SDP:n Eloranta: Oppilaiden oikeudesta oppimateriaaleihin ei pidä tinkiä
25.6.2024 09:53:45 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan peruskoulun ja toisen asteen oppimateriaalien tilanteesta. Eloranta kysyy kirjallisessa kysymyksessään hallitukselta, mihin toimenpiteisiin se aikoo ryhtyä, jotta jokaiselle oppilaalle ja opiskelijalle turvataan oikeus tarpeenmukaisiin laadukkaisiin ammattimaisesti tuotettuihin oppimateriaaleihin. Elorannan mukaan oppilailla ja opiskelijoilla tulisi olla halutessaan oikeus myös paperisiin kirjoihin.

– Vaikka oppimateriaalit muodostavat vain pienen murto-osan, noin yhden prosentin, koulunkäynnin kokonaiskustannuksista, ei kaikilla koululaisilla ole oppi- ja harjoituskirjoja kaikissa lukuaineissa. On hyvä, että päätösvalta sen suhteen, mitä oppikirjoja opettaja käyttää, on opettajalla itsellään. Tulisi silti varmistaa, että kouluilla on riittävä rahoitus hankkia jokaiselle oppilaalle koulu- ja harjoituskirjat kaikkiin lukuaineisiin. Koulujen välillä on tässä suuria eroja, ja oppilaiden ja opiskelijoiden yhdenvertaisuus ei toteudu, Eloranta toteaa.
Eloranta nostaa esiin Ruotsissa tänä vuonna toteutetun koululain uudistuksen, jolla haluttiin varmistaa opetuksessa käytettyjen oppimateriaalien laatu. Uudistuksella pyrittiin myös tasaamaan koulujen ja opettajien välisiä eroja, sekä turvaamaan kaikille koululaisille yhdenmukainen oikeus opetukseen. Lakiin kirjattiin velvoite ammattimaisesti valmistetuista oppimateriaaleista. Elorannan mukaan myös Suomessa olisi syytä arvioida tarve lakiin kirjatusta oppilaan oikeudesta tarpeenmukaisiin ja laadukkaisiin oppimateriaaleihin.
Eloranta korostaa paperisten oppimateriaalien tarvetta myös toisella asteella.
– Toisen asteen koulutuksen maksuttomuuden myötä – jota hallitus ei toivottavasti aio kuitenkaan supistaa – on iso osa koulutuksen järjestäjistä päättänyt tarjota opiskelijoille ainoastaan sähköiset oppimateriaalit muun muassa raha- ja tilasyistä. Lukiolaiset kertoivat arjestaan, että pahimmillaan sähköisten oppimateriaalien vuoksi lukiolainen joutuu heti lukion alussa päättämään, mitkä oppiaineet haluaa kirjoittaa ylioppilaskokeessa, jotta saa pidempiaikaisen lisenssin tiettyyn oppimateriaaliin. Sähköiset materiaalit eivät myöskään sovi jokaiselle: moni koki niiden käytön lisäävän silmien rasitusta ja keskittymishaasteita sekä vaikuttavan yöuniin ja huonontavan ergonomiaa. Opiskelijoilla tulee olla oikeus painettuun oppimateriaaliin myös toisella asteella, Eloranta vaatii.
– On havaittavissa, että niissä Euroopan maissa, joissa koulumateriaaleihin panostetaan enemmän, saavutetaan myös korkeampia PISA-tuloksia. On siis ilmeistä, että laadukkaiden ja oppilaiden tarpeiden mukaisten oppimateriaalien saatavuudella ja kattavalla käytöllä on yhteys korkeampiin oppimistuloksiin. Ne tasaavat myös koulujen ja opettajien välisiä eroja ja edistävät tasa-arvoisuutta. Perusopetuksen indeksileikkaukset tulevat aiheuttamaan kunnille säästöpaineita ja vaarassa ovat myös oppimateriaalit. On välttämätöntä kuitenkin huolehtia siitä, että kaikilla oppilailla ja opiskelijoilla on yhtäläinen oikeus laadukkaisiin oppimateriaaleihin, jotka ovat tärkeä edellytys oppimiselle, Eloranta sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva-Johanna ElorantaKansanedustaja
Puh:050 523 2309Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Heinäluoma: Hallituksen lyhytvuokrauksen rajoitusmalli muuttui rajusti valiokuntakäsittelyssä – tavoite epäonnistui täysin5.11.2026 12:32:52 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen esitystä lyhytvuokrauksen sääntelystä. Heinäluoman mukaan ympäristövaliokunnan hyväksymä rajusti muuttunut ratkaisu vie kuntien nykyisiä oikeuksia rajoittaa lyhytvuokrausta ja on siten jopa hallituksen alkuperäisen tavoitteen vastainen.
SDP:n Suhonen jätti toimenpidealoitteen: Tikkaukseen tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksiralli!5.11.2026 11:55:00 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen on jättänyt tänään torstaina (5.11.) toimenpidealoitteen Iisalmen ja Varkauden yöpäivystysten sekä aamu- ja iltapäivystysten lakkautusten ja heikennysten peruuttamiseksi. Toimenpidealoite on kansanedustajan valtiopäivätoimi, jolla patistetaan hallitusta ryhtymään toimiin. – Eihän voi olla järkevää, että pelkästään jopa vain tikkausta vaativa toimenpide vaatii tuntien ja satojen kilometrien ambulanssi- ja taksirallin. Ja vielä paikkakunnilta, joissa teollisuutta pyörii kolmessa vuorossa. Ja pahimmillaan suma seisoo Kuopiossa ja sen päivystys tukkeutuu, jyrähtää Suhonen ja patistaa Orpo–Purran hallitusta toimiin.
SDP:n Paula Werning: Missä todellisuudessa ministeri Rydman elää? Sairaalalaskut päätyvät ulosottoon, mutta ministeri vähättelee ihmisten hätää4.11.2026 14:01:40 EET | Tiedote
Kansanedustaja Paula Werning (sd.) arvostelee kovin sanoin sosiaali- ja terveysministeri Wille Rydmanin puheita siitä, ettei raha estä ihmisiä hakeutumasta hoitoon. Werningin mukaan ministerin väitteet osoittavat hämmästyttävää vieraantumista tavallisten suomalaisten arjesta. Samaan aikaan kun Orpon hallitus on korottanut terveydenhuollon asiakasmaksuja rajusti ja valmistelee uusia korotuksia, yhä useampi suomalainen kamppailee hoitokulujensa kanssa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme