Timo Lassy saa Pori Jazzin Vuoden taiteilija -palkinnon 2024

Jaa

Saksofonisti Timo Lassy on valittu Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi vuonna 2024. Lassya kuullaan Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18.7. Lassy-Eskola: Nordic Stew -yhtyeen kanssa. 57. kansainvälinen Pori Jazz -festivaali järjestetään 12.–20.7.2024.

Saksofonisti Timo Lassy on Pori Jazzin Vuoden taiteilija 2024
Saksofonisti Timo Lassy on Pori Jazzin Vuoden taiteilija 2024 Sebastian Hiemann

Timo Lassy on kuulunut maamme arvostetuimpiin ja työllistetyimpiin muusikoihin jo vuosia. Omien yhtyeidensä ohella hänet muistetaan myös U-Street All Starsin ja The Five Corners Quintetin jäsenenä. Lassyn levy Moves palkittiin Emma-gaalassa vuoden 2018 jazzalbumina. Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon hän sai vuonna 2020. 

Timo Lassy on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolta vuonna 2005. Opintojensa aikana hän opiskeli vuoden myös Amsterdamin konservatoriossa.

Valintaperusteluissaan Pori Jazz toteaa, että saksofonisti Timo Lassy on urallaan näyttänyt, miten pohjoisesta Suomesta tuleva muusikko voi olla aina ajan hermolla. Lassyn eri kokoonpanot ovat lähes poikkeuksetta olleet yleisön suosikkeja ja myös laajentaneet kuulijakuntaa perinteisen jazzyleisön ulkopuolelle.

"Timo Lassyn musiikki on samanaikaisesti taiteellisesti laadukasta ja laajaan yleisöön vetoavaa. Karismaattinen tenorisaksofonisti ottaa lavan haltuun, oli kyseessä sitten mikä tahansa hänen kokoonpanoistaan," sanoo Pori Jazzin taiteellisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Jari Perkiömäki.

Pori Jazzissa Timo Lassya kuullaan muun muassa Kirjurinluodon konserttipuistossa torstaina 18. heinäkuuta. Silloin Lassy yhdessä trumpetisti Jukka Eskolan kanssa esittelee uuden yhtyeensä Nordic Stew, jonka musiikissa suomalainen jazz yhdistyy New Orleansin rikkaaseen musiikkitraditioon.

Pori Jazz -festivaalin pääkonserteissa 18.–20.7. esiintyvät mm. Pet Shop Boys, Jason Derulo ja Krafwerk. Jazzgenren huippunimiä festivaalilla ovat mm. Al Di Meola, Joshua Redman ja Myra Melford. Maksullisten konserttien liput ovat myynnissä Ticketmasterin kanavissa kautta maan, ja tuttuun tapaan Pori Jazzissa on myös laaja pääsymaksuton konserttiohjelmisto. Festivaalin monipuoliseen ohjelmatarjontaan voi tutustua verkkosivuilla osoitteessa porijazz.fi 

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pori Jazz 66 ry

HITTILAULAJA MYLES SMITH, BLUES-KITARISTI ANA POPOVIC, GROOVEURKURI CORY HENRY JA TANSSITTAVAN JAZZIN KULTTIYHTYE DALINDÈO KONSERTOIVAT KIRJURINLUODOSSA7.6.2024 10:00:00 EEST | Tiedote

Tulevan Pori Jazzin (12.–20.7.) Kirjurinluodon pääkonserttien festivaaliohjelma ja esiintymislavojen aikataulut ovat nyt valmiina. Ohjelmaa täydentää vielä brittiläinen laulaja Myles Smith, jonka uusi kappale ”Stargazing” on tällä hetkellä iso hitti maailmanlaajuisesti. Kirjurinluodon konsertti on nousevan tähden ensivierailu Suomeen. Poriin saapuva Ana Popovic on taitava kitaristi ja sielukas laulaja, jonka musiikissa kuuluu blues, rock ja soul/funk. Hän tuo festivaalille Fantastafunk-yhtyeensä. Urkuri ja pianisti Cory Henry muistetaan suositun jazz/fuusio-yhtye Snarky Puppyn monivuotisena jäsenenä. Hänet tunnetaan myös yhteistyöstään Bruce Springsteenin kanssa. Heinäkuussa Cory Henry groovaa Kirjurinluodossa omalla yhtyeellään. Kotimaisen jazzin kulttiyhtye Dalindèo tuo uutta ja tanssittavaa jazzia festivaalille. Yhtyeen juuri julkaistu ”Tropicalia Nordica” on musiikkimatkailua lähinnä Brasilian ja Jamaikan suuntaan. Dalindéon uudessa soundissa jazziin yhdistyy nyt surf, ska ja twist

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye