Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Hanna Holopainen esittävät muutoksia eläinten hyvinvointilakiin — sikojen ja nautojen hyvinvointia on parannettava
Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Hanna Holopainen vaativat sikojen ja nautojen hyvinvoinnin parantamista eläinten hyvinvointilaissa. Eläimilläkin on oikeuksia, ja ihmisen hoidosta riippuvaisilla eläimillä on oikeus muun muassa lajityypilliseen käyttäytymiseen ja perustarpeiden tyydyttämiseen.

Lehmien pitäminen kiinni parsinavetassa, sikojen porsitus- ja tiineytyshäkit sekä porsaiden kirurgisen kastraation pitkä siirtymäaika ovat suurimpia eläinsuojeluongelmia nykyisessä eläinten hyvinvointia koskevassa laissa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Hanna Holopainen esittävät lakiin muutoksia, joilla nautojen ja sikojen hyvinvointia lisättäisiin merkittävästi.
– Naudat ovat laiduneläimiä, joille ulkona kulkeminen ja laiduntaminen on lajityypillistä käytöstä. Parressa olevat lehmät eivät pysty toimimaan tavalla, joka on niille luontaista. Nykyinen laki jättää aukon, jossa aiemmin rakennetuista parsinavetoista osa voi jäädä käyttöön. Tämä on epäkohta, joka tulee korjata, Holopainen sanoo.
Edustajat Hopsu ja Holopainen esittävätkin, että kaikki, myös olemassaolevat maidontuotantotiloilla käytössä olevat parsinavetat kiellettäisiin siirtymäajalla vuoteen 2028 mennessä.
Porsaiden osalta porsitus- ja tiineytyshäkit rajoittavat todella vakavasti häkkiin sijoitetun emakon liikkumista. Emakot suljetaan tiineytyksen, synnytyksen ja imetyksen ajaksi kääntymisen estäviin häkkeihin. Monet emakot saattavat viettää suuren osan elämästään tiineys- ja porsitushäkeissa, joissa ne eivät mahdu liikkumaan, edes kääntymään. Nykyinen laki sallii edelleen osittain porsitus- ja tiineytyshäkkien käytön.
– Ei ole millekään eläimelle oikeudenmukaista kohtelua pitää se paikallaan merkittäviä osia elämästään. Sioille tällainen toiminta on todella julmaa, sillä siat ovat älykkäitä ja laumassa viihtyviä eläimiä, joille on tärkeää liikkua ja tutkia ympäristöään tonkimalla. Siksi kaikki sikojen liikkumista rajoittavat rakenteet tulee kieltää siirtymäajalla, Hopsu linjaa.
– Uusien häkkien rakentaminen on kielletty, minkä vuoksi olisi johdonmukaista, että myöskään vanhoja ei saa siirtymäajan jäljeen käyttää, toteaa Holopainen.
Suomessa lähes kaikki urospuoliset porsaat kastroidaan kirurgisesti, sillä joillakin kastroimattomilla sioilla esiintyy niin sanottua karjunhajua. Tämä vaikuttaa lihan hajuun. Kastraatio on tutkimusten mukaan kivulias operaatio porsaille.
– Porsaiden kirurginen kastraatio on julma tapa, joka aiheuttaa paljon tarpeetonta kärsimystä. Tämä on onneksi sinänsä nykylaissakin tunnistettu, mutta valitettavasti siirtymäaika, johon mennessä kirurginen kastraatio täytyy lopettaa, on aivan perusteettoman pitkä. Siksi sitäkin täytyy lyhentää ja esitämme, että kaikki siirtymäajat yhdenmukaistetaan siten, että ne päättyvät vuoden 2028 alussa, Hopsu päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiHanna HolopainenKansanedustaja
Puh:044-5713463hanna.holopainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Jenni Pitko: “On vaikea nähdä, mistä hallitus on riidellyt, kun vaikuttavat ilmastotoimet loistavat poissaolollaan”4.7.2025 19:15:36 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja Jenni Pitkon mukaan hallituksen perjantai-iltapäivänä odotteluiden jälkeen lausuntokierrokselle lähettämä Energia- ja ilmastostrategia on surullista luettavaa. Epämääräiset toimet ilman aikatauluja ja rahaa eivät vie hänen mukaansa Suomea hiilineutraalisuuden polulle.
Vihreiden Hyrkkö tyrmistyi: Hallituksen ilmastostrategia ei näytä täyttävän ilmastolain hiilineutraalisuustavoitetta4.7.2025 17:25:47 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen perjantai-iltapäivänä lausunnoille lähettämää energia- ja ilmastostrategian luonnosta. Hallitus tuntuu strategian rivien väleissä ilmoittavan, että se ei aio tavoitella ilmastolain mukaisesti hiilineutraaliutta vuoteen 2035 mennessä.
Vihreiden Jenni Pitko ihmettelee, miksi turkistarhausta ei saada ajettua alas: “Tarhakettu ei kesästä nauti”4.7.2025 10:23:38 EEST | Tiedote
Vihreiden varapuheenjohtaja, kansanedustaja, Jenni Pitko suree turkiseläinten puolesta ja pitää turkistarhauksen tilannetta Suomessa surkeana ja hallituksen toimettomuutta asiassa häpeällisenä. Kannattamattoman elinkeinon aiheuttama kärsimys eläimille on tarpeetonta. Luonnonvaraisten eläinten kirjo kesällä muistuttaa siitä, miten ankaraa ja stressaavaa elämää tarhan ketut joutuvat viettämään.
Vihreiden Hyrkkö vaatii pääministeri Orpolta vastausta: Onko Suomi ministeri Multalan vai ministeri Ranteen linjalla?3.7.2025 15:39:52 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö ihmettelee hallituksen epäselvää linjaa suhteessa EU:n 90% päästövähennystavoitteeseen. Hyrkön mukaan on kestämätöntä, että Suomen linjaa joudutaan toistuvasti ihmettelemään maailmalla.
Ex-ympäristöministeri Mikkonen: Hallituksen uusi ilmastosuunnitelma on todellinen rimanalitus2.7.2025 20:56:09 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja, entinen ilmasto- ja ympäristöministeri, Krista Mikkonen arvostelee kovin sanoin hallituksen lausuntokierrokselle lähettämää Keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmaa (KAISU). Hänen mukaansa hallituksen ilmastopolitiikka nojaa täysin edeltäjiensä tekemään työhön ja EU-tason sääntelyyn.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme