Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto rakentaa suomalaisten käyttöön digitaalisen identiteettilompakon – lompakkosovelluksen avulla voi hoitaa asioita koko EU-alueella

27.6.2024 15:43:07 EEST | Digi- ja väestötietovirasto | Tiedote

Jaa

Lähivuosina kaikissa EU-maissa otetaan käyttöön digitaaliset identiteettilompakot, jotka mahdollistavat sähköisen tunnistautumisen, allekirjoittamisen sekä lupien ja todistusten osoittamisen luotettavasti koko EU-alueella. Digi- ja väestötietovirasto tuottaa älypuhelimella toimivan lompakkosovelluksen suomalaisten ja Suomessa asuvien käyttöön.

Jokainen EU-maa on velvoitettu tuottamaan omat lompakkosovelluksensa, jotka toimivat samalla käyttölogiikalla. Lompakon käyttäminen on kansalaisille vapaaehtoista. Lompakoiden käyttöönoton mahdollistaa toukokuussa 2024 hyväksytty eIDAS-asetuksen uudistus, jonka valmisteluun myös Digi- ja väestötietoviraston asiantuntijat osallistuivat.

– Digitaalinen lompakko mahdollistaa esimerkiksi viranomaisasioiden hoitamisen yli EU-maiden rajojen. Lompakon avulla suomalaiset voivat tunnistautua sähköisesti muiden EU-maiden digipalveluihin ja muiden EU-maiden kansalaiset suomalaisiin palveluihin, ylijohtaja Pekka Rehn Digi- ja väestötietovirastosta kertoo.

Lompakon käyttäjä päättää itse mitä tietoja jakaa

Euroopassa yli maiden rajojen toimivalla identiteettilompakolla voi tunnistautua ja osoittaa luotettavasti erilaisia henkilöön liittyviä tietoja, kuten tiedon suoritetusta tutkinnosta, ammattipätevyydestä tai ajoluvasta. Lompakon käyttäjä päättää aina itse, mitä tietoja hän jakaa ja kenelle.

 – Digitaaliset lompakot sujuvoittavat erityisesti niitä tilanteita, joissa tällä hetkellä täytyy esittää erilaisia paperisia todistuksia ja lupia. Lompakko myös parantaa turvallisuutta, kun tietojen oikeellisuuden voi tarkastaa digitaalisesti, Pekka Rehn kertoo.

Lompakoiden käyttöönoton mahdollistaa uudistunut eIDAS-asetus

EU:n parlamentti ja neuvosto hyväksyivät toukokuussa 2024 uudistetun eIDAS-asetuksen, jossa säädetään henkilöiden tunnistamisesta EU-valtioiden rajat ylittävässä asioinnissa sekä sähköisen asioinnin luottamuspalveluista. Uudistetun asetuksen keskeinen velvoite on, että kaikkien EU-jäsenvaltioiden pitää tarjota asetuksen vaatimukset täyttävä digitaalinen identiteettilompakko viimeistään kahden vuoden päästä teknisten täytäntöönpanosäädösten valmistumisesta.

Asetusta täydentäviä teknisiä täytäntöönpanosäädöksiä valmistellaan parhaillaan ja ne on tarkoitus antaa kahdessa osassa vuosien 2024 ja 2025 aikana. Ensimmäiseksi annetaan lompakkoa koskevat täytäntöönpanosäädökset.

Suomi osallistuu eurooppalaisen identiteettilompakon pilotointiin

Euroopassa on jo käynnissä eurooppalaisten digitaalisten identiteettilompakoiden käyttötapausten pilotointi. Suomessa pilotoidaan nyt lompakon käyttämistä seuraavissa tilanteissa: tunnistautuminen julkisen hallinnon sähköisiin palveluihin, mobiiliajokortin käyttö, henkilötietojen osoittaminen, yrityksen digitaalinen lompakko ja opintotodistustietojen osoittaminen. Pilotointia tehdään osana eurooppalaisia pilottikonsortioita: Potential, EWC ja DC4EU. Digi- ja väestötietovirasto hyödyntää piloteista saatuja oppeja lompakkosovelluksen toteutuksessa.

Valtiovarainministeriön hanke ohjaa kansallisen digitaalisen identiteetin lompakon toteuttamista. Lompakon teknisestä toteutuksesta vastaa Digi- ja väestötietovirasto.

Yhteyshenkilöt

Linkit

Digi- ja väestötietovirasto

Digi- ja väestötietovirasto edistää yhteiskunnan digitalisaatiota, turvaa tietojen saatavuutta ja tarjoaa palveluja asiakkaiden elämäntapahtumiin.

Digi- ja väestötietovirasto huolehtii yhteiskunnan perustana olevan väestötietojärjestelmän ylläpidosta ja yhteiskunnan digitalisaatiosta. Viraston tehtäviä ovat mm. siviilivihkimiset, nimen- ja osoitteenmuutokset, holhous- ja edunvalvonta-asiat, väestötietojärjestelmän ylläpito, sähköisen identiteetin ratkaisujen kehittäminen sekä keskitettyjen sähköisen asioinnin tukipalvelujen kehittäminen ja ylläpito. Tällaisia sähköisen asioinnin tukipalveluja ovat mm. Suomi.fi-verkkopalvelu, sähköiset viranomaisviestit (Suomi.fi-viestit) sekä valtuuttaminen toisen puolesta asiointiin (Suomi.fi-valtuudet). Virasto myös vastaa kansallisen palveluarkkitehtuurin toteutuksesta.

https://dvv.fi

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Digi- ja väestötietovirasto

Välkommen att följa Sujuva Suomi -jubileumssändningen den 8.9: Digitaliseringens fenomen igår, idag och i framtiden – kommer artificiell intelligens fortfarande att dominera digitaliseringsdebatten om fem år?4.9.2026 10:06:41 EEST | Pressmeddelande

Välkommen att följa Sujuva Suomi -diskussionen den 8.9.2026 kl. 14.00–15.30. Myndigheten för digitalisering och befolkningsdata inledde diskussionsserien för fem år sedan. Målet var att skapa en mångsidig, mångstämmig och öppen diskussion om digitaliseringens fenomen.

Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä ylitti neljä miljoonaa – digitaalinen viranomaisposti vakiintuu nopeasti suomalaisten arkeen28.8.2026 09:57:42 EEST | Tiedote

Suomi.fi-viestien käyttäjämäärä on ylittänyt neljä miljoonaa. Digitaalisen viranomaisviestinnän ensisijaisuutta koskevan lainsäädännön voimaantulon jälkeen palvelun käyttö on kasvanut nopeasti, ja sähköisestä viranomaispostista on tullut yhä useammalle suomalaiselle tavallinen tapa vastaanottaa viranomaisviestejä.

The number of Suomi.fi Messages users exceeded four million – digital official mail is rapidly becoming an established part of the everyday lives of Finnish people28.8.2026 09:57:42 EEST | Press release

The number of Suomi.fi Messages users has exceeded four million. Since the entry into force of the legislation on the priority of digital official communications, the use of the service has increased rapidly. For a growing number of Finns, electronic official mail has become an ordinary way to receive messages from the authorities.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye