Helsingin yliopistoon valittiin yli 4 200 uutta opiskelijaa – lähes joka seitsemäs pääsi sisään
3.7.2024 11:33:00 EEST | Helsingin yliopisto | Tiedote
Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella.

Helsingin yliopisto ja sen yliopistoyhteisö on rakentanut tulevaisuutta ja muuttanut maailmaa yli 380 vuoden ajan. Se haluaa jatkossakin tarjota opiskelijoille parhaat eväät opiskeluun ja elämään.
− Toivotan kaikki uudet opiskelijat lämpimästi tervetulleiksi dynaamiseen yhteisöömme. Kun aikanaan valmistutte, teillä on erinomaiset näkymät työllistyä korkeatasoisiin mielenkiintoisiin tehtäviin melkein missä vain yhteiskunnassa, koulutuksesta vastaava vararehtori Kai Nordlund sanoo.
Yhteishaussa Helsingin yliopistoon valittiin 4 258 uutta opiskelijaa. Kandiohjelmiin hakeneita oli lähes 29 000, joista opiskelupaikan sai noin 13 prosenttia. Suomen- ja ruotsinkielisiin maisteriohjelmiin puolestaan haki vajaa 2 500 henkilöä, joista hyväksyttiin noin 20 prosenttia. Ensisijaisten hakijoiden määrän perusteella Helsingin yliopisto oli Suomen suosituin yliopisto.
Politiikka, viestintä ja yhteiskunnallinen muutos kiinnostivat aiempaa enemmän
Helsingin yliopiston suosituimmat kandiohjelmat olivat oikeustiede, lääketiede ja psykologia, kun mittarina käytetään hakijamäärää suhteessa aloituspaikkoihin. Eniten kasvua hakijamäärissä oli politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa ja yhteiskunnallisen muutoksen kandiohjelmassa. Maisteriohjelmista suosituin oli terveydenhuollon kehittämisen maisteriohjelma.
Avoimen väylän eli avoimen yliopiston opintojen kautta Helsingin yliopistoon haki 228 henkilöä, joista hyväksyttiin 137. Avoimen väylän haussa eniten kiinnosti tietojenkäsittelytieteen kandiohjelma, johon haki 59 henkilöä. Avoin väylä tarkoittaa hakemista tutkinto-opiskelijaksi avoimessa yliopistossa suoritettujen opintojen perusteella.
Siirtohaussa hyväksyttiin 69 hakijaa 152:sta. Siirtohaussa ovat korkeakoulua tai alaa vaihtavat opiskelijat, jolloin opiskeluoikeus siirtyy korkeakoulusta toiseen tai korkeakoulun sisällä koulutuksesta toiseen.
Kansainvälisiin maisteriohjelmiin ennätysmäärä hakijoita
Helsingin yliopiston kansainvälisten maisteriohjelmien hakutulokset julkaistiin huhtikuussa. Kansainvälisiin maisteriohjelmiin hyväksyttiin yhteensä yli 1 500 uutta opiskelijaa. Hakijoita oli ennätykselliset yli 10 600.
Valinnan tulokset näkyvät hakijoille valtakunnallisessa Opintopolku-palvelussa. Opiskelupaikka on otettava vastaan viimeistään 11.7.2024 ennen klo 15.00. Opiskelijoiden hyväksyminen varasijoilta jatkuu 6.8.2024 asti.
Tarkemmat hakukohdekohtaiset tilastot opiskelijavalinnoista julkaistaan 8.7. alkavalla viikolla.
Lue lisää
Yhteishaun tilastoja
-
hakijoita 31 273
-
opiskelijaksi valittuja 4258
-
Sisäänpääsyprosentti 13,6
Kandiohjelmat
-
hakijoita 28 929
-
opiskelijaksi valittuja 3649
-
sisäänpääsyprosentti 12,6
Maisteriohjelmat
-
hakijoita 2 459
-
hyväksyttyjä 489
-
sisäänpääsyprosentti 19,9
Varhaiskasvatuksen monimuotokoulutus
-
hakijoita 330
-
opiskelijaksi valittuja 120
-
sisäänpääsyprosentti 36,4
Avoimen väylän kautta hyväksyttyjä: 137
Siirtohaussa hyväksyttyjä: 69
Yhteyshenkilöt
Anna-Liisa Kuusela, päällikkö, opiskelijavalintojen palvelut: anna-liisa.kuusela@helsinki.fi, 0294126624
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiTietoja julkaisijasta
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Yksi maailman yleisimmistä polvileikkauksista ei auta – ja saattaa aiheuttaa haittaa30.4.2026 07:30:00 EEST | Tiedote
Polven nivelkierukan osapoisto ei paranna potilaiden oireita tai toimintakykyä kymmenen vuoden seurannassa.
“Ilman pölyttäjiä maailma olisi ankea ja väritön” – Luonnontieteellisen museon uusi näyttely nostaa pölyttäjät valokeilaan29.4.2026 10:25:57 EEST | Tiedote
Tiedettä ja taidetta yhdistävässä Pölyttäjien kirjo -näyttelyssä on tarjolla runsaasti pölyttäjätietoa, upeita kuvia ja hauskoja puuhia kaikenikäisille. Näyttely aukeaa yleisölle maailman pölyttäjäpäivänä 20. toukokuuta. Luonnontieteellisen keskusmuseon kesässä on luvassa myös opastuksia, joissa tutustutaan kokoelmien syntyhistoriaan.
Lintujen törmäyksiä tuulivoimaloihin voidaan vähentää varoitusväreillä29.4.2026 08:08:53 EEST | Tiedote
Luonnon varoitusvärit – keltainen, punainen ja musta – voivat saada linnut varomaan tuulivoimaloiden lapoja.
Kutsu medialle: Tule seuraamaan Viikin tutkimustilan lehmien keväistä laitumellelaskua 9.5.!28.4.2026 15:31:51 EEST | Tiedote
Helsingin yliopisto, Valio ja maatalousylioppilaiden yhdistys Sampsa kutsuvat median edustajat osallistumaan Suomen akateemisimpien lehmien laitumellelaskuun Suomen urbaaneimmalle maatilalle.
KUTSU 6.5.: Yhteiskunnallisen turvallisuuden hub tuo tutkimuksen turvallisuuskeskusteluun28.4.2026 12:23:00 EEST | Kutsu
Yhteiskunnallisen turvallisuuden hubin avajaisseminaari järjestetään Helsingin yliopiston Tiedekulmassa (yliopistonkatu 3) 6. toukokuuta kello 17.00–18.30.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme