Kaupunginhallitus: Länsirata Oy:n ratahanketta koskeva esisopimus valtion ja osakaskuntien kesken
24.6.2024 16:57:23 EEST | Espoon kaupunki - Esbo stad | Tiedote
Kaupunginhallitus hyväksyi Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskevan esisopimuksen ehdolla, että kaikki sopimuksen osapuolet hyväksyvät ja allekirjoittavat esisopimuksen.
Yhtiö voi käyttää enintään 1,4 milj. euroa töihin, jotka nykyisen osakassopimuksen mukaan kuuluvat rakentamisvaiheeseen ja siten yhtiön toimialan ulkopuolelle lukuun ottamatta töitä, jotka edellyttävät puiden kaatoa tai maarakennus tai -muokkaustöitä.
Kaupunginhallitukselle tuodaan elokuun 2024 aikana käsiteltäväksi kaupungin omat neuvottelutavoitteet osakassopimuksen laatimista varten.
Valtio ja Länsirata Oy:n osakkaana olevat kunnat Turku, Espoo, Salo, Lohja, Vihti ja Kirkkonummi ovat neuvotelleet keskenään esisopimuksen ehdoista, tavoitteena siirtyä Länsirata-hankkeen rakentamisvaiheeseen. Hankkeen suunnitteluvaiheessa mukana ollut Helsinki ei enää osallistuisi rakentamisvaiheeseen.
Siirtyminen rakentamisvaiheeseen koskisi tässä vaiheessa osahankkeita Espoo-Kirkkonummi, Vihti-Lohja, Salo-Hajala sekä Nunna-Kupittaa. Kuluvalla hallituskaudella on tarkoitus laatia koko yhteysvälin rakentamissuunnitelma ja aloittaa yhteysvälien Espoo-Kirkkonummi ja Salo-Hajala rakentaminen, joiden kustannusarvio on yhteensä noin 600 miljoonaa euroa.
Esisopimuksen perusteella neuvoteltavassa osakassopimuksessa on valtion puolelta asetettu tavoitteeksi. että valtio ja kunnat sitoutuvat rahoittamaan hankkeen rakennusvaihetta 400 miljoonalla eurolla eli yhteensä 800 miljoonalla eurolla. Kuntien osuus jakautuisi näiden kesken erikseen sovittavalla tavalla. Tämän lisäksi yhtiölle annettaisiin oikeus ottaa vierasta pääomaa enintään 500 miljoonaa euroa.
Hankkeen ratasuunnitteluun on jo myönnetty EU:n CEF-tukea ja parhaillaan vireillä olevasta hausta haetaan tukea myös nyt liikkeelle lähtevien rataosuuksien rakentamiseen.
Osakkaat tulevat jatkamaan neuvotteluja varsinaisesta osakassopimuksesta. Rakentamisvaiheeseen siirtymisen reunaehtoja käsittelevä esisopimus edellyttää kaikkien osapuolten toimivaltaisten päätöksentekoelimien päätökset. Osapuolten tulee myös hyväksyä myöhemmin laadittava lopullinen osakassopimus. Valtion osalta tarvitaan eduskunnan päätökset valtion talousarviosta.
Yhteyshenkilöt
Mervi Katainenkaupunginhallituksen puheenjohtaja, elinkeino- ja kilpailukykyjaoston puheenjohtaja
Puh:+358 41 319 6988mervi.katainen@espoo.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Espoon kaupunki - Esbo stad
Staden för bort båtar från Långträsks stränder i Esbo – kontrollera din egen båts läge och skick26.6.2026 09:03:24 EEST | Pressmeddelande
Esbo stad för bort trasiga och kasserade båtar från stadens områden vid Långträsk i Esbo sommaren 2026. Vi önskar att också privata markägare för bort kasserade båtar från sin mark. Att förvara en båt kräver alltid markägarens tillstånd. Det är i första hand båtens ägare som ska föra bort den.
Kaupunki poistaa veneitä Espoon Pitkäjärven rannoilta – muista tarkistaa oman veneesi sijainti ja kunto26.6.2026 09:03:24 EEST | Tiedote
Espoon kaupunki poistaa rikkinäisiä ja käytöstä poistettuja veneitä hallinnoimiltaan alueilta Espoon Pitkäjärven rannoilta kesällä 2026. Kaupunki toivoo, että myös yksityiset maanomistajat toimivat omilla maillaan samoin. Kaupunki myös muistuttaa, että veneiden säilyttämiseen tarvitaan maanomistajan lupa. Veneen poistamisesta vastaa ensisijaisesti sen omistaja.
Tilastot ja tutkimukset –kuukausitiedote kesäkuu 202625.6.2026 15:18:45 EEST | Tiedote
Espoon väkiluku oli toukokuun 2026 lopussa ennakkotietojen mukaan 327 330. Työttömyyden kasvu jatkui toukokuussa, erityisen voimakkaasti kasvoi nuorisotyöttömyys. Eetvartti-julkaisussa: Espoolaisten osallisuus ja hyvinvointi pääosin hyvällä mallilla – erojen kaventamiseen kuitenkin syytä panostaa. Kuluttajamielipiteitä 16 Euroopan maasta – suomalaisten tulevaisuudenusko koetuksella. Toimintaympäristön tila Espoossa 2026 -aineisto antaa kokonaiskuvan Espoon tilasta ja kehityksestä. Työllisyys- ja työttömyysasteesta on olemassa useita erilaisia lukuja – mitä nämä luvut tarkoittavat ja mitä ne kertovat? Espoossa lukutaitotyötä tehdään varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle asti.
Espoo ja Siemens tarjoavat kysyttyä automaatio-osaamista insinööritaustaisille työnhakijoille22.6.2026 10:00:44 EEST | Tiedote
Espoon kaupunki ja teknologiayhtiö Siemens käynnistävät uuden yhteistyön, jonka tavoitteena on vahvistaa insinööritaustaisten työnhakijoiden valmiuksia työllistyä automaatioalalle. Kesällä järjestettävä Siemens TIA Portal -koulutus tarjotaan osallistujille maksutta.
Avgiftsbelagd parkering utvidgas i Kaitans och Alberga i juni17.6.2026 16:02:02 EEST | Pressmeddelande
I enlighet med stadsstyrelsens beslut i mars håller staden på att utvidga zonerna för avgiftsbelagd parkering. Den nya skyltningen inleds i juni i Kaitans och Alberga. Fordonens förare ombeds att hålla koll på vägmärkena vid parkering, eftersom avgifterna träder i kraft genast när vägmärkena har bytts ut. Att parkeringen är avgiftsbelagd visas med vägmärken enligt bilden. Via länkarna i slutet av detta meddelande kan du ladda ner en karta och en förteckning över de gator som ändringarna gäller. Parkeringens pris och tiden då parkeringen är avgiftsbelagd I zon 1 kostar parkering 3,50 euro per timme och i zon 2 kostar det 2 euro per timme. Den avgiftsbelagda parkeringen gäller vardagar kl. 8–20, lördagar kl. 8–18 och i zon 1 också söndagar kl. 8–18. Vägmärken visar när parkeringen är avgiftsbelagd. Parkering är avgiftsfri och tillåten utan tidsbegränsning under övriga tider. Stadsstyrelsens beslut att utvidga den avgiftsbelagda parkeringen och om nya zoner i Esbo: Stadsstyrelsens protoko
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme