SDP:n Gebhard esitti, että eheytyshoidot kielletään laissa – kokoomukselle ja perussuomalaisille tämä ei käynyt
Lakivaliokunnassa äänestettiin kansalaisaloitteesta (KAA 6/2023), jonka hyväksymisen myötä eheytyshoidot olisi voitu kieltää lainsäädännöllä. SDP:n Elisa Gebhardin tekemä aloite kaatui äänin 9–6.

Lakivaliokunnan kokouksessa 13.6.2024 käsiteltiin SDP:n Elisa Gebhardin esitystä, jonka mukaan eheytyshoidot kieltävän kansalaisaloitteen pohjalta ryhdytään lainvalmisteluun. Vasemmistoliiton Minja Koskela kannatti ehdotusta. Kokoomuksen Mari Kaunistola ehdotti Perussuomalaisten Rami Lehtisen kannattamana, että kansalaisaloitteeseen sisältyvä ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä hylätään ja että mietintöön sisällytetään lausumaehdotus. Äänestyksessä Kokoomuksen Kaunistolan ehdotus voitti Gebhardin ehdotuksen äänin 9–6.
Lopputulos asettaa kyseenalaiseksi, saadaanko tällä vaalikaudella aikaiseksi eheytyshoidot kieltävää lainsäädäntöä.
- Me tiedämme jo riittävästi eheytystoiminnan haitoista. Tiedämme, että eheytyshoitojen kieltäminen on ainoa oikea ratkaisu. Eheytystoiminta on räikeää syrjintää, ja se on haitta eheytyksen kohteeksi joutuneiden ihmisten mielenterveydelle, Gebhard muistuttaa.
Gebhardin mukaan moni on yllättynyt kokoomuslaisten edustajien toiminnasta eheytyshoitoasiassa.
- Kokoomuksella on edelleen voimassa oleva puoluekokouspäätös, joka tukee eheytyshoitojen kieltämistä. Näin Pride-marssin päivänä kokoomuksen toiminta tässä asiassa vaikuttaa erityisen ristiriitaiselta, Gebhard toteaa.
- Toivon syvästi kokoomuksen tulevan oman puoluekokouspäätöksensä linjoille ja kannattavan kieltoa syksyllä, kun lakivaliokunta jatkaa asian käsittelyä. Ei ole mitään syytä uskoa, että eheytyshoidot jotenkin loppuisivat ilman lainsäädäntöä.
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardKansanedustaja
Puh:09 432 3092elisa.gebhard@eduskunta.fiKuvat
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Lauri Lyly: Hallitus on epäonnistunut työllisyystavoitteissaan14.11.2025 14:19:25 EET | Tiedote
Työ- ja elinkeinoministeriön tuore ennuste näyttää työttömyyden jatkavan kasvuaan. Pitkäaikaistyöttömien määrä nousee yli 140 000, mikä on 1990-luvun laman tasolla. Hallituksen kasvu- ja työllisyyspolitiikka on epäonnistunut ja samalla epävarmuus työelämässä on kasvanut, sanoo SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly.
SDP:n Timo Suhonen: Miksi hallituksella on sokea piste työmarkkinarikollisuuden kohdalla?14.11.2025 13:41:24 EET | Tiedote
Suomessa on jälleen paljastunut uusi ulkomaisten työntekijöiden riistoon liittyvä rikosepäily, kun kymmenet nepalilaiset metsurit ovat joutuneet maksamaan kynnysrahoja ja työskentellet huonoissa oloissa ilman palkkaa. Miksi hallitus kohtelee työmarkkinarikollisia silkkihansikkain sen sijaan, että kiristäisi rangaistuksia, SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen ihmettelee.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen on lopetettava investointien jarruttaminen epävarmuutta luomalla14.11.2025 10:55:06 EET | Tiedote
– Suomen talouden yksi suurimmista haasteista on tällä hetkellä epävarmuus ja investointiympäristön sumea näkymä. Kaikki ei johdu maailmanpolitiikan myrskyistä, vaan osin tilanne on hallituksen itseaiheuttama, muistuttaa kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.
Vetoomus pääministeri Petteri Orpon hallitukselle parlamentaarisesta yhteistyöstä suomalaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen turvaamiseksi13.11.2025 15:31:37 EET | Tiedote
Oppositiossa olevat eduskuntaryhmät vetoavat yhdessä pääministeri Orpoon parlamentaarisen yhteistyön käynnistämiseksi suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluista vastaavien hyvinvointialueiden toimintaedellytysten turvaamiseksi. Oppositioryhmät ovat valmiita välittömästi kokoontumaan parlamentaarisesti arvioimaan hyvinvointialueiden tilannetta ja tarvittavia ratkaisuja. Oppositioryhmien mielestä on kiireellistä ryhtyä toimenpiteisiin ihmisten luottamuksen palauttamiseksi sosiaali- ja terveyspalveluihin ja tasa-arvoisen hoidon ja hoivan varmistamiseksi koko Suomessa. Oppositioryhmät esittävät jo tässä vaiheessa, että hyvinvointialueiden vaikeaa tilannetta helpotetaan antamalla kaikille alueille mahdollisuus pidentää rahoituksen alijäämien kattamisaikaa vuodesta 2026. Eduskunnassa 13.11.2025 Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä Keskustan eduskuntaryhmä Vihreä eduskuntaryhmä Vasemmistoliiton eduskuntaryhmä Liike Nyt -eduskuntaryhmä
Kutsu opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen13.11.2025 12:30:37 EET | Kutsu
Hyvä median edustaja, Tervetuloa opposition yhteiseen tiedotustilaisuuteen eduskunnan valtiosalissa torstaina 13.11. klo 15.30. Tilaisuudessa median käytettävissä ovat SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen, Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen, Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta ja eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja Inka Hopsu, Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Aino-Kaisa Pekonen sekä Liike Nytin puheenjohtaja Harry Harkimo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

