SDP:n Suhonen patisti hallitusta toimiin Suomen kyläpolitiikan muuttamiseksi
SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen puhui lauantaina Kangaslampi-päivien kyläjuhlassa ja kannusti kyläläisiä toimiin politiikan muuttamiseksi ja kylien alasajon lopettamiseksi.

– Elävät ja elinvoimaiset kylät ovat Suomen suola. Ja esimerkki monimuotoisuudesta. On kuitenkin tosiasia, että harvaan asutuilla alueilla koko maassa väestön määrä vähenee vääjäämättömästi. Kuntapäättäjien ei pidä päätöksillään edesauttaa alueen veto- ja pitovoiman heikkenemistä, vaikka tietysti talousperusteet luovat toiminnalle ja kehitykselle tietyt faktat, linjasi Savo-Karjalan vaalipiirin ensimmäisen kauden kansanedustaja Suhonen.
– Orpo-Purran hallituksen teot ovat olleet jo ensimmäisen vuoden aikana karmaisevia. Hallitus on ottanut niiltä, joilla ollut vähiten jo ennestään ja antanut niille, joilla on ollut eniten. Köyhiltä ja pienituloisilta on leikattu ja rikkaille taas jaettu verohelpotuksia, luetteli Suhonen.
– Työmarkkinat on ajettu kaaokseen ja jopa pienyrittäjien selviämistä rapautetaan kesken vuoden tehtävillä arvonlisäveron alarajan laskulla sekä alv-prosentin 1,5 prosenttiyksikön nostolla. Kolmas sektori eli järjestöt ovat olleet Suomen voima aina vaikeina aikoina. Nyt sitäkin lamautetaan matokuurilla ja leikkauksilla, jatkoi eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Suhonen.
– Hyvin ei ole käymässä myöskään vapaan järjestötoiminnan eli yhdistysten, seurojen ja kyläyhdistysten. Hallituksen leikkaukset vaikuttavat merkittävästi kyläyhdistyksiin ainakin kahta kautta: leikkaukset maaseudun kehittämisen EU-tukien omavastuuosuuksiin ja sosiaali- ja terveysjärjestöjen sosiaali- ja terveysministeriön alaiseen, niin sanottuun STEA-rahoitukseen, selvitti eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsen Suhonen.
– Sote-järjestöjen tekemä työ on ollut arvokasta ja tärkeää – tosin ei niinkään median otsikoissa näkyvää ja sitä kautta on ollut kovin aliarvostettua. Nyt hallitus kaavailee ensi vuodelle 55 miljoonan euron, vuodelle 2026 80 miljoonan euron sekä vuodelle 2027 130 miljoonan euron sote-järjestöjen toiminta-avustusten leikkauksia.
– On selvää, että hallituksen alkumetreillään tekemät virheet kertaantuvat eikä edes puolueettomilta asiantuntijoilta, saati oppositiosta hyvät neuvot kelpaa. Nyt jos koskaan olisi hyvä aika peruskorjaamiselle, joka samalla loisi työpaikkoja rakentamisen ammattilaisille, jotka nyt kärsivät alansa sodan jälkeisen ajan pahimmasta lamasta, sanoi Suhonen.
Yhteyshenkilöt
Timo SuhonenKansanedustaja
Puh:040 356 6869timo.suhonen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen helsinkiläiset kansanedustajat pettivät lupauksensa18.6.2025 16:52:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma moittii kokoomuksen helsinkiläisiä kansanedustajia vaalilupausten pettämisestä ja pääkaupungin edunvalvonnan laiminlyömisestä. Orpon hallituksen esitys leikata Helsingin soterahoituksesta 35 miljoonaa vuosina 2026 ja 2027 hyväksyttiin tänään eduskunnassa.
SDP:n Riitta Mäkinen: Eurooppalaisten Nato-maiden sitouduttava yhteisesti puolustuskyvyn vahvistamiseen18.6.2025 16:13:04 EEST | Tiedote
Eduskunta käsittelee tänään puolustusvaliokunnan mietintöä valtioneuvoston puolustusselonteosta. Ensi viikolla järjestettävän Naton huippukokouksen vuoksi kysymys puolustusmäärärahoista on erityisen ajankohtainen. SDP:n kansanedustaja Riitta Mäkinen korostaa Suomelle olevan ensisijaisen tärkeää, että kaikki eurooppalaiset Nato-maat sitoutuvat Haagissa päätettävään määrärahatasoon.
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.202518.6.2025 14:42:12 EEST | Tiedote
SDP:n ryhmäpuheenvuoro puolustusselonteon mietinnön käsittelyssä 18.6.2025 Edustaja Riitta Mäkinen. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.
SDP:n Rantanen: Miksi keskusta ei halua korjata lunastuslakia metsänomistajien hyväksi?18.6.2025 14:25:24 EEST | Tiedote
Eduskunta äänesti tänään lunastuslain uudistuksesta, jossa korvauksen perusteeksi esitetään jatkossa kohteen markkina-arvoa käyvän arvon sijaan. SDP kannattaa muutosta, mutta katsoo, että hallituksen esitys jättää vakavan epäoikeudenmukaisuuden korjaamatta.
SDP:n Piritta Rantanen: Perussuomalaiset ovat myyneet työntekijöiden oikeudet maahanmuuton kiristysten hinnalla17.6.2025 15:18:25 EEST | Tiedote
Toivo työelämäheikennysten pysäyttämisestä Orpo–Purran hallituksessa heräsi hetkeksi, kun perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä arvosteli Helsingin Sanomissa kokoomusta työelämäuudistusten valmistelusta perussuomalaisten ohitse.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme