Arina pilotoi AgeIn® palvelua – merkityksellistä työtä joustavasti yli 65-vuotiaille
1.7.2024 07:59:00 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Osuuskauppa Arina pilotoi Kestilässä, Pyhännällä, Rantsilassa, Pulkkilassa sekä Ruukissa Onnexi Oy:n tarjoamaa AgeIn® palvelua. AgeIn® -konseptissa yli 65-vuotiaille eläkeläisille tarjotaan mielekästä työtä ja Arinan toimipaikat saavat motivoituneita työntekijöitä esimerkiksi kiireavuksi alueilla, joilla on työvoimapulaa.

Seniorit arinalaisten työkavereiksi
Ageln®-pilotti tarjoaa Arinan toimipaikoille mahdollisuuden saada osaavia ja innostuneita eläkeläisiä avuksi Sale-myymälöiden arkeen. Ageln®:n seniorit tulevat auttamaan esimerkiksi poissaolojen ja loma-aikojen paikkaamisessa sekä ruuhka-avuksi. Yli 65-vuotiaille senioreille tarjotaan, toimipaikasta riippuen, monipuolisia tehtäviä muun muassa tuotteiden hyllytyksessä, inventoinnissa ja asiakaspalvelussa.
– Odotamme innokkaina ensimmäisten Ageln®:n senioreiden saapumista myymälöidemme henkilökunnan työkavereiksi. Meillä arinassa työskentelee monen ikäisiä ihmisiä ja motivoituneet seniorit tuovat toimipaikkojemme arkeen avuksi oman arvokkaan elämänkokemuksensa ja osaamisensa. Mikäli pilotointi onnistuu nyt mukaan valituissa toimipaikoissa, on meillä mahdollisuus laajentaa toimintaa myöhemmin myös muualle Arinan toimialueella, sanoo Osuuskauppa Arinan ryhmäpäällikkö Tarmo Kokkola.
– Me Ageln®:ssa haluamme mahdollistaa yhteistyökumppaniemme, kuten Osuuskauppa Arinan, kanssa merkityksellisiä työtehtäviä niille senioreille, joilla on yhä virtaa ja innokkuutta olla mukana työelämässä. Tämänkaltainen osa-aikatyö tarjoaa kokemustemme mukaan senioreille parempaa hyvinvointia ja terveyttä. Kuuluminen työyhteisöön lisää osallisuuden tunnetta ja henkisen hyvinvoinnin lisäksi lisätuloja, selittää Onnexi Oy:n toimitusjohtaja Ulla-Maija Soininen.
Alueen palveluiden varmistaminen
Arina haluaa nyt solmitulla yhteistyösopimuksella turvata asiakasomistajien palveluiden jatkumisen myös niillä paikkakunnilla, joissa työikäinen väestö vähenee ja nuorempi väki siirtyy kasvukeskuksiin. Osuuskauppa Arina on ensimmäinen S-ryhmän alueosuuskauppa, jossa pilotoidaan Ageln®-palvelua.
– Ageln®:n senioreille tarjotut työtunnit eivät vähennä oman henkilökuntamme työtunteja. Tällä pilotilla pyrimme ratkaisemaan tilanteita, joissa omasta henkilökunnasta ei löydy esimerkiksi tuuraajaa sairastuneen arinalaisen tilalle. Senioreista saamme joustavan, osaavan ja motivoituneen resurssipoolin alueille, joissa meillä on haasteita löytää tarpeeksi omia työntekijöitä, toteaa Osuuskauppa Arinan henkilöstöresurssipäällikkö Marika Mattila.
– Lisätietoa työtehtävistä ja hakemisesta löytyy Age In:n internetsivuilta. Ensimmäiset rekrytointihaut avataan lähipäivinä ja tarkoituksenamme olisi, että ensimmäiset Ageln®:n seniorit aloittaisivat Arinan toimipaikoissa jo alkusyksystä, Soininen kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Marika Mattilahenkilöstöresurssipäällikkö
Puh:+358 44 788 4818marika.mattila@sok.fiTarmo Kokkolaryhmäpäällikkö, Prismajohtaja
Puh:+358 44 788 5693tarmo.kokkola@sok.fiUlla-Maija SoininentoimitusjohtajaAgeIn®, Onnexi Oy
Puh:+358 40 827 9951Ulla-Maija.Soininen@agein.ioTietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arina on kuluttajaosuuskunta, jonka omistavat tasavertaisesti lähes 190 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Arinan asiakasomistajat saavat palveluja käyttämällä hyötyjä keskimäärin noin 575 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Prisma Limingantullissa pilotoidaan uudenlaista Prisma Tukku -valikoimaa pienyritysten, perheiden ja yhteisöjen tarpeisiin10.8.2026 07:58:00 EEST | Tiedote
Pienten ravintoloiden tarpeisiin isompia riisi- ja pastapakkauksia. Tai kolmen kilon suklaakeksipaketti ja 40 voisilmäpullan pakastepussi juhlia, tapahtumia tai yhteisiä tarjoiluja varten. Tällaisia ratkaisuja pilotoidaan pian Limingantullin Prisman Prisma Tukussa.
Rovaniemelle uusi ABC-liikennemyymälä – avaus kesällä 202710.7.2026 11:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden ABC-liikennemyymälän rakentamista Rovaniemelle palvelemaan paikallisia ja matkailijoita. Rakentamisen on tarkoitus käynnistyä syksyllä 2026 asemakaavan vahvistumisen jälkeen, jolloin uusi palvelukokonaisuus avattaisiin kesällä 2027. Investoinnin arvo on noin 10,7 miljoonaa euroa.
Kauppakeskus Valkeaan suunnitellaan merkittävää uudistusta27.6.2026 09:00:08 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Valkeassa suunnitellaan laajaa uudistusta Kesäkadun varrella sijaitsevaan, aiemmin City-talona tunnettuun kiinteistönosaan. Alueelle on suunnitteilla uusi ravintolamaailma.
Raaheen uusi S-market – entinen Prisma-kiinteistö uudistuu25.6.2026 13:13:45 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina suunnittelee uuden S-marketin avaamista Raahen keskustaan, entisen Prisma-kiinteistön tiloihin. Hanke etenee vaiheittain, ja rakennustyöt voivat alkaa rakennusluvan varmistuttua. Investoinnin arvo on arviolta noin 5 miljoonaa euroa.
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme