Adoptoi monumentti -näyttely avautuu Urjalassa
Adoptoi monumentti -vapaaehtoistoiminta täyttää tänä vuonna 15 vuotta! Juhlavuoden kunniaksi Pirkanmaan maakuntamuseo on toteuttanut näyttelyn, joka kiertää toiminnassa mukana olevia kuntia toukokuusta alkaen. Seuraavaksi näyttely avautuu Urjalan kirjastolla tiistaina 2.7.

Kaikille avoimia avajaisia vietetään 1.7. klo 15.00–16.30. Tilaisuudessa Nuutajärven VPK:n Esko Toivonen esittelee lasitehtaan palokopin tarinaa sanoin ja kuvin. Lisäksi kuullaan adoptiotoiminnasta niin Pirkanmaan maakuntamuseon kuin kunnan näkökulmasta. Tervetuloa mukaan!
Adoptoi monumentti -toiminta on arkeologisten kohteiden, historiallisten rakenteiden ja vanhojen rakennusten hoitamista. Se on kulttuuriympäristöstä huolehtimista yhdessä muiden asiasta innostuneiden vapaaehtoisten kanssa. Ennakkotietoja tai -osaamista ei tarvita, sillä toiminta suunnitellaan museoammattilaisten opastuksella.
-Mukaan pääsemiseksi riittää, että adoptoijilla on into tehdä ja halu huolehtia ympäristömme yhteisistä menneisyyden merkeistä, toteaa rakennustutkija Miinu Mäkelä.
Adoptoi monumentti -toiminta mahdollistaa kulttuuriympäristön hoidosta kiinnostuneille myös erilaisia yhteisöllisiä tapahtumia kuten talkoopäiviä, leirejä ja retkiä mielenkiintoisiin kohteisiin. Tapahtumat ovat avoimia kaikille.
-Adoptoi monumentti -toiminnalla halutaan innostaa ihmisiä mukaan kulttuuriympäristön hoitoon, kertoo Mäkelä.
-Päämääränä on lisätä tietoa ja ymmärrystä kulttuuriperinnöstä ja siihen liittyvistä arvoista. Vastuu merkittävien muinaisjäännösten ja rakennusperinnön kohteiden suojelusta kuuluu kaikille.
Ensimmäiset kohteet Pirkanmaalla adoptoitiin vuonna 2009. Pirkanmaalta Adoptoi monumentin idea on levinnyt useisiin muihin maakuntiin, ja adoptoituja kohteita on tullut vuosien varrella lisää. Vuoteen 2024 mennessä Pirkanmaalla on tehty 25 adoptiosopimusta ja koko maassa 66.
-Uusin adoptiokohde Pirkanmaalla on Tampereen Näsinpuiston laululava, jonka hyvästä hoidosta vastaa nyt Kulttuuriyhdistys Reliikki ry, kertoo Mäkelä.
Adoptoi monumentti -yhteisöt kaipaavat jatkuvasti uusia innokkaita jäseniä.
-Adoptiotoiminta mahdollistaa omalta osaltaan kulttuuriperinnön säilymisen, siksi iloitsemme jokaisesta uudesta hoitosopimuksesta, Mäkelä toteaa.
Näyttelyssä kävijä pääsee tutustumaan Adoptoi monumentti -toimintaan sekä erilaisiin Pirkanmaalla adoptoituihin kohteisiin. Näyttely viipyy kussakin kunnassa noin kuukauden ajan, näyttelytiloina toimivat pääasiassa kirjastot. Näyttely starttaa 6.5.2024 Mänttä-Vilppulasta, jossa se on avoinna Mäntän kirjastossa kuun loppuun asti. Kesäkuukausina näyttely kiertää Pälkäneellä, Urjalassa ja Valkeakoskella. Syys-lokakuussa ovat vuorossa Ylöjärvi ja Lempäälä, marraskuussa Kuhmoinen ja joulukuussa Tampere. Vuoden 2025 puolella näyttely nähdään vielä Pirkkalassa ja Kangasalla.
Yhteyshenkilöt
Tutkija, rakennuskulttuuri, Miinu Mäkelä, puh. 040 801 6815
Kuvat


Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vapriikissa viihtyvät kaikenikäiset museovieraat. Voit tutustua kerralla yli kymmeneen näyttelyyn. Historiaa, luonnontieteitä ja tekniikkaa. Vapriikki kuuluu Tampereen historiallisiin museoihin, joita ovat myös Museo Milavida ja Amurin museokortteli.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vapriikki
KUTSU: Tampereen museot julkistavat 2026 ohjelmansa21.10.2025 08:39:36 EEST | Tiedote
Tampereen museot kutsuvat median edustajia museonjohtajien tarjoamalle aamiaiselle Museo Milavidaan Tampereelle tiistaina 4.11. klo 8.30–10.00. Aterioinnin lomassa kuullaan, mitä Tampereen museoissa nähdään vuonna 2026. Samalla kuullaan muista museoiden ajankohtaisista asioista.
Syyslomalla Vapriikki on avoinna joka päivä7.10.2025 08:59:55 EEST | Tiedote
Satoi tai paistoi, syysloma on onnistunut museossa! Vapriikista löytyy hauskaa tekemistä koko perheelle joka päivä, myös maanantaina! Syyslomaviikolla 13.–17.10. Vapriikkiin voi tutustua erilaisten teemapäivien kautta, ja joka arkipäivänä on luvassa ohjelmaa eri näyttelyihin.
Rakennusperinnön vaalija saa tunnustusta ainutlaatuisesta tutkimusmenetelmästä18.9.2025 13:30:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinto 2025 julkistetaan torstaina 18.9.2025 klo 13.30 museokeskus Vapriikin auditoriossa. Pirkanmaan maakuntamuseon myöntämän Pirkanmaan kulttuuriympäristöpalkinnon saa tänä vuonna professori Olli-Paavo Koponen Tampereen yliopistosta. Palkinto julkistetaan torstaina 18.9.2025 museokeskus Vapriikissa pidettävässä seminaarissa Säilyttämisen voima – Rakennusperintö tulevaisuuden tekijänä. Seminaari on ennakkovarattu täyteen.
Sieninäyttely Vapriikissa sunnuntaina 21.9.15.9.2025 13:07:49 EEST | Tiedote
Tunnetko nupikat ja tuhkelot? Tule päivittämään sienituntemustasi Vapriikkiin sunnuntaina 21.9. Tämän syksyn paras sieniaika on vasta edessä, viikon sateet tuonevat jo viikonlopuksi uutta poimittavaa metsiin.
Vapriikin syksyn luennot vievät sankaritarinoiden juurille12.9.2025 14:10:01 EEST | Tiedote
Ilmaisluennot alkavat! Vapriikin syksyn keskiviikkoluentosarjassa sukelletaan supersankarien maailmaan antiikista nykypäivään. Luentosarja tarkastelee sekä kansainvälisiä että paikallisia sankarihahmoja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Luennot järjestetään Vapriikin auditoriossa klo 18 keskiviikkoiltaisin 17.9.–8.10. Luentojen kesto on noin tunti, ja niille on vapaa pääsy. Ennen luentoa järjestetään klo 17 opastettu kierros Supersankarit-näyttelyyn pääsylipun lunastaneille.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme