Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Tiina Elo esittävät muutoksia tuloverolakiin — Hallituksen kansalaisjärjestöille aiheuttamaa ahdinkoa on helpotettava yhteisöjen verovähennysoikeutta laajentamalla
3.7.2024 15:45:00 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Hopsu ja Elo ovat jättäneet lakialoitteet, joissa esittävät yhteisöjen verovähennysoikeuden laajentamista koskemaan ilmastokriisin torjumisen, ympäristön-, luonnon- ja eläinsuojelun sekä sosiaali- ja terveysalan, kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, rauhantyön, kansainvälisen yhteistyön ja globaalikasvatuksen hyväksi toimiville kansalaisjärjestöille tehtyjä lahjoituksia.

Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Tiina Elo ovat huolissaan Orpo-Purran hallituksen tekemistä valtavista leikkauksista kansalaisjärjestöjen rahoitukseen. Leikkaukset vaikeuttavat merkittävästi järjestöjen tekemää tuloksekasta työtä muun muassa humanitaarisen avun, kehitysyhteistyön ja ilmastokriisin torjumisen sekä sairauksien ennaltaehkäisyn ja hoidon puolesta.
– Leikatessaan kansalaisjärjestöiltä hallitus lyö syvemmälle maanrakoon samoja tahoja, jotka ovat jo valmiiksi heikoilla: köyhiä, sairaita ja hätää kärsiviä. Kansalaisjärjestöt, joiden toimintaedellytyksiä nyt leikkauksin heikennetään, toimivat usein juuri näiden kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien parissa niin meillä kuin maailmalla. Sote-järjestöt ovat vaikeuksissa myös hyvinvointialueiden tiukkojen taloustavoitteiden vuoksi, jotka ovat johtaneet järjestöjen rahoituksen leikkauksiin, Hopsu muistuttaa.
– Hallitus on paperilla sitoutunut pysäyttämään luontokadon vuoteen 2030 mennessä ja saavuttamaan hiilineutraalisuuden vuoteen 2035 mennessä. Tähän mennessä se on kuitenkin keskittynyt vetkuttelemaan välttämättömien toimien kanssa ja heittämään kapuloita EU:n yhteisen ilmasto- ja luontopolitiikan rattaisiin. Luonto- ja ympäristöjärjestöjen toimintaedellytysten nakertaminen on yksi surkea päätös lisää hallituksen luonnolle ja ilmastolle haitallisten päätösten sarjassa, Elo sanoo.
Hallitus on linjannut, että kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen rahoituksesta isomman osan on tulevaisuudessa tultava lahjoituksista valtion rahoituksen sijaan. Pääministeri Orpon hallitus on kuitenkin toistaiseksi ollut valmis helpottamaan järjestöjen mahdollisuuksia lahjoitusten keräämiseen vain hyvin rajatusti ja osaa järjestöistä syrjien.
– Järjestöt ovat elintärkeä osa aktiivista kansalaisyhteiskuntaa ja toimivaa demokratiaa. Orpon hallituksen päätös leikata huomattavasti parlamentaarista sopua enemmän järjestöjen rahoituksesta on ajamassa monia järjestöjä talousahdinkoon. Vähintä, mitä hallitus nyt voi tehdä, on laajentaa yhteisöjen verovähennysoikeus koskemaan laajempaa järjestökenttää, kuten sosiaali- ja terveysalan, kehitysyhteistyön, humanitaarisen avun, rauhantyön, kansainvälisen yhteistyön, globaalikasvatuksen, ilmastokriisin torjumisen, ympäristön-, luonnon- ja eläinsuojelun hyväksi toimiville kansalaisjärjestöille tehtyjä lahjoituksia, Hopsu vaatii.
– Järjestöillä on tärkeä rooli aikamme suurten ongelmien, kuten ilmaston kuumenemisen, luontokadon ja eriarvoisuuden kasvun pysäyttämisessä. Suomessa ei ole samanlaista lahjoituskulttuuria ja lahjoitusvaroja kuin Keski-Euroopassa. Siksi yhteisöille ja yksityishenkilöille on luotava kannustimet laajasti eri järjestöjen työn tukemiseen, Elo linjaa.
Hopsu ja Elo ovat jättäneet aiheesta eduskunnalle lakialoitteet. Hopsu ja Elo tulevat esittämään samojen järjestöjen huomioimista myös yksityishenkilöiden verovähennysoikeutta käsiteltäessä, mikäli tätä koskeva hallituksen esitys ei muutu ennen eduskunnalle antamista.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Inka HopsuVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:09 432 3054inka.hopsu@eduskunta.fiTiina EloVihreiden kansanedustaja
Puh:045 261 7447tiina.elo@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Holopainen ja Hopsu: Hallitus nakertaa pala palalta koulutuksen maksuttomuutta20.3.2026 13:01:31 EET | Tiedote
Hallituksen esitys avoimen korkeakoulun maksullisesta tutkinnonmyöntöoikeudesta on ristiriidassa maksuttoman koulutuksen periaatteiden, koulutuksen laadun sekä yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen autonomian kanssa. Vihreiden kansanedustajat Inka Hopsu ja Mari Holopainen vaativat hallitusta pysäyttämään valmistelun tutkinnonmyöntöoikeudesta ja tukemaan jatkuvaa oppimista muilla keinoin.
Vihreiden Tiina Elo vastustaa porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamista – “häpeällinen esitys”19.3.2026 14:21:38 EET | Tiedote
Kansanedustaja Tiina Elo (vihr.) kritisoi kovin sanoin hallituksen esitystä porsaiden kirurgisen kastraation kiellon kumoamiseksi. Elo vaatii päinvastoin porsaiden kirurgisen kastraation kiellon siirtymäajan lyhentämistä.
Vihreiden Mikkonen ja Forsgrén: Työperäiseen hyväksikäyttöön puuttuminen vaatii sekä sanktioita että maahanmuuttajien saamaa tukea18.3.2026 12:00:40 EET | Tiedote
Vihreät kansanedustajat Krista Mikkonen ja Bella Forsgrén kiittävät hallitusta uusista työperäiseen hyväksikäyttöön liittyvistä toimista mutta peräänkuuluttavat muutosta yleiseen maahanmuuttopoliittiseen linjaan. Mikkonen ja Forsgrén esittävät myös alipalkkauksen kriminalisointia, riittäviä viranomaisresursseja sekä oikeusapua uhreille.
Vihreiden Mari Holopainen: Hallitus syventää liikenteen fossiiliriippuvuutta öljykriisin keskellä17.3.2026 16:30:00 EET | Tiedote
Kansainvälinen energiajärjestö IEA varoittaa historiallisesta öljymarkkinahäiriöstä – silti Orpon hallitus vahvistaa entisestään Suomen fossiiliriippuvuutta ja altistaa suomalaiset polttoaineiden hinnan heilahteluille. Vihreiden kansanedustaja Mari Holopainen vaatii ryhmäpuheessaan pikaisesti kestävyysmurrosta liikenteeseen.
VIhreiden Pitko: Saamelaisten osallistumista laiminlyöty Nato-prosesseissa17.3.2026 14:45:00 EET | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja varapuheenjohtaja Jenni Pitko muistutti Nato-selontekoa käsitelleessä ryhmäpuheessaan, että Suomen etu on vahva ja yhtenäinen Nato, joka puolustaa jäsenmaidensa yhteisiä arvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia ja oikeusvaltiota. Pitko totesi saamelaisten oikeuksien jääneen riittämättömälle huomiolle päätöksenteossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme