Sujuva junamatka ovelta ovelle – VR:ltä saa lippuja jo 20 kaupungin paikallisliikenteeseen ja muita etuja matkantekoon
VR Matkalla -sovelluksesta voi hankkia liput jopa 20 kaupungin paikallisliikenteeseen. Junamatkustajat saavat alennusta Helsingin ja Espoon kaupunkipyöristä sekä takseista eri puolilla Suomea, ja vr.fi:n matkahaku tarjoaa nyt myös bussiyhteyksiä ulkomaille saakka.

Kesäkuun lopulla Salon ja Vaasan paikallisliikenneliput saatiin myyntiin VR Matkalla -sovellukseen. VR:n sovelluksesta voi hankkia paikallisliikenteen lippuja nyt yhteensä 20 kaupunkiin.
– Haluamme tarjota asiakkaillemme sujuvia matkoja myös juna-asemalle ja asemalta eteenpäin. Olemme solmineet paljon uusia yhteistyökumppanuuksia ja kehittäneet digitaalisia palveluitamme siten, että junamatkan lisäksi myös muiden liikennemuotojen lippuostokset onnistuvat nyt samasta paikasta, kertoo VR:n asiakaskokemuksesta ja palvelukehityksestä vastaava johtaja Marika Schugk.
VR on jatkanut kaupunkipyöräyhteistyötä HSL:n kanssa Espoossa ja Helsingissä. Junamatkustajat saavat VR Matkalla -sovelluksen kautta alennuksen kaupunkipyörien päivä- ja viikkopasseista koko kaupunkipyöräkauden ajan. Omaa pyörää suosivat matkustajat saivat jo keväällä vr.fi:hin ja VR Matkalla -sovellukseen uuden, toivotun ominaisuuden, eli mahdollisuuden lisätä polkupyörä mukaan junamatkalle vielä junalipun oston jälkeen.
Junamatkustajat saavat myös 10 % alennuksen Lähitaksin, Menevän sekä Taxidatan taksimatkoista. Taksietu on voimassa lukuisilla juna-asemilla eri puolilla Suomea. VR:n yhteistyö Menevän kanssa on keväällä laajentunut Ouluun, Mikkeliin, Helsinkiin, Espooseen, Vantaalle ja Tampereelle.
Yhteysbussilla Ruotsiin tai Norjaan
VR tekee yhteistyötä Matkahuollon kanssa, jotta Suomen upeat luontokohteet olisivat entistä helpommin saavutettavissa joukkoliikenteellä. Vr.fi:n matkahaussa on mahdollisuus hankkia junamatkan lisäksi liput kaukoliikenteen yhteysbussiin, joka vie perille esimerkiksi hiihtokeskuksiin ja luontokohteisiin.
Useiden kotimaan kohteiden lisäksi vr.fi:n kautta voi hankkia yhteysbussiliput myös Ruotsiin Haaparanta-Tornion matkakeskukselle sekä Norjaan Tromssaan.
Yhteysbussien lisääminen jo aiemmin ostetulle junamatkalle on nyt mahdollista: kirjautuneet asiakkaat voivat lisätä junamatkansa yhteyteen bussimatkan vr.fi-sivun kautta.
Jos matka jatkuu junalta useisiin eri kohteisiin tai autoilun vapaus kutsuu jostain muusta syystä, VR ja Hertz tarjoavat junailijoille 15 % alennuksen vuokra-autoista. Palvelu on saatavilla 18 juna-asemalla eri puolilla Suomea, ja vuokra-autoksi voi useilla asemilla valita myös sähkö- tai hybridiauton.
Yhteyshenkilöt
VR Mediadesk
Viestintäyksikkömme palvelee mediaa puh. 029 434 7123 ja viestinta@vr.fi. Olemme tavoitettavissa ma-pe 8-16. Arki-iltaisin klo 16 jälkeen, arkipyhinä ja viikonloppuisin palvelemme mediaa akuuteissa häiriötilanteissa.
Me VR:llä vauhditamme tulevaisuuden vastuullista liikennettä. Olemme Suomen valtion omistama matkustuksen, logistiikan ja kunnossapidon palveluyritys, joka kasvattaa hiilineutraalin raide- ja kaupunkiliikenteen suosiota. Huolehdimme arjen sujuvista matkoista Suomessa ja Ruotsissa sekä toimimme teollisuuden tukijalkana kotimaan logistiikassa. Vuonna 2023 kyydissämme tehtiin 15,1 miljoonaa kaukoliikenteen matkaa ja kuljetimme rautateitse 23,4 miljoonaa tonnia tavaraa. Liikevaihtomme oli 1 224,1 miljoonaa euroa ja työllistimme yli 9 100 rautaista ammattilaista. Lisätietoja: https://www.vrgroup.fi/
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta VR-Yhtymä Oyj
Ouluun lisää junavuoroja joulukuussa – myös Pendolino Plus -juna Helsingin ja Oulun välillä aloittaa liikennöinnin9.9.2025 09:29:00 EEST | Tiedote
Uusi Pendolino Plus -juna aloittaa liikennöinnin Helsingin ja Oulun välillä joulukuussa. Liput ovat nyt saatavilla VR Matkalla -sovelluksessa tai osoitteessa www.vr.fi. Lisäksi Oulun junayhteydet monipuolistuvat, kun VR lisää vuoroja sekä etelään että pohjoiseen.
Junaliikenne pääradalla Tampereen ja Parkanon välillä jatkuu – sähköratavika korjattu31.7.2025 22:59:13 EEST | Tiedote
Ukkosmyrskyn aiheuttama sähköratavika Tampereen ja Parkanon välillä on saatu korjattua odotettua nopeammin, ja junaliikenne pääradalla jatkuu jälleen. Liikennekatkoksesta voi aiheutua yksittäisiä muutoksia perjantain junavuoroihin. Suosittelemme asiakkaitamme seuraamaan ajantasaista tilannetta VR Matkalla -sovelluksessa ja osoitteessa vr.fi/radalla. Kiitämme lämpimästi asiakkaitamme kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä poikkeustilanteen aikana. Pahoittelemme häiriöstä aiheutunutta haittaa ja jatkamme työtä sen eteen, että matkustaminen olisi mahdollisimman sujuvaa kaikissa olosuhteissa. Poikkeustilanteet: Poikkeustilanteet -sivulla ajantasainen tieto häiriöistä: https://www.vr.fi/radalla/poikkeustilanteet. Matkustajan oikeudet: Ohjeet eri tapauksiin ja korvaushakemuslomake löytyvät verkkosivultamme osoitteesta: https://www.vr.fi/korvaukset Aiempi tiedotteemme aiheesta: Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä | VR Group
Ukkosmyrskyn aiheuttama sähkövika keskeyttää junaliikenteen pääradalla – VR järjestää korvaavaa liikennettä31.7.2025 19:14:24 EEST | Tiedote
Ukkosmyrsky on aiheuttanut sähkövian pääjunaradalla, minkä seurauksena junaliikenne on keskeytynyt Tampereen ja Parkanon välillä torstai-iltana 31.7.2025. Vika vaikuttaa useisiin junavuoroihin, ja liikennekatkon arvioidaan kestävän yön yli. Fintraffic Oy:n antaman korjausarvion mukaan liikenne pääsee jatkumaan perjantaiaamuna klo 5.30 mennessä. Junat korvataan toistaiseksi linja-autoilla, tämän hetken arvion mukaan perjantaiaamuun asti, Tampereen ja Parkanon välillä. Linja-autojen saatavuudessa on kuitenkin toistaiseksi haasteita isojen tapahtumien vuoksi. Asiakkailla on mahdollisuus järjestää omatoiminen kuljetus ja hakea korvausta aiheutuneista kuluista osoitteessa vr.fi/korvaukset. Yöjunat odottavat radan aukeamista, ja ne ajetaan määränpäihinsä heti, kun se on mahdollista. Yöjunasta matkan varanneita asiakkaita pyrimme kontaktoimaan mahdollisimman nopeasti ja tarjoamaan heille ajantasaista tietoa matkustamiseen liittyvistä muutoksista. Oman junan kulkua voi seurata osoitteessa vr.f
VR myynyt kolme asemakiinteistöään – tilaa uusille palveluille ja kehitykselle26.6.2025 08:00:00 EEST | Tiedote
VR on myynyt asemakiinteistöt Parkanossa, Kotkassa ja Jokelassa osana strategiaansa, jonka tavoitteena on keskittyä entistä vahvemmin ydinliiketoimintaan. Asemakiinteistöistä luopuminen on osa VR:n valmistautumista raideliikenteen kilpailun lisääntymiseen. Tilat tarjoavat kunnille ja muille toimijoille uusia mahdollisuuksia kehittää asemanseudun palveluita ja vetovoimaa.
Jonna Juslin on nimitetty VR:n yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi25.6.2025 15:42:55 EEST | Tiedote
Jonna Juslin (OTM, varatuomari) on toiminut VR:n yhteiskuntasuhteista ja vastuullisuudesta vastaavana johtajana ja marraskuusta 2024 alkaen väliaikaisesti myös viestintäjohtajana. Nyt Jonna Juslinin viestintäjohtajan tehtävä on vakinaistettu ja hänet on nimitetty yhteiskuntasuhteista, viestinnästä ja vastuullisuudesta vastaavaksi johtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi 1.7.2025 alkaen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme