Työttömyyden trendi Pohjois-Pohjanmaalla laskeva
Pohjois-Pohjanmaalla oli toukokuun lopussa 21 000 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 800 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten, mutta vajaa pari tuhatta vähemmän kuin edelliskuussa. Kesää kohti tultaessa työttömien määrä perinteisesti vähenee ja kasvaa hetkellisesti kesäkuukausiksi. Isossa kuvassa työttömyyden trendi on laskeva. Toukokuussa lomautettuja oli 1 800. Toteutuneet lomautukset ovat kohdistuneet erityisesti rakennusalalle kirvesmiehiin ja rakennuspuuseppiin sekä talonrakentajiin.

Maakunnan työttömyysaste oli toukokuun lopussa 10,9 % ja koko maassa se oli 9,9 %. Maakunnan alhaisin työttömyysaste oli Nivala-Haapajärven seutukunnassa (8,0 %). Kunnittain tarkasteltuna matalin työttömyys- aste oli Reisjärvellä (5,5 %) ja korkein Pudasjärvellä (15,5 %). Oulun työttömyysaste oli 12,3 %. Työttömien määrä kasvoi suurimmassa osassa kuntia vuoden takaiseen verrattuna. Suhteellisesti eniten kasvua oli Utajärvellä (+28 %) ja Sievissä (+27 %).
Toukokuun aikana Pohjois-Pohjanmaan TE-toimiston alueella oli avoinna lähes 7 000 työpaikkaa, joista uu- sia avoimia työpaikkoja oli 3 500. Uusien työpaikkojen määrä laski vuoden 2023 toukokuusta noin 1 400:lla (-28 %) työpaikalla. Määrällisesti eniten uusia työpaikkoja oli avoinna rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöille (mm. rakennussähköasentajat ja maatalous-, teollisuuskoneasentajat ja -korjaajat) sekä palvelu- ja myyntityöntekijöille (mm. kodinhoitajat, tarjoilijat sekä ravintola- ja suurtaloustyöntekijät).
Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli toukokuun lopussa 7 900. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi vuoden takaisesta 1 000 henkilöllä (+15 %). Pitkäaikaistyöttömien määrä on jatkanut kasvua edelleen koko maakunnan alueella. Huhtikuuhun verrattuna pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi noin 100 henkilöllä. Yli kaksi vuotta työttömänä olleita oli toukokuun lopussa 4 100 ja kasvua vuoden takaiseen oli 680 henkilöä.
Toukokuussa työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi yli 64-vuotiaita lukuun ottamatta kaikissa ikäryhmissä, suhteellisesti eniten 15–19-vuotiaiden ryhmässä (+45 %). Alle 25-vuotiaita työttömiä oli toukokuun lopussa noin 3 100, mikä on 350 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin. Nuorisotyöttömyys on valtakunnan kolmanneksi korkein. Huhtikuusta työttömien miesten määrä laski 1 200 henkilöllä ja naisten 30 henkilöllä.
Pohjois-Pohjanmaan aktivointiaste oli toukokuun lopussa 26,2 % ja aktivointiasteeseen laskettavien TE-palveluiden piirissä oli kuukauden aikana kaikkiaan 7 400 henkilöä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus:
johtaja Petri Keränen, 0295 026 727
yksikön päällikkö Eine Kela, 0295 038 227
asiantuntija Jarkko Pietilä, 0295 038 116
suunnittelija Katja Pietilä (tilastot), 0295 038 122
s-posti: etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto:
johtaja Pirjo Juntunen, 0295 056 596
palvelujohtaja Mari Tuomikoski, 0295 056 801
palvelujohtaja Marita Rimpeläinen, 0295 056 713
s-posti: etunimi.sukunimi@te-toimisto.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Veteraanikatu 1
90130 Oulu
vaihde 0295 038 000
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus
Talouden nousu viivästynyt ja uusi globaalitalouden epävarmuus varjostaa Pohjois-Pohjanmaan elinkeinojen ja työllisyyden näkymiä29.4.2025 10:27:26 EEST | Tiedote
Pitkään kestäneen matalasuhdanteen on odotettu taittuvan kasvuksi tänä vuonna. Merkittävää talouden piristymistä ei ole vielä toteutunut, vaikka positiivisia viestejä maakunnan eri toimialoilta onkin saatu. Kansallisella tasolla moni ennustelaitos on siirtänyt tai madaltanut aiempia talouden kasvulukujaan poikkeuksellisen epävarmojen näkymien edessä. Pohjois-Pohjanmaalla odotukset loppuvuodelle ovat maltilliset ja odottavat. Selkeää talouden ja työllisyyden kasvua ennakoidaan ensi vuodelle. Nousun edellytys on, ettei USA:n vastikään aloittama tullimaksupolitiikka eskaloidu laajaksi pitkäkestoiseksi markkinahäiriöksi.
Yleisötilaisuus Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja sähkönsiirron ympäristövaikutusten arviointiselostuksesta Merijärvellä ja etäyhteydellä 27.5.202529.4.2025 08:52:05 EEST | Tiedote
Rahkakurun tuulivoimahankkeen ja siihen liittyvän sähkönsiirron YVA-menettelyä koskeva yleisötilaisuus järjestetään tiistaina 27.5.2025 klo 17–19 Merijärven Koivupuhdon koululla (Merijärventie 106, 86220 Merijärvi) ja etäyhteydellä (Teams), jonka linkki on saatavilla hankkeen verkkosivulla osoitteessa www.ymparisto.fi/rahkakurun-tuulivoima-YVA. Asiasta ovat kertomassa YVA-yhteysviranomaisen (Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus), hankevastaavan (Prokon Wind Energy Finland Oy) ja YVA-konsultin (Ecobio Oy) edustajat. Paikan päällä on kahvitarjoilu klo 16.30 alkaen. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita kuuntelemaan ja keskustelemaan. Arviointiselostus on nähtävillä 29.4.–28.6.2025 seuraavissa paikoissa: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen aulapalvelut, Veteraanikatu 1, 90130 Oulu Merijärven kunnanvirasto, Kunnantie 1, 86220 Merijärvi Merijärven kunnankirjasto, Merijärventie 104, 86220 Merijärvi Oulaisten kaupungintalo, Oulaistenkatu 12, 86300 Oulainen Oulaisten kaupunginkirjasto, Sahanka
Raahen säännösteltyjen vesistöjen tulvasuojelun kehittäminen etenee28.4.2025 10:10:50 EEST | Tiedote
Esiselvitys Raahen säännösteltyjen vesistöjen tulvasuojelun kehittämisestä on valmistunut. Selvityksessä on tarkasteltu erilaisia toimenpidevaihtoehtoja tulvahaittojen vähentämiseksi. Selvitykseen voi tutustua hankkeen nettisivuilla ja sitä on mahdollista kommentoida toukokuun aikana.
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus aloittaa sisämaan tulvametsien inventoinnit kesällä24.4.2025 12:37:54 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus inventoi tänä kesänä ensimmäistä kertaa laajemmin maakunnan alueella "sisämaan tulvametsät" -luontotyyppiä, joka on 1.6.2023 voimaan astuneen luonnonsuojelulain nojalla suojeltua. Viime kesänä ehdittiin koeluontoisesti parille kohteelle.
Työttömien määrässä pientä laskua Pohjois-Pohjanmaalla24.4.2025 08:06:22 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaalla oli maaliskuun lopussa noin 24 400 työtöntä työnhakijaa, mikä on 1 300 enemmän kuin vuosi sitten ja 500 vähemmän kuin helmikuussa. Kokoaikaisesti lomautettuja oli noin 2 600, mikä on 500 lomautettua vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien määrä laskee tyypillisesti kevään edetessä. Talouden nousun pitkittyminen pitää kuitenkin edelleen työvoimatarpeen matalana. Maaliskuussa avoimia työpaikkoja oli selvästi vähemmän tarjolla kuin vuosi sitten.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme