Tuire Malmstedtin uusin dekkari käsittelee Utøyan tragedian aiheuttamaa traumaa
Suositun Metso & Vauramo -dekkarisarjan neljännessä tutkitaan mystisiä katoamistapauksia. Kirjaa avatessa lukija joutuu astumaan todellisen kauhun keskelle: vuoden 2011 Utøyan kesäleirille. Malmstedt täyttää 9.7.2024 50 vuotta.

Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -kirjasarja on noussut suosituimpien kotimaisten dekkarisarjojen joukkoon. Malmstedtille tyypillisiä elementtejä sarjassa ovat moniulotteiset henkilöhahmot, yllättävällä tavalla yhdistyvät juonilinjat ja synkät aiheet. Metso & Vauramo -sarjan uusin osa Luusaari ottaa purtavakseen kenties vielä astetta tummemman aiheen.
Neljännen teoksen yksi juonikuvio on Utøyan surulliset tapahtumat vuonna 2011. Dekkarin tapahtumahetki on kuitenkin 2020-luku ja Jyväskylän seutu. Malmstedt kertoo uudesta kirjastaan sekä sen synkästä aiheesta näin:
”Utøya tuntui silloin sen tapahduttua 2011 aivan kamalalta ja epätodelliselta, en voinut käsittää, että nykypäivän Norjassa voi tapahtua jotain sellaista. Seurasin sen uutisointia tarkasti, vaikka jokin osa minussa ei halunnut tietää yhtään lisää. Asia jäi painamaan epätavallisen vahvana pitkäksi aikaa, ja myöhemmin tunnistin tunteen – tästä täytyy kirjoittaa kirja. Olen aiemminkin yhdistänyt todellisia tapahtumia osaksi fiktiivisiä tarinoita, tavallaan kannanottona maailman tapahtumiin nykypäivänä tai aiemmin historiassa. Ehkä juuri siksi kirjani eivät ole kovin kevyitä vaan haluan sanoa niillä jotain painavaa. Se, millaisena sanomani välittyy lukijalle, jää tietysti lukijan tulkinnan varaan ja niin sen kuuluu ollakin.”
Malmstedt painottaa, että pyrkimyksenä on kunnioittaa tapauksen uhreja, eläviä ja kuolleita, siksi kirja päätyykin terrori-iskuissa menehtyneiden listaukseen – jotta emme koskaan unohtaisi heidän nimiään.
Tuire Malmstedt on omien sanojensa mukaan herkkä dekkaristi. Hän visualisoi tarinaansa kirjoittaessaan, ja hän on valinnut miljöiksi itselleen tuttuja ja tärkeitä paikkoja.. Tarinan henkilöistä hän pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman moniuloitteisia. Hän tuo henkilöitä tutuksi lukijalle myös takaumilla.
Metso & Vauramo -dekkarisarjan kantavia teemoja ovat muisti ja traumat. Tuire Malmstedt (s. 1974) on pieksämäkeläinen palkittu dekkaristi ja opettaja. Hän viimeistelee parhaillaan syksyllä ilmestyvää tietokirjaansa Kaikki valta maan päällä – Uskonnolliset kultit Suomessa.
Tuire Malmstedt täyttää 9.7.2024 50 vuotta.
Tuire Malmstedt
Luusaari
Dekkari, Aula 2023.
Metso & Vauramo -sarjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co:n on on itsenäinen kirjankustantaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
"Kaikkien aikojen scifiromaani" Kolmen kappaleen probleema sai jatkoa21.2.2025 12:49:38 EET | Tiedote
Liu Cixinin Muistoja planeetta Maasta on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä ja ylistetyimpiä scifisarjoja. Kirjasarja kuuluu muun muassa presidentti Obaman ja fantasiakirjailija George R. R. Martinin lempilukemistoon. Siitä on tehty myös menestyssarja Netflixiin. Jatko-osa Täydellinen maailma jatkaa siitä, mihin ihmiskunta jäi.
Jenna Kostet ehdolla Storytel-palkinnon saajaksi, uusi romaani huhtikuussa11.2.2025 08:56:00 EET | Tiedote
Jenna Kostetin tositapahtumiin pohjautuva romaani Punainen noita on Storytel Awards -finalisti. Uusi, 1930-luvun Turkuun sijoittuva valoisansävyinen Sinisiipisten saari ilmestyy huhtikuussa.
Matt Haigin Keskiyön kirjastoa myyty kymmenen miljoonaa – uusi romaani maaliskuussa4.2.2025 13:32:25 EET | Tiedote
Matt Haig on Ison-Britannian tämän hetken suosituimpia kirjailijoita: hänen yksi ainoa teoksensa, Keskiyön kirjasto, on myynyt kymmenen miljoonaa kappaletta. Kirjasta on nyt ilmestynyt pehmeäkantinen versio. Haigin uutuusteos Mahdoton elämä ilmestyy suomeksi maaliskuussa 2024. Haig on profiloitunut erityisesti mielenterveyden puolestapuhujaksi.
Miten yhdistää murhat ja mindfulness?21.11.2024 11:47:26 EET | Tiedote
Uutuusdekkareissa Karsten Dussen bestseller-dekkarisarjan avaus Murhat ja Mindfulness, Lynn Messinan 1800-luvun alun Englantiin sijoittuva Kohtalokas kihlaus sekä Tuire Malmstedtin Luusaari.
Uutta tietoa suomalaisista kulteista18.10.2024 12:55:42 EEST | Tiedote
Tuire Malmstedt kirjoittaa ensi viikolla ilmestyvässä kirjassaan Kaikki valta maan päällä suomalaisista kulteista. Niistä vähiten tunnettu on eräs 2010-luvun varsinaissuomalainen kultti, jonka uhrina oli tunnettu tienvarsikahvilan pitäjä. Uhri oli kuolemaansa saakka manipulatiivisen yhteisön kynsissä. Kirja ilmestyy ja on julkaisuvapaa 22.10. Malmstedt esiintyy Helsingin kirjamessuilla kulttikeskustelussa la 26.10. klo 19:00-19:30 (Kruununhaka-lava).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme