Hämeenmaan liikkumiskampanja innosti 120 lajin kokeilemiseen ja satojen liikuntakorttien täyttämiseen
27.6.2024 16:06:59 EEST | Osuuskauppa Hämeenmaa | Tiedote
Hämeenmaa liikkuu -kampanja kannusti osuuskaupan henkilöstöä liikkeelle maalis-toukokuussa. Kampanjan avulla myös muistutettiin, että liikunta tukee hyvinvointia ja parantaa työkuntoa myös fyysisesti kuormittavissa tehtävissä.

Hämeenmaan 120-vuotisjuhlavuoden innoittama kampanja kannusti osuuskaupan työntekijöitä liikkumaan monipuolisesti matalalla kynnyksellä. Omat liikuntasuoritukset merkittiin perinteisiin pahvisiin liikuntakortteihin, ja kaikkien täyden kortin palauttaneiden hämeenmaalaisten kesken arvottiin kesäkuussa sähköjopo.
Täytettyjä liikuntakortteja palautui osuuskaupan konttorille yhteensä 412 kappaletta. Osa Hämeenmaan 3 300 työntekijästä osallistui kampanjaan erityisen aktiivisesti – innokkaimmat saivat jopa neljä korttia täyteen merkintöjä, ja heitä muistetaan erikseen juhlavuosihenkisellä palkinnolla.
Hämeenmaalaisten liikkumista tuetaan myös hyvän Epassi-edun avulla. Tänä vuonna osuuskaupan työntekijä voi saada jopa kaksi kertaa 120 euron edun ja käyttää sen hyvinvointi- ja liikuntapalveluihin. Juhlavuoden toinen Epassi-erä maksetaan työntekijöille heinäkuun alussa.
Kymmenen viikkoa – 120 eri lajia
Työfysioterapeutti Tuomas Aro haastoi itsensä liikkumiskampanjan alussa niin, että hän päätti juhlavuoden innoittamana testata 120:ta eri lajia kampanjan aikana – ja onnistuikin siinä!
Noin kymmenen viikkoa kestäneen kampanjan aikana Aro muun muassa liikkui metsässä, hiihti ja lenkkeili, pyöräili, pelasi padelia, pyöritti hulavannetta, teki porrastreenin, heitti dartsia sekä kokeili, miten parkour häneltä sujuu.
– On ollut hienoa päästä kokeilemaan uusia juttuja. Darts oli jopa niin koukuttava, että hankittiin pojan kanssa oma taulu kotiin, kertoo Aro.
Syksyllä huolletaan mieltä
Hämeenmaa liikkuu -kampanjalle on suunniteltu jatkoa loppuvuodesta. Ajatuksena on, että kehon liikuttamisen jälkeen käännetään katsetta mielen hyvinvointiin.
– Ihminen on kokonaisuus, ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin kuuluu sekä kehon että mielen hyvinvointi, Hämeenmaan henkilöstöjohtaja Minnastina Miettinen sanoo.
Syksyn Työmieli-kampanjan tarkemmat askelmerkit suunnitellaan kesän aikana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Minnastina MiettinenHenkilöstöjohtaja
Puh:050 388 3063minnastina.miettinen@sok.fiTietoja julkaisijasta
Hämeenmaa – 173 000 asiakasomistajan omistama paikallinen yritys
Osuuskauppa Hämeenmaa toimii Kanta- ja Päijät-Hämeessä, 21 kunnan alueella. Hämeenmaa on alueensa suurin yritys, joka työllistää noin 3 300 työntekijää. Osuuskaupan omistavat sen asiakasomistajat, ja Hämeenmaalla omistajia on jo yli 173 000. Edullisten ja luotettavien kauppapalvelujen lisäksi omistajuus palkitsee muun muassa kuukausittaisena Bonuksena. Tuloksensa Hämeenmaa käyttää jäsentensä palveluiden ja verkostonsa kehittämiseen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Hämeenmaa
ABC Forssa uudistui – asiointi on entistä viihtyisämpää ja sujuvampaa31.3.2026 09:04:00 EEST | Tiedote
ABC Forssan ilme ja palvelut ovat päivittyneet alkuvuoden aikana. Asiointia sujuvoittavat uudet ABC:n pikakassat, joilla voi maksaa sekä ravintolan että marketin tuotteita.
Prisma Hämeenlinnassa jo 30 vuotta24.3.2026 13:32:00 EET | Tiedote
Hämeenlinnan Prisman avajaisia juhlittiin 28.3.1996. Nykyisellä paikallaan Prisma on palvellut jo 18 vuoden ajan.
Heinolan Prisman runko nousee silmissä18.3.2026 11:30:00 EET | Tiedote
Heinolan Prisma avataan noin vuoden kuluttua, keväällä 2027. Heinolan Tähtiniemeen rakennettavan Prisman perustusurakka on parhaillaan käynnissä ja kestää arviolta alkukesään.
Prisma Launeen uudistus päättää Hämeenmaan mittavan kylmälaiteuudistusrupeaman11.3.2026 14:03:00 EET | Tiedote
Lahden Prisma Launeen uudistus on valmis, ja myymälän avajaisia vietetään 12. maaliskuuta alkaen. Investoinnin suuruus on seitsemän miljoonaa euroa.
Lisää helppoutta arkeen – tunnin toimitukset laajenevat Forssassa, Hämeenlinnassa, Lahdessa ja Riihimäellä26.2.2026 14:40:00 EET | Tiedote
Ruoan verkkokaupan helppous vetää asiakkaita puoleensa yhä enemmän. Jatkossa kaikki ruoan verkkokaupan pikatoimitukset ovat saatavilla S-kaupat-verkkokaupasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme