Gigantti

Gigantti ja Microsoft lahjoittavat tietokoneita Ukrainaan ja haastavat yritykset mukaan auttamaan

Jaa

Gigantti ja Microsoft lahjoittavat yhteensä 148 kannettavaa tietokonetta ja tablettia ukrainalaisille koululaisille ja viranomaisille Laptops for Ukraine -kampanjan kautta. Lahjoituksella halutaan muistuttaa Ukrainan jatkuvasta kriittisestä avuntarpeesta, ja siitä, että jokaisella yrityksellä ja yhteisöllä on mahdollisuus osallistua tukitalkoisiin omalla tavallaan. 

Venäjän hyökkäyssodan jatkuessa Ukrainassa ihmiset tarvitsevat apua enemmän kuin koskaan. Gigantti ja Microsoft yhdistivät voimansa tukeakseen heitä, joiden ympäriltä turvalliset puitteet ovat tuhoutuneet, ja joilla on suurin tarve koulunkäynti- ja työntekovälineille. Yritykset lahjoittavat kannettavia tietokoneita ja tabletteja kesän myötä Ukrainaan yhteensä kymmenien tuhansien arvosta. Lahjoitus ohjataan maahan kansainvälisen Laptops for Ukraine -kampanjan kautta.

Apu kohdentuu Ukrainan vastuuviranomaisen toimesta sinne, missä tarve on kaikkein suurin. Laitteet pääsevät käyttöön esimerkiksi koululaisten, opettajien ja terveydenhuoltohenkilökunnan arjessa. Samalla Gigantti ja Microsoft haluavat kannustaa niin yrityksiä kuin yhteisöjäkin mukaan tukitoimiin.

Microsoftin lahjoitukseen kuuluu yhteensä 74 kappaletta Surface Laptop Go 2- ja Pro X -laitetta, sekä Type Cover -näppäimistöä.

”Ukrainan tilanne on sydäntä särkevä, ja haluamme Microsoftina tehdä kaikkemme, jotta ukrainalaiset voivat jatkaa koulunkäyntiään ja työtään mahdollisimman normaalisti. Olemme iloisia siitä, että yhteistyökumppanimme Gigantti on lähtenyt mukaan tähän yhteiskunnallisesti merkittävään kampanjaan. Yhdessä voimme auttaa ukrainalaisia enemmän kuin yksin. Toivomme, että muutkin yritykset ja yhteisöt innostuvat lahjoittamaan laitteita tai rahaa Ukrainan hyväksi”, sanoo Microsoftin asiakasvastaava Johannes Päivänsalo.

Gigantin osuus tukipaketista on yhteensä 74 kappaletta Microsoft-ohjelmistolla varustettua, kannettavaa tietokonetta ja tablettia. Lahjoitus pohjautuu Gigantti tekee hyvää -hyväntekeväisyysvaroihin, joilla tehdään työtä digitaalisen syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

”Ajat ovat haastavat monessa suomalaisessakin yrityksessä, mutta on tärkeä muistaa, että Ukrainassa elämä on kriittistä selviytymistä, ja ihmiset näkevät jatkuvaa, valtavaa hätää. Jokaisella lahjoituksella, pienemmälläkin, on merkitys. Ne luovat toivottavasti myös yhteistä uskoa tulevaan. Tietokoneiden lahjoittaminen on meille luonteva tapa tukea ukrainalaisia, ja jatkoa 2022 toimillemme, jolloin lahjoitimme Suomeen saapuneille ukrainalaisille tablettitietokoneita kumppanikampanjamme kautta”, kuvailee Gigantin toimitusjohtaja Niko Sandström. 

Kansainvälisestä Laptops for Ukraine -kampanjasta vastaa Suomessa sisäministeriö yhteistyössä opetus- ja kulttuuriministeriön, Elinkeinoelämän keskusliiton, Teknologiateollisuus ry:n ja pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kanssa. Keräyksen tuotot lähetetään Ukrainaan sisäministeriön koordinoimana EU:n pelastuspalvelumekanismin kautta.  

Lisätietoa Laptops for Ukraine -kampanjasta löytyy sisäministeriön sivuilta

Yhteystiedot:

Gigantti Oy
Niko Sandström, toimitusjohtaja
S-posti: niko.sandstrom[a]gigantti.fi
Puh:+358 40 848 9950

Microsoft Oy (Suomi)
Johannes Päivänsalo, asiakasvastaava
S-posti: johannes.paivansalo[a]microsoft.com
Puh: +358 45 163 5133

Avainsanat

Kuvat

Gigantti on Suomen suurin elektroniikan ja kodinkoneiden jälleenmyyjä.

Meillä on Suomessa 42 myymälää ja yrityksemme palveluksessa työskentelee yli 1 500 giganttilaista - myymälöiden ohella netti- ja yritysmyynnissä, sekä asiakaspalvelu- että jakelukeskuksissa. Pääkonttorimme sijaitsee Helsingin Sanomatalossa.

Liikevaihtomme tilikaudella 2022/2023 oli 525 miljoonaa euroa. Olemme osa Norjassa toimivaa Elkjøp-konsernia, joka kuuluu englantilaisen kodinelektroniikkaketjun, Currys plc:n, omistukseen.

Lisätietoa meistä löydät kotisivuilta osoitteesta: gigantti.fi.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Gigantti

Gigantilta 40 000 € valtakunnalliseen Joulupuu-toimintaan – 28 myymälää mukana, pääkumppanuus jatkuu myös 20263.12.2025 12:00:00 EET | Tiedote

Gigantti suuntaa perinteikkään joululahjoituksensa eriarvoisessa asemassa olevien lasten ja nuorten hyväksi valtakunnallisen Joulupuu-keräyksen kautta. Samalla Gigantti lähtee Joulupuun pääyhteistyökumppaniksi, jatkaen kumppanuutta myös vuoteen 2026. Lahjoituksen kokonaisarvo 2025 on 40 000 euroa, ja siihen osallistuvat 28 Gigantti-myymälää ympäri Suomen.

Gigantin Black Fridaysta ennätyskampanja – kokonaismyynnistä historian suurin2.12.2025 10:00:32 EET | Tiedote

Gigantin Black Friday 14.11.–1.12.2025 kasvoi ennätysmittoihin sekä kuluttaja- että yritysmyynnin puolella. Kampanja oli myynnillisesti +7 % edellisvuotta suurempi ja samalla koko yrityksen historian suurin. Myyntilistojen kärkeen nousivat puhelinten ohella robotti-imurit, tietokoneet, pelikonsolit, pelitietokoneiden komponentit ja älysormukset. Kappalemääräisen myynnin kärkituotteita olivat PlayStation-konsolit sekä Legot, ja yksittäisistä tuotekategorioista suurin kasvu oli tietokoneissa sekä Epoq-keittiöissä.

Gigantin marraskuun telecom-katsaus: Premium-puhelimet nousivat Black Fridayn suosikeiksi – ostokäyttäytymisessä näkyivät harkitut valinnat1.12.2025 09:53:11 EET | Tiedote

Black Friday ravisteli marraskuun myydyimpien listaa, kun premium-puhelimet nousivat vahvasti esiin ja puettavan teknologian myynti rikkoi ennätyksiä. Ouran nousu jatkuu ja älysormus jopa kolminkertaisti viime vuoden myyntinsä. Asiantuntijamme näkee marraskuun kokonaiskuvassa harkitumpia valintoja ja nostaa esiin trendin, joka saattaa näkyä joulun lahjapaketeissa.

Gigantin Black Friday alkaa – "Robotti-imurit valloittavat lopullisesti suomalaiskodit"12.11.2025 13:00:00 EET | Tiedote

Gigantti käynnistää Black Friday -myyntinsä perjantaina 14.11.2025. Myynti alkaa verkossa kello 0.01 ja myymälöissä kello 9.00. Joulukauden avaavan kampanjan kärkihiteiksi povataan erityisesti robotti-imureita ja Windows-tietokoneita. Vuoden kohokohtaan on valmistauduttu monipuolisesti kouluttautumalla, kehittämällä toimituksia sekä varmistamalla varastosaatavuutta.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye