Muistisairaiden ympärivuorokautiseen hoitoon pääsyssä ja hoidon laadussa näkyy hoivaköyhyyden merkkejä

Tampereen, Turun ja Helsingin yliopiston toteuttamassa tutkimuksessa haastateltiin pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavien hoivakotiasukkaiden läheisiä. Tutkijat halusivat selvittää, miltä hoitoon pääsy ja saatu hoito näyttävät Suomessa läheisten silmin katsottuna.

Tutkimuksessa hyödynnettiin professori Teppo Krögerin luomaa hoivaköyhyyden konseptia. Hoivaköyhyydellä tarkoitetaan sitä, että henkilö tarvitsee palveluita, mutta ei tarpeestaan huolimatta niitä saa.

Hoivaköyhyys voi kohdistua perustarpeisiin, kuten ravintoon, hygieniaan ja pukeutumiseen, arjen tarpeisiin, kuten lääkkeiden ottamiseen ja liikkumiseen ja sosioemotionaalisiin tarpeisiin. Absoluuttista hoivaköyhyyttä on, kun henkilö ei saa lainkaan hoitoa. Suhteellinen hoivaköyhyys, jota tässä tutkimuksessa tarkasteltiin, viittaa puolestaan siihen, ettei saatu hoito vastaa hoidontarpeita.

Tutkijoiden haastattelemien läheisten näkökulmasta ympärivuorokautista hoitoa tarjotaan muistisairautta sairastavalle ihmisille vasta sitten, kun kaikki muut palvelut ovat osoittautuneet riittämättömäksi. Läheiset kuvasivat, miten hoivakotipaikan saaminen saattoi edellyttää sitä, että esimerkiksi vaaratilanteen riski oli jo käynyt toteen.

– Usein ympärivuorokautista hoitoa oli edeltänyt yksi tai useampi sairaalajakso. Moni läheinen kertoi myös omaishoitajien uupumisesta. Joissakin tapauksissa hoivakotipaikka oli mahdollistunut vasta sitten, kun omaishoitajan oma terveys oli heikentynyt siinä määrin, ettei tämä kyennyt enää hoitamaan muistisairasta läheistään, professori Jenni Kulmala Tampereen yliopistosta sanoo.

Osa läheisistä kuvasi ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymistä helpotuksena, mutta joidenkin kohdalla kohtaamattomia hoidontarpeita ja jopa kaltoinkohtelua koettiin myös hoivakodissa. Läheisten kokemus hoidon laadusta vaihteli huomattavasti yksiköiden välillä. Eniten läheiset olivat huolissaan kohtaamattomista perustarpeista. Osa läheisistä koki, että heidän näkemyksensä sivuutettiin, eikä asioiden esille nostaminen ollut johtanut tilanteiden korjaamiseen.

– Läheisten ja hoivakotien henkilöstön välistä vuorovaikutusta tulisi tutkimuksen perusteella parantaa. Konfliktitilanteita varten tulisi luoda selkeä protokolla, jonka avulla erimielisyyksiä voitaisiin ratkaista rakentavalla ja potilaskeskeisellä tavalla, tutkija Jenny Paananen Turun yliopistosta kertoo.

Tutkimuksen tulosten mukaan pitkälle edennyttä muistisairautta sairastavien hoidossa on havaittavissa hoivaköyhyyden merkkejä. Havainto on huolestuttava, sillä ympärivuorokautista hoitoa ollaan Suomessa vähentämässä entisestään kustannusten säästämiseksi.

– Ympärivuorokautisen hoidon vähentäminen tilanteessa, jossa väestö ikääntyy, uhkaa paitsi hoidettavien ja heidän läheistensä sekä hoitoalan ammattilaisten hyvinvointia, myös koko hyvinvointivaltion olemassaoloa, yliopistotutkija Jari Pirhonen Tampereen yliopistosta toteaa.

Tutkimus julkaistiin 21. kesäkuuta 2024 Journal of Social Service Reaserch -aikakausjulkaisussa.