SDP:n Elisa Gebhard ja Ville Skinnari: Suomen tulee evakuoida siviilejä Gazasta hoitoon
27.6.2024 15:21:11 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Israelin sotatoimet Gazassa ovat johtaneet humanitaariseen katastrofiin ja erityisesti lasten hätä ja tarve sairaanhoidolle on akuutti. Suomen tulee osallistua kriittisessä tilanteessa olevien siviilien evakuointiin ja hoitoon Suomessa, vaativat SDP:n kansanedustajat.

- Humanitaarinen hätä ja kärsimys Gazassa ovat äärimmäisiä, kun lähes kaikki sairaalapalvelut on tuhottu ja sota jatkuu tiiviisti asutuilla alueilla. Esimerkiksi lasten amputaatiot ovat erittäin yleisiä ja niitä on haastava hoitaa sotaolosuhteissa, Elisa Gebhard toteaa.
Maailman terveysjärjestö WHO on arvioinut, että 9000 ihmistä Gazassa tarvitsee siirron ulkomaille henkeä uhkaavien vammojen tai sairauden hoitamiseksi. WHO on pyytänyt EU-maita osallistumaan vakavasti loukkaantuneiden ja sairaiden lasten evakuointiin. Komissio on esittänyt asiassa pyynnön jäsenmaille jo toukokuussa auttaa palestiinalaisia alun perin ukrainalaisten hoitamiseen luodun järjestelmän kautta.
- Suomen hallituksen tulee kantaa vastuu palestiinalaisten hädästä ja ryhtyä toimiin erityisesti Gazan naisten ja lasten auttamiseksi. Suomen tulee osallistua potilaiden evakuointiin ja hoitamiseen sairaaloissamme. Meillä on korkealaatuista osaamista vakavien vammojen hoitamiseen ja voimme tehdä osamme, Ville Skinnari painottaa.
EU:n MEDEVAC-järjestelmän avulla Ukrainasta oli tammikuuhun mennessä evakuoitu yli 3000 potilasta hoitoon eri puolille Eurooppaa, myös Suomeen. Samoja oppeja ja kokemusta voidaan hyödyntää palestiinalaisten avustamisessa.
- Suomen tulee hyödyntää EU-yhteistyötä palestiinalaisten potilaiden siirtämiseen Suomeen hoidettavaksi, ja siihen vaadittavaan hallinnolliseen koordinaatioon. Järjestelmä kehitetiin ukrainalaisten avustamiseksi ja nyt sille on huutava tarve myös Gazan lasten kohdalla. Kauniit sanat eivät riitä, vaan tulee ryhtyä toimiin siviilien auttamiseksi, Gebhard vaatii.
- Nyt olisi myös korkea aika tunnustaa Palestiinan valtio ja edistää näin rauhanneuvotteluiden ja kahden valtion mallin toteutumista pitkällä tähtäimellä. Vai aikooko Suomi jäädä tässäkin viimeisten joukkoon, Skinnari päättää.
Elisa Gebhard ja Ville Skinnari jättivät asiassa toimenpidealoitteen eduskunnassa.
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardKansanedustaja
Puh:09 432 3092elisa.gebhard@eduskunta.fiVille SkinnariKansanedustaja
Puh:040 504 8187ville.skinnari@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Ojala-Niemelä: EU-notifioimatonta alkoholilakia ei pidä tuoda eduskunnan saliin9.6.2026 17:09:57 EEST | Tiedote
Eduskunnan puhemiesneuvosto käsitteli tänään alkoholilain muutosta koskevan esityksen etenemistä. Kansanedustaja Johanna Ojala-Niemelä esitti puhemiesneuvostossa, että eduskunnan täysistunnon käsittelyyn ei tule päästää sellaisia lakiesityksiä, joiden notifiointivelvollisuutta ei ole asianmukaisesti hoidettu Euroopan unionin sääntöjen mukaisesti. Huomenna nähdään tuodaanko puhemiesneuvostosta eduskuntaan EU-notifioimaton alkoholilaki.
SDP:n Paula Werning Orpolle: Hyvinvointiyhteiskuntaa mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia8.6.2026 11:55:46 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Paula Werning muistuttaa, että hyvinvointiyhteiskunnan tehtävä on kantaa vastuuta kaikista ihmisistä, myös niistä, jotka eivät juuri nyt kykene kantamaan vastuuta itsestään tai läheisistään.
SDP:n Piritta Rantanen Keski-Suomen piirin jäsenäänestyksen ykkönen7.6.2026 12:27:30 EEST | Tiedote
Keski-Suomen SDP:n piiri kävi jäsenäänestyksen kansanedustajaehdokkaiden asettamisesta eduskuntavaaleihin vuonna 2027. Jäsenäänestyksen ykköseksi nousi toisen kauden kansanedustaja, SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Piritta Rantanen. – Äänestyksen tulos on minulle iloinen yllätys. Tulos SDP:n keskisuomalaisten jäsenistön parissa kertonee siitä kovasta työstä, mitä olen kansanedustajana tehnyt ja mitä asioita eduskunnassa ajan, toteaa Rantanen.
SDP:n Helena Marttila: Naisnäkökulmaa ei voi enää ohittaa7.6.2026 10:04:35 EEST | Tiedote
Kokoomuksen puoluekokous päätti, että se ei velvoita puoluehallitusta edistämään toiminnassaan feminististä politiikkaa. Oikeallakin olisi ollut syytä havahtua siihen, ettei naisnäkökulmaa voi törkeästi enää sivuuttaa, sanoo kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Helena Marttila (sd.).
SDP:n Tuppurainen: Kokoomuksen Orpon suu puhuu yhtä ja kädet tekevät toista – pohjoismaista hyvinvointivaltiota on ajettu alas6.6.2026 16:07:17 EEST | Tiedote
– Petteri Orpo puhuu kauniita korulauseita pohjoismaisesta hyvinvointimallista, vaikka kokoomuksen teot tällä hallituskaudella ovat vieneet aivan toiseen suuntaan, toteaa SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Tytti Tuppurainen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme