Kela osallistuu kesällä 2024 Pride-tapahtumiin ympäri maan
24.6.2024 14:40:29 EEST | Kela/FPA | Tiedote
Pride näkyy Kelan toiminnassa kesällä 2024 monin tavoin. Kelassa monimuotoisuutta ja yhdenvertaisuutta edistetään aktiivisesti, ja se on osa Kelan vastuullisuustyötä.

Kela osallistuu tänä kesänä Pride-tapahtumiin eri puolilla Suomea, mikä tukee Kelan tavoitetta valtakunnallisesti vaikuttavasta yhdenvertaisuus- ja monimuotoisuustyöstä. Kelan sateenkaariverkosto koordinoi osallistumista tapahtumiin.
– Kela on Oulu Priden pitkäaikainen kumppani, ja tänä kesänä ensimmäistä kertaa myös Turku Priden kumppani. Kelan sateenkaariverkoston jäseniä voi bongata sateenkaariavainnauhojen kera myös Kotka Pridesta ja Pori Pridesta, kertoo verkoston puheenjohtaja Saara Salonen.
Pride-liike tekee töitä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien ihmisten oikeuksien, osallisuuden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Osallistuminen valtakunnallisiin Pride-tapahtumiin on osa Kelan vastuullisuustyötä, jonka tavoitteena on muun muassa syrjimättömyyden ja yhdenvertaisuuden edistäminen.
Monimuotoisuuden ja osallisuuden edistäminen palvelee kaikkia
Kelan sateenkaariverkosto on vuonna 2019 perustettu yhteisö. Se on avoin kaikille kelalaisille, jotka ovat kiinnostuneita edistämään sateenkaarioikeuksien ja monimuotoisuuden toteutumista työelämässä. Verkosto edistää yhdenvertaisuutta sekä Kelan henkilöstön että asiakkaiden suuntaan.
Sateenkaariverkoston lisäksi Kelassa toimii eri vähemmistöjen monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja osallisuutta edistävä DEI-verkosto (diversity, equity ja inclusion). Se edistää seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi myös muiden vähemmistöjen näkökulmia niin henkilöstön keskuudessa kuin asiakkaiden kohtaamisessa.
– Sitkeä ja johdonmukainen työ monimuotoisuuden eteen on tärkeää, sillä kaikki Suomessa asuvat ovat jossain elämänsä vaiheessa Kelan asiakkaita. Meidän pitää varmistaa, että jokainen voi asioida Kelassa turvallisin ja rauhallisin mielin omana itsenään, Salonen tiivistää.
Lue lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara SalonenKelan sateenkaariverkoston puheenjohtaja, viestinnän asiantuntijaKela
etunimi.sukunimi@kela.fiKelan viestintäKelan viestinnän mediapuhelin palvelee arkisin klo 9–16. Numerossa ohjaamme haastattelupyyntöjä asiantuntijoillemme. Voit jättää haastattelupyynnön myös sähköpostitse.
Puh:020 634 7745viestinta@kela.fiKansaneläkelaitos (Kela) hoitaa Suomen sosiaaliturvaan kuuluvien perusturvaa eri elämäntilanteissa.

Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kela/FPA
Studie: Studiestödet räcker inte till för en rimlig levnadsstandard utan studielån19.5.2026 06:00:00 EEST | Pressmeddelande
En färsk studie visar att studerande inte når upp till en rimlig levnadsstandard om de inte lyfter studielån eller arbetar. Efter att studerande utanför huvudstadsregionen vars enda inkomst är studiepenning och bostadstillägg har betalat sina boendeutgifter har de råd med en femtedel av de övriga utgifterna i referensbudgeten som används i undersökningen. I huvudstadsregionen räcker förmånerna inte ens till för boende om man inte lyfter studielån.
Tutkimus: Opintotuki ei riitä kohtuulliseen elintasoon ilman opintolainaa19.5.2026 06:00:00 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Opiskelijoiden toimeentulo jää alle kohtuullisen elintason, jos opiskelija ei nosta opintolainaa tai käy töissä, kertoo tuore tutkimus. Pelkällä opintorahalla ja asumislisällä opiskelijalle jää pääkaupunkiseudun ulkopuolella asumismenojen jälkeen rahaa viidennekseen viitebudjetin mukaisista muista hankinnoista. Pääkaupunkiseudulla tuet ilman lainaa eivät riitä edes asumiseen.
FPA påminner om att arbetslöshetsförmånerna betalas ut i två poster i maj18.5.2026 13:28:28 EEST | Pressmeddelande
I maj betalar FPA ut arbetslöshetsförmånerna i två poster. Den första posten består av arbetsmarknadsstöd eller grunddagpenning som har beviljats till utgången av april. Den andra posten består av allmänt stöd som har beviljats från början av maj. Kunderna behöver inte oroa sig även om det dröjer några dagar innan uppgifterna om utbetalning av allmänt stöd går att se i MittFPA.
Kela muistuttaa: toukokuussa työttömyystuet maksetaan kahdessa osassa18.5.2026 13:28:28 EEST | Tiedote
Läs meddelandet på svenska (fpa.fi). Pressrelease in English (kela.fi). Kela maksaa toukokuussa työttömyystuet asiakkaille kahdessa erässä. Toisessa erässä maksetaan työmarkkinatuki tai peruspäiväraha, joka on myönnetty huhtikuun loppuun asti. Toisessa erässä maksetaan yleistuki, joka on myönnetty toukokuun alusta alkaen. Asiakkaiden ei kannata huolestua, vaikka yleistuen maksu näkyy OmaKelassa muutaman päivän viiveellä.
Reminder from Kela that unemployment benefits are paid in two instalments in May18.5.2026 13:28:28 EEST | Press release
Kela pays unemployment benefits in two instalments in May. The first instalment consists of labour market subsidy or basic unemployment allowance granted until the end of April. The second instalment consists of general social security benefit granted as of the beginning of May. There is no need for customers to worry even if there is a delay of a few days before their general social security benefit payments show up in OmaKela.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme