Etelä-Savon ELY-keskus

ELY-keskukselta seitsemän miljoonan euron avustus Aistin uudelle Kiteen tehtaalle

Jaa

Etelä-Savon ELY-keskus myönsi 30.6.2024 tekemällään avustuspäätöksellä Aisti Corporation Oy:n kehittämis- ja investointihankkeelle 6,99 miljoonan euron avustuksen oikeudenmukaisen siirtymän (JTF) rahastosta. Myönnetty avustus mahdollistaa osaltaan uusien puukuitupohjaisten akustiikkalevyjen valmistamiseen erikoistuvan tehtaan rakentamisen Kiteelle.

Kolme ihmistä teollisuuskiinteistön sisällä, ympäröiden isoa metallisäiliötä
Kolme ihmistä teollisuuslaitoksessa

Hankkeen tavoitteena on suunnitella, kehittää ja rakentaa vaahtorainausteknologiaan ja uusiutuvaan puukuituun perustuva, täysin kierrätettävän akustiikkalevyn valmistusprosessi ja -tehdas Kiteelle. Kyseessä on yrityksen ensimmäinen kaupallinen tehdas.

Puupohjaiset akustiikkalevyt toimivat hiilinieluina tuotteen elinkaaren loppuun saakka ja lisäävät kotimaisen biotalouden jalostusarvoa, sekä korvaavat uusiutumattomia materiaaleja rakennusteollisuudessa. Akustiikkalevyjen valmistus on tarkoitus aloittaa vuoden 2026 aikana.

”ELY-keskuksen myöntämän avustuksen, sijoittajien ja Ilmastorahaston tuella olemme askeleen lähempänä rakennusteollisuuden siirtymistä vihreämpiin, hinnaltaan kilpailukykyisiin ja hiilidioksidipäästöjä vähentäviin rakennusmateriaaleihin,” sanoo Mikko Paananen, Aistin perustaja ja toimitusjohtaja.

”ELY-keskuksen myöntämän avustuksen myötävaikutuksella Aisti on saanut kasaan yhteensä noin 26 miljoonan euron rahoituksen, joka tarvitaan Kiteen tehtaan tuotannon käynnistämiseen,” jatkaa Mikko Paananen. Uusia työpaikkoja arvioidaan investoinnin myötävaikutuksella syntyvän 40–50, joista 30–40 sijoittuisi Kiteelle.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Etelä-Savon ELY-keskus tuottaa valtion aluehallinnon palveluja ja osallistuu maakunnan kehittämiseen Etelä-Savon maakunnan alueella. Palvelumme kohdistuvat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen, maaseutuun sekä ympäristöön ja luonnonvaroihin. Omaa toimialuetta laajemmin hoidamme rakennerahastotehtäviä Itä-Suomen alueella, koordinoimme vesienhoitoa Vuoksen vesistöalueella ja vastaamme valtakunnallisen TE-hallinnon asiakaspalvelukeskuksen toiminnasta. Viraston toimipaikka sijaitsee Mikkelissä.

Etelä-Savon ELY-keskus
Jääkärinkatu 14, PL 164
50101 Mikkeli

puh. 0295 024 000
https://www.ely-keskus.fi/ely-etela-savo

ELY-keskuksen logo.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Etelä-Savon ELY-keskus

Rakennerahastokausi puolivälissä – vaikuttavat tulokset ja uudet mahdollisuudet Itä-Suomessa25.2.2025 09:03:24 EET | Tiedote

ELY-keskus on myöntänyt yrityksen kehittämisavustusta Itä-Suomessa käynnissä olevalla ohjelmakaudella marraskuusta 2022 alkaen noin 130 miljoonaa euroa 400 yrityksen kehittämishankkeeseen. Euroopan sosiaalirahasto plus -rahoitusta ELY-keskus on myöntänyt 65 miljoonaa euroa yli 200 työllisyyttä, osaamista ja osallisuutta tukeviin kehittämishankkeisiin. Nykyinen rakennerahasto-ohjelma vuosille 2021–2027 laadittiin tukemaan osaltaan vihreää siirtymää ja yritysten vastuullisuutta. Itä-Suomessa rahoitusta saaneista yleisistä kehittämishankkeista yli 30 % ja yrityshankkeista 40 % edistää vihreää siirtymää.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye