Maanantaina runsaita sateita ja mahdollisesti vaarallista ukkosta
Lauantaiseen Pekka-rajuilmaan liittyi voimakkaita ukkospuuskia. Maanantaiksi Suomeen saapuva matalapaine tuo uusia sateita ja ukkosia.
Matalapaine saapuu maanantain vastaisena yönä lounaasta Suomeen ja tuo mukanaan runsaita sateita suureen osaan maata sekä mahdollisesti vaarallisen voimakkaita ukkospuuskia maan kaakkoisosaan. Sade alkaa jo sunnuntai-illan aikana maan länsiosassa ja leviää yön mittaan kohti itää ja pohjoista. Yön ja maanantaipäivän kuluessa vettä sataa maan etelä- ja keskiosassa sekä Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa laajalti 15–30 millimetriä, paikoin jopa jonkin verran enemmän. Sadetta voi kertyä lyhyessä ajassa niin runsaasti, että taajamatulvat ovat mahdollisia.
Maan etelä- ja itäosassa sateet tullevat suurelta osin sade- ja ukkoskuuroina, kun taas lännessä ja maan keskiosassa runsaampi sade voi jatkua pitkään. Maan kaakkoisosassa, etenkin Etelä-Karjalassa, vaarallisen voimakkaat ukkospuuskat ovat mahdollisia.
”Sadekuuroennusteen epävarmuus kuitenkin hankaloittaa myös ukkospuuskien ennustamista, sillä voimakkaat puuskat edellyttävät auringonpaistetta. Jos kaakossa on päivällä pilvistä ja sateista, voimakkaita ukkoskuuroja ei todennäköisesti synny”, sanoo meteorologi Heikki Sinisalo Ilmatieteen laitokselta.
Maanantai-iltana sää alkaa poutaantua etelästä alkaen. Päivälämpötilat ovat koko maassa yleisesti 20 asteen molemmin puolin, mutta kaakossa auringonpaiste voi nostaa lämpötilan selvästi hellerajan yläpuolelle.
Pekka-rajuilmaan liittyi voimakkaita ukkospuuskia
Lauantaina 29. kesäkuuta maan keski- ja pohjoisosan yli itään liikkui kylmä rintama, johon liittyi voimakkaita ukkospuuskia. Etelä-Savosta Meri-Lappiin ulottuvalla linjalla muodostui keskipäivän aikoihin ukkoskuuroalue, joka liikkui koilliseen ja saavutti itärajan alkuillasta. Alustavien tietojen mukaan rajuilman kovin havaittu puuska, 26,2 m/s, mitattiin Sotkamo Tuhkakylän havaintoasemalla kello 13.30 aikaan. Myös muualla Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella mitattiin yli 20 m/s puuskia.
Salamointi oli varsinkin Pohjois-Savon ja Kainuun alueella kovaa. Koko maassa havaittiin yhteensä noin 5600 maasalamaa. Sademäärät jäivät ukkoskuuroissa vähäisiksi: havaintoasemilla lauantain kokonaissademäärät olivat suurimmillaan noin 10-20 mm ja suurin tuntisade noin 10 mm. Ennen kylmän rintaman ylitystä lämpötila ehti nousta maan itäosasta Itä-Lappiin ulottuvalla alueella 29-30 asteeseen. Korkein lämpötila, 31,0 astetta, mitattiin Liperi Joensuun lentoasemalla.
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde). Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteen laitos.fi/medialle.
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Viikonlopun säässä on talven merkkejä - talvirenkaille tarvetta Pohjois-Lapissa17.10.2025 14:16:03 EEST | Tiedote
Tulevaan viikonloppuun mahtuu sekä aurinkoista ulkoilusäätä että kuuraantuvia tienpintoja. Sunnuntaina Pohjois-Lappiin on odotettavissa lumisadetta.
Tutkijat yhdistivät hiilidioksidimittaukset ja satelliittidatan – tuloksena tarkempaa tietoa peltojen hiilivirroista16.10.2025 08:47:08 EEST | Tiedote
Tutkijat kehittivät peltojen hiililaskentaa varten menetelmän, joka yhdistää satelliittihavainnot ja hiilidioksidin vuomittaukset. Menetelmällä saadaan nykyistä tarkempaa tietoa peltolohkojen kasvillisuuden kasvusta. Se auttaa parantamaan Suomen ja yritysten kasvihuonekaasuinventaarioita – tälle työlle on kiireellinen tarve.
Ensilumi on myöhässä – joko tällä viikolla sataa lunta?13.10.2025 12:49:56 EEST | Blogi
Tilastojen valossa ensilumi sataa Suomeen syyskuun loppupuolella.
Tuulinen viikonloppu tuo mukanaan viileämpää syyssäätä9.10.2025 14:48:10 EEST | Tiedote
Koululaisten syyslomat alkavat lämpötiloiltaan melko tavanomaisessa säässä. Lauantaina voimakas tuuli voi aiheuttaa vahinkoja maan lounaisosassa.
Humberto-hurrikaanin jäänteet tuovat Suomeen tuulisen ja epävakaan viikonlopun2.10.2025 15:08:45 EEST | Tiedote
Suomen yllä viikon verran majaillut korkeapaine väistyy viikonloppuna. Atlantilla trooppisena hirmumyrskynä alkanut Humberto on muuttunut matalapaineeksi, mikä tuo maahamme tuulta ja sateita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme