Peltovalvonnat alkavat Pirkanmaalla
Pirkanmaan ELY-keskus on aloittanut jokakesäiset peltotukien valvonnat heinäkuun alussa. Tänä vuonna peltojen pinta-aloja valvotaan tarkastuskäynneillä noin kahdella prosentilla Pirkanmaan peltotukia hakeneista maatiloista. Sen lisäksi EU:n maataloustukien ehtojen toteutumista seurataan satelliittikuvien avulla.

Kesäkuussa 2024 päättyneessä peltotukien haussa noin 3500 pirkanmaalaista maatilaa haki maataloustukia. Se tarkoittaa, että noin 70–80 maatilaa saa tarkastajan vieraakseen kesän ja syksyn aikana. Ruokavirasto valitsee valvottavat tilat.
– Kasvukaudella ELY-keskuksen valvojat kiertävät tiloilla tarkastamassa muun muassa peltopinta-alojen oikeellisuutta, ilmoitettuja kasveja ja tukiehtojen täyttymistä, kertoo Pirkanmaan ELY-keskuksen valvontapäällikkö Juha Levomäki.
Pirkanmaan ELY-keskuksessa työskentelee tarkastajia maatila- ja elintarvikesektorin valvontatehtävissä ympäri vuoden. Maastokaudella saadaan vahvistusta määräaikaisista valvojista ja harjoittelijoista. Peltovalvonnan lisäksi ELY-keskuksesta valvotaan eläintukien ehtojen noudattamista. Kotieläintiloista valvotaan vähintään viisi prosenttia vuosittain.
Satelliittiseuranta vähentää paikalla tehtäviä tarkastuksia ja tuo joustoa viljelijälle
EU:n maataloustukien ehtojen toteutumista on seurattu satelliittien avulla viime kesästä lähtien. Satelliittiseuranta vähentää maatiloille tehtäviä valvontakäyntejä, ja sen ansiosta viljelijä voi tehdä muutoksia tukihakemukseensa tarvittaessa hakuajan päättymisen jälkeenkin 2.10.2024 asti. Seurantajärjestelmä myös muistuttaa viljelijää joistakin tekemättömistä viljelytoimenpiteistä.
– Tänä vuonna satelliittiseuranta laajenee koskemaan useampia tukityyppejä. Seuranta kohdistuu kaikkiin viljelijän tukihakemuksessaan ilmoittamiin peltolohkoihin läpi kasvukauden, Juha Levomäki toteaa.
Heinä–elokuussa satelliittien avulla seurataan, ovatko kasvulohkojen rajat ilmoitetun mukaiset. Lisäksi satelliitit seuraavat esimerkiksi, onko peltoala maatalousmaata, ja onko tarvittavat viljelytoimenpiteet pellolla tehty.
Satelliittikuvan tarkastelun tekee tekoäly. Epäselviksi jääneet tapaukset ratkotaan joko lähettämällä viljelijälle selvityspyyntö, tai maatalousmaan tarkastelun osalta tekemällä selvitys ELY-keskuksen toimesta joko järjestelmävalvontana tai maastokäyntinä.
Viljelijä vastaa selvityspyyntöön Vipu-mobiili-älypuhelinsovelluksessa paikkasidonnaisella valokuvalla tai muuttamalla tukihakemusta verkkoasiointipalvelu Vipu-palvelussa. Selvityspyynnön käsittelyyn osallistuvat ELY-keskuksen tarkastajat ja kuntien maaseutuviranomaiset.
Satelliittiseuranta on käytössä kaikissa EU-maissa
Tukiehtojen noudattaminen on edellytys EU:n maataloustukien maksamiselle. Euroopan Unioni velvoittaa jäsenmaitaan suorittamaan peltovalvontaa, jotta se voi maksaa niille maataloustukiin myönnettävän rahoitusosuuden. Peltotukien valvonta lisää viljelijöiden tasapuolista kohtelua ja ja oikeusturvan toteutumista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Juha Levomäki
Valvontapäällikkö
+358 295 036 067
juha.levomaki@ely-keskus.fi
Linkit
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Maantie 338 poikki Kaanaassa Tampereella siltatyön vuoksi 29.10.–11.11.202524.10.2025 13:51:15 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus uusii Kaanaassa maantiellä 338 (Velaatantie) sillan betonikannen. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 29.10.–11.11. välisenä aikana.
Horhalanperän tuulivoimahankkeen YVA-ohjelmalausunnossa huomioitiin hankkeen sijoittuminen haasteelliselle alueelle23.10.2025 08:10:00 EEST | Tiedote
Pirkanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen lausunnon Horhalanperän tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten (YVA) arviointiohjelmasta. Vaihtoehdon VE1 mukainen hankealueen rajaus sijoittuu Seitsemisen kansallispuiston välittömään läheisyyteen, joka on kansallisesti tärkeä lintualue ja Natura 2000-alue.
Työllisyyskatsaus │ Työttömyys kasvoi Pirkanmaalla syyskuussa, positiivista oli työttömyyden lasku viidessä kunnassa21.10.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
Syyskuun työllisyyskatsauksen mukaan työttömiä työnhakijoita oli Pirkanmaalla yhteensä 30 527 henkilöä, joka on yli 600 henkilöä enemmän kuin elokuussa. Viime vuoden syyskuuhun verrattuna nousua oli noin 2 900 henkilöä. Pirkanmaan työttömyysaste oli 11,5 prosenttia. Uusia avoimia työpaikkoja oli syyskuussa 2 695 kappaletta, joka oli hiukan enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan.
Luikesneva-Susinevan tuulivoimahankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely käynnistyy17.10.2025 11:34:56 EEST | Tiedote
Elements Suomi Oy suunnittelee tuulivoimahankkeen rakentamista sekä hankkeeseen liittyvää voimajohtoa Ikaalisten ja Parkanon kaupunkien alueelle.
Ympäristöavustukset ovat nyt auki – myös Pirkanmaalla tukea voi hakea ympäristön hoitoon17.10.2025 09:17:01 EEST | Tiedote
ELY-keskuksissa on avautunut tänään 17. lokakuuta useita rakennettuun ja luonnonympäristöön liittyviä avustushakuja. Haettavissa on avustuksia muun muassa rakennusperinnön hoitoon, luonnonhoitoon ja vesistöjen kunnostamiseen. Avustuksia voi hakea 1. joulukuuta 2025 saakka.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme