Korkeasaaressa temmeltää kaksi manulinpentua
1.7.2024 13:34:33 EEST | Korkeasaaren eläintarha | Tiedote
Korkeasaaren manuleilla on jälleen pentuja. Kahden kuukauden ikäiset manulinpennut ovat niin vauhdikkaita tapauksia, että niitä saattaa nähdä ulkonakin. Keski-Aasian karuilta seuduilta kotoisin oleva manuli on harmaan raidallinen ja paksuturkkinen arokissa.

Manulit ovat yksineläjiä muulloin paitsi kiima-aikana, jolloin naaras ja uros viihtyvät hyvin yhdessä. Pariskunta vietti yhteistä aikaa helmikuussa ja pentujen syntymän odotettiin ajoittuvan 2,5 kuukauden kantoajan päähän eli toukokuun alkuun. Laskettuna aikana emo alkoi viettää paljon aikaa pesäkopissaan ja kun toukokuun loppupuolella koppiin päästiin kurkistamaan, siellä oli kaksi pientä pentua.
Pennut ovat nyt kahden kuukauden ikäisiä ja niille on tehty pikaiset terveystarkastukset emon ollessa ulkoilemassa. Molemmat pennut ovat uroksia ja painavat kumpikin noin puoli kiloa. Eläinlääkäriltä pennut saivat matolääkkeet ja tunnistussirut. Muutoin pentujen hoitoon ei puututa, sillä oma emo on poikastensa paras hoitaja.
”Emolle taitaa olla helpotus, että pentuja on tällä kertaa kaksi, sillä ne ovat kovin vilkkaita. Niillä riittää leikkiseuraa toisistaan, eikä tarvitse koko ajan olla emon kimpussa. Pennut temmeltävät sisätiloissa ja liikkuvat emonsa perässä myös ulkotarhaan, jossa niitä on nähty varsinkin alkuillasta”, kertoo eläintenhoitaja Jonne Stenroth.
Korkeasaaren nuoren manuliparin ensimmäinen pentu aikuistui viime talvena ja sai lajikoordinaattorin valitseman uuden kodin Prahan eläintarhasta. Manuli kuuluu eurooppalaisten eläintarhojen suojeluohjelmaan, jolla turvataan lajin tulevaisuutta. Korkeasaaressa nyt varttuvat poikaset siirretään aikuistuttuaan toisiin suojeluohjelmaan osallistuviin eläintarhoihin.
Manulien määrä luonnossa on ollut pitkään vähenevä, vaikka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokitteleekin lajin elinvoimaiseksi. Lajia elää harvalukuisena laajalla alueella Keski-Aasian karuilla ruoho- ja vuoristoaroilla. Korkeasaari tukee manulien suojelua luonnossa Pallas Cat International Conservation Alliance -järjestön kautta. Kissojen Yön keräystuotot ohjataan tänäkin vuonna manulien suojeluun. Viime vuonna suojelutyötä vauhditettiin 33 000 eurolla.
Yhteyshenkilöt
Hanna-Maija LahtinenKuraattori
Puh:+358 40 761 3250hannamaija.lahtinen@korkeasaari.fiKuvat





Linkit
Korkeasaaren eläintarha
Korkeasaaren eläintarha on yksi Suomen suosituimmista vapaa-ajankohteista, jossa käy vuosittain lähes puoli miljoonaa eri ikäistä vierailijaa. Eläintarha on avoinna vuoden ympäri. Korkeasaaren tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden suojelu, ja jokainen vierailija tukee tätä työtä. Korkeasaaressa elää toista tuhatta eläintä, jotka edustavat noin 160 lajia. Eläintarhan yhteydessä toimiva Korkeasaaren Villieläinsairaala on Suomen suurin loukkaantuneiden ja orpojen luonnonvaraisten eläinten hoitola.
Korkeasaari suojelee luonnon monimuotoisuutta osana eläintarhojen ja suojelujärjestöjen verkostoa. Uhanalaisia lajeja suojellaan kasvattamalla geneettisesti mahdollisimman monimuotoisia kantoja lajien tulevaisuuden turvaamiseksi. Tarhakannan avulla voidaan tukea luonnon heikenneitä kantoja tai palauttaa luontoon sieltä hävitettyjä lajeja. Korkeasaaresta on palautettu luontoon mm. metsäpeuroja ja mongolianvillihevosia.
Eläintarhan toiminnasta vastaa voittoa tavoittelematon Korkeasaaren eläintarhan säätiö.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Korkeasaaren eläintarha
Keisaritamariineille syntyi kaksoset Korkeasaaressa8.5.2026 09:39:03 EEST | Tiedote
Korkeasaaren trooppisessa Amazonia-talossa iloitaan perheenlisäyksestä: keisaritamariinit ovat saaneet kaksoset. Pariskunnan esikoinen syntyi viime syksynä, joten perheeseen kuuluu nyt viisi valkoviiksistä apinaa. Eurooppalaisten eläintarhojen yhteinen suojeluohjelma turvaa lajin tulevaisuutta.
Ahmayllätys Korkeasaaressa: kolme pentua varttuu emonsa hoivissa23.4.2026 09:00:28 EEST | Tiedote
Pentujen 12-vuotias emo on ennätyksellisen iäkäs ensisynnyttäjä. Onnistunut lisääntyminen oli siis iloinen yllätys, vaikka ahmojen tiedettiinkin paritelleen. Edellisen kerran ahmanpentuja on ollut Korkeasaaressa lähes 20 vuotta sitten.
Surprise wolverines: three cubs are growing up in their mother’s care at Korkeasaari Zoo23.4.2026 09:00:28 EEST | Press release
The cubs’ 12-year-old mother is a record-old first-time parent. The successful birth was therefore a joyful surprise, even though the wolverines had been known to mate. The last time wolverine cubs were seen at Korkeasaari Zoo was nearly 20 years ago.
Korkeasaaren Villieläinsairaalassa hoidetaan kahta harmaahylkeen kuuttia15.4.2026 12:19:11 EEST | Tiedote
Harmaahylkeiden poikasista on tullut huhtikuussa paljon yhteydenottoja Korkeasaaren Villieläinsairaalaan ja hoidossa on tällä hetkellä kaksi kuuttia. Tämän kevään kuutit opettelevat nyt kalastamaan itse, eivätkä osaa aina valita rauhallisinta lepäilypaikkaa toisin kuin aikuiset hylkeet. Rannalta löytyvä kuutti ei yleensä ole avun tarpeessa, mutta Villieläinsairaala auttaa tarvittaessa eläimen kunnon arvioinnissa.
Korkeasaaren pääsiäistapahtuma suojelee kosteikkoja2.4.2026 08:50:53 EEST | Tiedote
Korkeasaaren Pääsiäissaari-tapahtumassa kerätään varoja kosteikkojen suojeluun suokukkojen talvehtimisalueella. Koko perheen keväinen suojelutapahtuma kutsuu lapset ja aikuiset viettämään pääsiäistä eläinten saarella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme