Suomen Hyönteisseura

Vuoden 2024 hyönteinen on vuorilaulukaskas

Jaa

Suomen Hyönteisseura on valinnut ensimmäistä kertaa vuoden hyönteisen, ja vuonna 2024 laji on uhanalainen vuorilaulukaskas. Laji on ainut Suomessa tavattavista kaskaista, jonka siritys on ihmiskorvin kuultavissa.

Vuorilaulukaskas on isokokoinen ja tumma hyönteinen, jolla on pitkät, läpinäkyvät siivet. Kuva: Håkan Söderholm, CC-BY-SA-4.0.
Vuorilaulukaskas on isokokoinen ja tumma hyönteinen, jolla on pitkät, läpinäkyvät siivet. Kuva: Håkan Söderholm, CC-BY-SA-4.0.

Vuorilaulukaskas (Cicadetta montana, ruots. bergcikada) on luokiteltu vaarantuneeksi (VU) ja erityisesti suojeltavaksi hyönteislajiksi, sillä sen elinympäristöt ja esiintymispaikat ovat vuosikymmenten saatossa vähentyneet merkittävästi. Se elää paahteisilla, kuivilla niityillä ja aurinkoisissa, avoimissa rinnemetsissä. Harjumetsien muutokset ja niittyjen umpeenkasvu uhkaavat vuorilaulukaskaan esiintymistä.

Suomessa vuorilaulukaskasta esiintyy enää vain paikoittain Raaseporin ja Lohjan kuntien alueella. Vielä 1920-luvulla laji tunnettiin Pohjois-Savostakin.

Tänä vuonna vuorilaulukaskaan sukulaisilla, Magicicada-suvun kolmetoista- ja seitsentoistavuotiskaskailla on tiedossa massaesiintymä Yhdysvalloissa. Yli tuhat miljardia kaskasta nousee yhtä aikaa maanpinnalle, kun sekä 13- että 17-vuotiskaskaiden esiintulo osuu samalle vuodelle.

- Tästä syystä haluamme tänä vuonna kertoa, että Suomenkin luonnosta löytyy isokokoisia, ääntä pitäviä kaskaita, jotka viettävät monta vuotta toukkavaiheestaan maan alla, kertoo hallituksen jäsen Heidi Viljanen Suomen Hyönteisseurasta.

Vuorilaulukaskas on noin 2–3 cm pitkä ja sen siipiväli on 4–5 cm. Sen ruumis on tumma, takaruumiin selkäkilvet ovat kärjestään oranssit ja sillä on suuret, läpinäkyvät siivet, joissa on musta siipisuonitus. Vuorilaulukaskaan toukat elävät useita vuosia maan alla, ja ne käyttävät ravinnokseen puiden ja pensaiden juurinesteitä.

Vuorilaulukaskaan aikuisten ääntely on tasaista sirinää, jota voi kuulla touko-heinäkuussa. Ääntelyllä koiraat houkuttelevat naaraita puoleensa.

Vuoden hyönteinen -maininnan kautta huomiota uhanalaisille ja harvinaisille lajeille

Suomen Hyönteisseura valitsee vuoden hyönteisen tänä vuonna ensimmäistä kertaa.

- Haluamme tuoda esiin Suomen hyönteismaailman monimuotoisuutta ja kertoa hyönteisiä kohtaavista uhista esimerkkilajien kautta, kertoo seuran sihteeri Jani Järvi.

- Aiomme valita vuoden hyönteisen jatkossa joka vuosi. Painotamme valinnassa lajien uhanalaisuutta, harvinaisuutta tai ajankohtaisuutta.

Suomen Hyönteisseura toivoo, että Vuoden hyönteinen -valintojen kautta yhä suurempi joukko innostuu hyönteisten kiehtovasta maailmasta ja ymmärtää paremmin hyönteisten merkitystä luonnossa sekä ihmisten kannalta.

Yhteyshenkilöt

Jani Järvi
sihteeri
Suomen Hyönteisseura
040 5464319
jani.jarvi@gmail.com

Heidi Viljanen
hallituksen jäsen
Suomen Hyönteisseura
heidi.viljanen22@gmail.com

Kuvat

Vuorilaulukaskas on isokokoinen ja tumma hyönteinen, jolla on pitkät, läpinäkyvät siivet. Kuva: Håkan Söderholm, CC-BY-SA-4.0.
Vuorilaulukaskas on isokokoinen ja tumma hyönteinen, jolla on pitkät, läpinäkyvät siivet.
Kuva: Håkan Söderholm, CC-BY-SA-4.0.
Lataa
Vuorilaulukaskas (Cicadetta montana, ruots. bergcikada)
Vuorilaulukaskas (Cicadetta montana, ruots. bergcikada)
Kuva: Håkan Söderholm, CC-BY-SA-4.0.
Lataa
Cicadetta montana toukkakuori
Cicadetta montana toukkakuori
Kuva: Jani Järvi CC-BY-SA-4.0.
Lataa

Linkit

Suomen Hyönteisseura

Suomen Hyönteisseura on yli 300 jäsenen aktiivinen yhdistys, joka toimii hyönteisharrastajien ja -tutkijoiden yhdyssiteenä sekä tukee hyönteisten tutkimusta ja harrastustoimintaa Suomessa. Lisäksi seura levittää hyönteistietoutta ja edistää hyönteisten suojelua. Seura jakaa apurahoja hyönteisaiheisiin tutkimuksiin, pitää kuukausittaisia hyönteisiltoja ja järjestää retkiä.

Lisätietoa seurasta:
https://www.hyonteisseura.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Hyönteisseura

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye