Ihmiskauppaa ei torjuta yksin viranomaisvoimin
30.7.2024 00:01:00 EEST | Rikosuhripäivystys | Tiedote
Valtiolla on velvoite torjua ihmiskauppaa ja tunnistaa ihmiskaupan uhrit. Järjestöjen tukipalvelut helpottavat viranomaisten työtä sekä tavoittavat pelokkaita ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia uhreja. Tiistaina 30.7. vietetään kansainvälistä ihmiskaupan vastaista päivää.

Ihmiskauppa eroaa esimerkiksi omaisuusrikoksista siten, että se ei juuri koskaan paljastu niin, että uhri ilmestyy poliisiasemalle tekemään rikosilmoitusta. Tämä johtuu useimmiten siitä, että hänet on saatu uskomaan, että hän ei näin tehdessään saisi apua. Sen sijaan viranomaisille kertominen johtaisi hänen itsensä tai hänen läheistensä kannalta niin ikäviin seurauksiin, ettei hän uskalla ottaa tätä riskiä.
Rikosuhripäivystyksen (RIKU) ihmiskaupan ja sen lähirikosten uhrien valtakunnalliseen erityistukipalveluun vuoden 2023 aikana tulleista 375 uudesta asiakkaasta 243 otti yhteyttä Rikosuhripäivystykseen ennen yhteydenottoa viranomaistahoihin. Tämä kertoo siitä, että vuosia toiminut palvelu tunnetaan ja siihen uskalletaan ottaa yhteyttä. Uhri haluaa usein saada luottamuksellisesti tietoa etenemismahdollisuuksistaan ja pohtia RIKUn työntekijän kanssa rikosilmoituksen teon seurauksia ennen sitoutumista ilmoituksen tekemiseen. Moni näistä uhreista ei viranomaisten käyttämän kielen ja yhteydenottokanavien rajallisuuden vuoksi pysty käytännössä ottamaan suoraan yhteyttä viranomaistahoihin tai edes selvittämään, mihin viranomaiseen hän voisi olla yhteydessä.
Saatuaan rohkaisua, asianmukaista tietoa ja neuvontaa RIKUsta yli 60 prosenttia viime vuonna tulleista uusista asiakkaista päätyi lopulta ilmoittamaan tapauksesta viranomaistahoille ja sai siihen RIKUsta apua. Ilman matalan kynnyksen luottamuksellista järjestöpalvelua viranomaisten tietoon olisi siis jäänyt tulematta useita vakavia rikoksia. Pahimmillaan tilanteet olisivat jatkuneet ja samaan hyväksikäyttötilanteeseen olisi joutunut uusia uhreja.
Suomi on sitoutunut kansainvälisten sopimusten kautta tunnistamaan ihmiskaupan uhrit ja tarjoamaan heille apua. Tämän velvoitteen täyttämiseksi tarvitaan viranomaistahojen kouluttamista ja palveluiden saavutettavuuden kehittämistä. Viranomaistoimin ei kuitenkaan pystytä täysin korvaamaan matalan kynnyksen järjestöpalveluita, jotka tavoittavat erityisesti pelokkaita ja erityisen haavoittuvassa asemassa olevia uhreja.
Valtion tunnistamisvelvoite on sitova, ja tänä vuonna Suomen valtio on tiedettävästi ensimmäistä kertaa maksanut korvauksia henkilölle, jota ei ollut viranomaisten toimesta tunnistettu ihmiskaupan uhriksi tämän ilmoitettua rikoksesta viranomaisille. Uhri ei ollut näin ollen saanut mahdolliselle ihmiskaupan uhrille lain mukaan kuuluvaa apua. Aiemmin Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on tuominnut joitain valtioita korvauksiin vastaavista laiminlyönneistä.
Uhrien tunnistamisen lisäksi järjestöjen matalan kynnyksen palveluissa myös vähennetään viranomaispalveluiden kuormaa ohjaamalla jatkopalveluihin sellaisia asiakkaita, joiden kohdalla kyse ei välttämättä ole rikollisesta hyväksikäytöstä tai jotka haluavat viedä asiaansa eteenpäin muuten kuin rikosprosessin kautta. Järjestöjen tukipalveluiden kautta uhrit saavat myös apua ja neuvontaa koko prosessin keston ajan, usein vuosia, ja jaksavat tuen avulla toimia paremmin yhteistyössä esitutkinta- ja muiden viranomaisten kanssa.
Järjestöpalvelut, kuten RIKUn erityistukipalvelu, ovat siis olennainen osa ihmiskaupan vastaisen työn ketjua. Työtä on kuitenkin jo pitkään tehty vajailla resursseilla ja suurilta osin tilapäisen rahoituksen avulla. Mikäli Suomi tosissaan haluaa torjua ihmiskaupparikollisuutta, parantaa rikosvastuuta sekä täyttää kansainväliset velvoitteensa, tulee koko tämän ketjun toimintaedellytykset taata.
Yhteyshenkilöt
Pia MarttilaKoordinoiva erityisasiantuntija, ihmiskaupan uhrien auttamistyöRikosuhripäivystys
Puh:040 630 9669pia.marttila@riku.fiLinkit
Tietoja julkaisijasta
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Rikosuhripäivystys
Identifiera och hänvisa-verktyget hjälper yrkesverksamma att bemöta och hänvisa brottsoffer15.1.2026 10:28:19 EET | Pressmeddelande
Brottsofferjouren (RIKU) lanserar ett nytt Identifiera och hänvisa-verktyg som gör det lättare att identifiera klienter som utsatts för brott och att hänvisa dem till rätt stöd. Det AI-baserade verktyget riktar sig till yrkesverksamma inom olika sektorer som i sitt arbete möter brottsoffer, till exempel inom social- och hälsovården, utbildningen eller organisationsarbete.
Tunnista ja ohjaa -työkalu auttaa ammattilaista rikoksen uhrin kohtaamisessa ja ohjaamisessa15.1.2026 10:28:19 EET | Tiedote
Rikosuhripäivystys eli RIKU julkaisee uuden Tunnista ja ohjaa -työkalun, joka helpottaa rikoksen uhriksi joutuneen asiakkaan tunnistamista ja ohjaamista oikean avun piiriin. Tekoälypohjainen työväline on suunnattu eri alojen ammattilaisille, jotka kohtaavat rikoksen uhreja esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollossa, opetuksessa tai järjestötyössä.
Reilu työ -verkosto: Työvoiman hyväksikäyttö on rikos – uhrien tukipalvelut ja oikeudet on turvattava7.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Työvoiman hyväksikäyttö on vakava ja rakenteellinen ilmiö, johon on oltava resursseja puuttua rikosoikeudellisin keinoin. Kyse ei ole pelkästä työriidasta: Hyväksikäyttö on rikos, ja sitä on käsiteltävä sellaisena. Tiistaina 7.10. vietetään kansainvälistä Kunnon työn päivää.
Uhrien varhainen tavoittaminen on välttämätöntä ihmiskaupan torjunnassa – EU-direktiivi korostaa järjestöjen roolia30.7.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
EU:n ihmiskauppadirektiivi velvoittaa jäsenvaltioita tunnistamaan uhrit entistä paremmin yhteistyössä järjestöjen kanssa. Uhrien varhainen tavoittaminen on yksi tehokkaimmista keinoista torjua ihmiskaupan kaltaista piilorikollisuutta. Kansainvälistä ihmiskaupan vastaista päivää vietetään 30.7.
Rekordmånga offer för våld i nära relationer och sexualbrott bland Brottsofferjourens klienter17.2.2025 00:01:00 EET | Pressmeddelande
Våld i nära relationer och sexualbrott är de vanligaste orsakerna till att söka hjälp hos Brottsofferjouren (RIKU). Förra året hade RIKU totalt 30 800 klienter i sina olika tjänster, varav 6 700 sökte stöd på grund av våld i nära relationer och 4 700 på grund av sexualbrott.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme