuoden 2024 toukokuussa 0,5 %. Rakennuskustannukset nousivat toukokuussa 0,2 % vuoden takaiseen verrattuna. Euroalueella inflaatio oli kuitenkin Suomea korkeammalla tasolla, 2,6 %:ssa. Suomessa kuluttajien luottamus ja asunnon ostoaikeet ovat madelleet hyvin alhaisissa lukemissa jo pidemmän aikaa.

- Kesäkuussa 2024 EKP:n ja Fedin korkopäätösten odotettiin tuovan helpotusta korkotilanteeseen. EKP laski ohjauskorkoaan ennakoidusti, mutta ei sitoutunut tuleviin laskuihin. Yhdysvalloissa Fed ei uskaltanut laskea omaa ohjauskorkoaan suurelta osin kireän työmarkkinatilanteen takia ja se vihjasi vain yhdestä tälle vuodelle osuvasta koronlaskusta. EKP:n uskotaan laskevan ohjauskorkoaan vielä kerran tai kahdesti kuluvan vuoden aikana, mutta sen ratkaisuihin vaikuttaa merkittävästi myös Fedin päätökset, joten tilanne on hyvin epävarma, Kauria arvioi.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat normaaleja vuokra-asuntoja, erityisryhmien vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja.

KOVAlla on 133 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä yli 330 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu yli 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat noin 130 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat noin 85 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 75 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittivat vuonna 2023 yhteensä lähes 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

Kommentti: Rämpiikö Suomi, koska se on vaihtuvakorkoisten lainojen maa?17.2.2026 03:30:00 EET | Tiedote

Suomen talous on kasvanut verkkaisesti käytännössä Ukrainan sodan alusta lähtien. Geo- ja kauppapoliittisista jännitteistä johtuvan epävarmuuden lisäksi talouden kasvuvauhtia on painanut erityisesti rakennusalan jopa ennätyksellisen heikko suhdanne. Kuluvalta 2020-luvulta on vaikea löytää normaalia ajanjaksoa sopivaksi referenssiksi, mutta investoinnit asuinrakennuksiin vastasivat Tilastokeskuksen aineistojen mukaan keskimäärin noin 6,1 prosentista Suomen bruttokansantuotteesta vuosina 2000–2019. Vuosina 2023–2025 keskimääräinen osuus laski 4,7 prosenttiin ja voidaan jo sanoa, että asuinrakentamisen volyymi oli reaalisesti edelliskerran yhtä alhaisella tasolla vuosituhannen taitteessa kuin vuonna 2025. Samalla vuosina 2023–2025 markkinakorot kapusivat korkeimmalle tasolleen sitten finanssikriisin.

Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien nousutahti hidastui entisestään15.1.2026 08:57:56 EET | Tiedote

Vuoden 2025 viimeisellä neljänneksellä valtion tukemien vuokra-asuntojen vuokrat kasvoivat hitainta tahtiaan sitten vuoden 2023 alun. Keskimääräinen vuosikasvu viime vuoden viimeisellä neljänneksellä oli 2,8 prosenttia. Yksiöissä vuokrat nousivat eniten (+3,3 %) ja kaksioissa vähiten (+2,6 %). Keskimääräinen valtion tukeman vuokra-asunnon kuukausivuokra oli 13,4 euroa neliömetriltä. Luvut käyvät ilmi Tilastokeskuksen tänään julkaisemasta aineistosta.

KOVA: Takauslainaa ei käytetä tai tulla käyttämään kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon13.1.2026 05:30:00 EET | Tiedote

Valtion tukemaa asuntotuotantoa voidaan rakentaa esimerkiksi korkotuki- tai takauslainojen avulla. Kohtuuhintaisten asuntojen yleishyödyllisistä rakennuttajista vain 2 prosenttia on vuosina 2024–2025 hakenut niin sanottua takauslainaa. Vastaavasti korkotukilainaa on hakenut 68 prosenttia rakennuttajista. Takauslainan suurimmaksi haasteeksi koetaan, ettei se sisällä suoraa tukea, toisin kuin valtion korkotuen sisältävä korkotukilaina, mikä tarkoittaa suurempia pääomakuluja ja siten korkeampia omakustannusvuokria. Erityisesti suuret kohtuuhintaiset asuntotoimijat raportoivat suoran tuen puutteen olevan takauslainan merkittävin heikkous. Tulokset pohjautuvat Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenilleen teettämään kyselyyn.

Kommentti: Miksi vapaaehtoiseen energiasopimukseen kannattaa liittyä?18.12.2025 05:30:00 EET | Tiedote

Energiatehokkuussopimuksia on tehty Suomessa jo lähes 30 vuotta, joista 20 vuotta niillä on toimeenpantu EU:n energiatehokkuusdirektiivin vaatimuksia. Vapaaehtoiset sopimukset ovat sopineet suomalaisten tunnolliseen ja tehokkaaseen tapaan toimia ilman raskasta valvontakoneistoa ja sanktioita. Käynnissä olevalla kaudella (2017–2025) mukana on 779 yritystä ja 164 kuntaa/kuntayhtymää, jotka kattavat lähes 60 % Suomen kokonaisenergiankulutuksesta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye