Chileläinen runoilija on romaani rakkaudesta, runoista ja perhesuhteista
16.7.2024 09:37:00 EEST | Kustannusosakeyhtiö Aula & Co | Tiedote
Chileläinen kirjallisuus on harvinainen tapaus suomalaisilla kirjamarkkinoilla. Alejandro Zambran tuore romaani Chileläinen runoilija kertoo Chilestä, runoista ja rakkaudesta sekä ennen kaikkea siitä, miten perheen voivat muodostaa muutkin kuin verisukulaiset.

Alejandro Zambra (s. 1975) on modernin chileläisen kirjallisuuden kirkkaimpia tähtiä. Zambra eli lapsuutensa ja nuoruutensa Augusto Pinochetin diktatuurin (1973–1990) aikana, mikä näkyy vahvasti hänen proosassaan. Zambra on todennut kirjoittamisen olleen hänelle tapa saada oma ääni kuuluviin sorron aikana. Hän on voittanut lukuisia palkintoja kotimaassaan ja keikkunut bestsellerlistojen kärjessä niin Chilessä, USA:ssa kuin muuallakin.
Chileläinen runoilija on Zambran viides mutta ensimmäinen suomennettu romaani. Se kertoo Chilestä ja runoista, mutta myös perheestä, elämästä ja itsereflektiosta. Lähin vertailukohta on John Irving. Huumoria, herkkyyttä ja jopa erotiikkaa yhdistelevä teos on saavuttanut suuren suosion kotimaassaan. Suomentaja on Sari Selander.
Vicente on nuori aloitteleva runoilija, joka on on perinyt rakkauden chileläisiin runoilijoihin hänen isäpuoleltaan, joka kasvatti hänet, mutta katosi sitten hänen elämästään. Vicente tapaa Pru-nimisen amerikkalaisen toimittajan, joka on tekemässä juttua chileläisistä runoilijoista. Vicente houkuttelee Pruta kirjoittamaan kuuluisien ja kuolleiden, kuten kuin Neruda, Mistral ja Bolaño, sijaan tavallisista, elävistä ja elantoaan kieli vyön alla tavoittelevista runoilijoista. Työ saattaa Vicenten myös ex-isäpuolensa jäljille – miehen jota hän kerran rakasti kuin omaa isäänsä.
Teos on käännetty useille kielille, muun muassa englanniksi. New York Review of Booksin mukaan Zambra on yksi sukupolvensa briljanteimmista kirjailijoista.
Alejandro Zambra:
Chileläinen runoilija
Aula & Co 2024.
Sidottu. Saatavana myös äänikirjana.
Suomentanut Sari Selander.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Arvostelukappalepyynnöt
info@aulakustannus.fiNora VarjamaKustantaja, viestintä ja markkinointi
Lisätiedot, materiaalit, haastattelupyynnöt
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Aula & Co on kasvava keskisuuri kirjankustantamo. Nuoren kustantamon hittikirjoja ovat muun muassa Heather Morrisin Auschwitzin tatuoija, maailman tunnetuimman tähtitieteilijän Neil DeGrasse Tysonin Tähtitiedettä kiireisille, Ison-Britannian tunnetuimman nykykirjailijan Matt Haigin teokset sekä kulttimaineeseen noussut Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja. Sami Tissarin romaani Krysa oli Finlandia-ehdokas vuonna 2022.
Aula & Co on kesäkuusta 2024 on itsenäinen kustantamo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Aula & Co
Murhia, mindfulnessia ja pyhiinvaellusta alkukesän dekkareissa27.5.2026 15:12:33 EEST | Tiedote
Karsten Dussen kuoliaaksi naurattaja Murhat ja mindfulness saa jatkoa ja sarjaan perustuva suosittu tv-sarja toisen kauden. Lynn Messinan 1800-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan uutuudessa ollaan murhaillallisilla. Abigail Deanin Kun me kuolimme luotaa sitä, mitä tapahtuu rakkaudelle, kun sarjamurhaaja tunkeutuu kotiin.
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti Booker-palkinnon20.5.2026 09:28:09 EEST | Tiedote
Matkapäiväkirja Taiwanista voitti maailman arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan International Bookerin. Palkinto julkistettiin viime yönä. Kirja voitti myös National Book Awardin. Teoksen on suomentanut Rauno Sainio.
Ukrainalaiskirjailija Jevhenija Kuznetsova lähes loppuunmyytyyn Helsinki Lit -tapahtumaan11.5.2026 15:36:42 EEST | Tiedote
Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hän esiintyy myös Akateemisessa kirjakaupassa perjantaina 22.5. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n Vuoden kirjaksi. Kuznetsovan haastattelijana toimii ajankohtainen dokumentaristi ja kirjailija Elina Hirvonen.
"Ruotsin sydänkäpysen" Björn Natthiko Lindebladin Avoimin käsin ilmestyy postuumisti6.5.2026 12:56:10 EEST | Tiedote
Aula & Co julkaisee vuonna 2022 ALS-tautiin kuolleen menestyskirjailija Björn Natthiko Lindebladin postuumin teoksen Avoimin käsin – levollisia viisauksia. Hänen muistelmansa Saatan olla väärässä oli merkittävä myyntimenestys niin Ruotsissa kuin Suomessa.
Tapio Kotkavuori oli suomalainen maagikko, joka nousi kansainvälisen esoteerisen liikkeen vaikuttajaksi, mutta julkaisi oman kuolinilmoituksensa27.4.2026 08:39:00 EEST | Tiedote
Onko omaan minuuteen keskittyminen sittenkään vastaus elämän suuriin kysymyksiin? Suurelle yleisölle tuntemattoman esoteerisen vaikuttajan erikoisen elämäkerran kirjoitti tietokirjailija, teologi Matti Rautaniemi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

