Tuire Malmstedtin uusin dekkari käsittelee Utøyan tragedian aiheuttamaa traumaa
Suositun Metso & Vauramo -dekkarisarjan neljännessä tutkitaan mystisiä katoamistapauksia. Kirjaa avatessa lukija joutuu astumaan todellisen kauhun keskelle: vuoden 2011 Utøyan kesäleirille. Malmstedt täyttää 9.7.2024 50 vuotta.

Tuire Malmstedtin Metso & Vauramo -kirjasarja on noussut suosituimpien kotimaisten dekkarisarjojen joukkoon. Malmstedtille tyypillisiä elementtejä sarjassa ovat moniulotteiset henkilöhahmot, yllättävällä tavalla yhdistyvät juonilinjat ja synkät aiheet. Metso & Vauramo -sarjan uusin osa Luusaari ottaa purtavakseen kenties vielä astetta tummemman aiheen.
Neljännen teoksen yksi juonikuvio on Utøyan surulliset tapahtumat vuonna 2011. Dekkarin tapahtumahetki on kuitenkin 2020-luku ja Jyväskylän seutu. Malmstedt kertoo uudesta kirjastaan sekä sen synkästä aiheesta näin:
”Utøya tuntui silloin sen tapahduttua 2011 aivan kamalalta ja epätodelliselta, en voinut käsittää, että nykypäivän Norjassa voi tapahtua jotain sellaista. Seurasin sen uutisointia tarkasti, vaikka jokin osa minussa ei halunnut tietää yhtään lisää. Asia jäi painamaan epätavallisen vahvana pitkäksi aikaa, ja myöhemmin tunnistin tunteen – tästä täytyy kirjoittaa kirja. Olen aiemminkin yhdistänyt todellisia tapahtumia osaksi fiktiivisiä tarinoita, tavallaan kannanottona maailman tapahtumiin nykypäivänä tai aiemmin historiassa. Ehkä juuri siksi kirjani eivät ole kovin kevyitä vaan haluan sanoa niillä jotain painavaa. Se, millaisena sanomani välittyy lukijalle, jää tietysti lukijan tulkinnan varaan ja niin sen kuuluu ollakin.”
Malmstedt painottaa, että pyrkimyksenä on kunnioittaa tapauksen uhreja, eläviä ja kuolleita, siksi kirja päätyykin terrori-iskuissa menehtyneiden listaukseen – jotta emme koskaan unohtaisi heidän nimiään.
Tuire Malmstedt on omien sanojensa mukaan herkkä dekkaristi. Hän visualisoi tarinaansa kirjoittaessaan, ja hän on valinnut miljöiksi itselleen tuttuja ja tärkeitä paikkoja.. Tarinan henkilöistä hän pyrkii kirjoittamaan mahdollisimman moniuloitteisia. Hän tuo henkilöitä tutuksi lukijalle myös takaumilla.
Metso & Vauramo -dekkarisarjan kantavia teemoja ovat muisti ja traumat. Tuire Malmstedt (s. 1974) on pieksämäkeläinen palkittu dekkaristi ja opettaja. Hän viimeistelee parhaillaan syksyllä ilmestyvää tietokirjaansa Kaikki valta maan päällä – Uskonnolliset kultit Suomessa.
Tuire Malmstedt täyttää 9.7.2024 50 vuotta.
Tuire Malmstedt
Luusaari
Dekkari, Aula 2023.
Metso & Vauramo -sarjaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, maailman tunnetuimpiin fantasiakirjailijoihin lukeutuvan Leigh Bardugon teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co:n on on itsenäinen kirjankustantaja.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Nuoret naiset itsenäistyvät 1930-luvulla Jenna Kostetin uutuusromaanissa17.10.2025 12:41:51 EEST | Tiedote
Jenna Kostetin uudessa kirjasarjassa keskitytään 1930-luvun Turkuun, jossa yhteiskuntaluokkien väliset erot värittävät kaupunkia. Ahlgrenin suvun nuoret naiset -sarjan naiset kapinoivat suvun ja koko yhteiskunnan odotuksia vastaan. Tänä vuonna on ilmestynyt kaksi osaa. Jenna Kostet kertoo kirjoistaan sunnuntaina 26.10. klo 14.30 Helsingin kirjamessujen Töölönlahti-lavalla.
"Viidennen Beatlesin" Jiri Nikkisen kirja ilmestyy – kutsu kirjan julkistukseen to 23.10 & la 25.10.14.10.2025 16:14:11 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee Jiri Nikkisen itsensä kirjoittaman kirjan Hyvä bore – Clifters, Beatles ja elämäni musan parissa torstaina 23.10. klo 16 Helsingin kirjamessujen Esplanadi-lavalla. Julkkarikeikka lauantaina 25.10. klo 18 messuklubilla. Jiri Nikkisen musiikillinen ura kattaa lähes viisi vuosikymmentä Cliftersistä Beatles-tribuutteihin. Kirjassaan hän kertoo eloisasti ja rehellisesti lapsuutensa lähtökohdista, musiikillisesta läpimurrostaan ja henkilökohtaisesta elämästään. Nikkinen täyttää 60 vuotta 10.11.2025.
Menestysdekkaristi Karsten Dusse ja muut vieraat Helsingin kirjamessuilla25.9.2025 15:01:10 EEST | Tiedote
Kustantamo Aula & Co:n ulkomaiset kirjailijavieraat Helsingin kirjamessuilla ovat saksalainen menestyskirjailija Karsten Dusse (Murhat ja mindfulness -dekkarit, la 25.10. klo 11.30) sekä brittiläinen menestyskirjailija ja mielenterveysadvokaatti Matt Haig (Mahdoton elämä, la 25.10. klo 18.30). Muita teemoja ja aiheita ovat 1930-luvun Turku, parantavien kasvien historia, lapsikaappaussyytökset, rikollisten elämäkerrat eloonjäämistaitona, tunnettu muusikko Jiri Nikkinen, isän rooli synnytyksessä, yksin harhailevien lasten mysteeri, 1970-luvun sarjamurhaajat ja vakoilu sekä ihastuminen.
Karsten Dusse yhdistää mindfulnessin ja murhat suositussa kirjasarjassa10.9.2025 10:24:14 EEST | Tiedote
Karsten Dussen Sisäinen lapseni tahtoo tappaa on makaaberia huumoria ja tiukkoja murhia yhdistävä dekkariuutuus. Sarjan ensimmäinen osa Murhat ja mindfulness on myynyt lähes kolme miljoonaa kappaletta. Tv-sovituksen toinen kausi on pian Netflixissä. Dusse saapuu Helsinkiin lokakuun loppupuolella puhumaan aiheesta huumori ja menestys.
Verinen kesä 1972 – Kari Haakanan uuden dekkarisarjan aloitus pureutuu Ruotsin vaiettuun vakoilutapaukseen2.9.2025 13:30:03 EEST | Tiedote
1970-luvun alussa Ruotsi teki Suomessa aktiivista ja syvälle menevää tiedustelua: länsinaapuri vakoili Suomea ja Suomen alueella myös Neuvostoliittoa. Tähän historian vaiettuun tosiasiaan perustuu Kari Haakanan uuden dekkarisarjan aloitus Kirvesmies.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme