Mt 428 Joutsa-Pertunmaa rakenteen parantamis- ja päällystystyöt alkavat
Kesän aikana kunnostetaan Mt 428 Joutsan ja Pertunmaan välillä Keski-Suomen ja Etelä-Savon maakunnan alueilla. Yhteensä uuden päällysteen saa 26,6 kilometriä. Kohteiden työt on aloitettu jo kuivatuksen kunnostamisella ja maakivien poistamisella.

Päällystyskohteella tehdään myös tien rakennekerrosten parantamista sekoitusjyrsinnän ja lisämurskeen avulla. Sekoitusjyrsinnät on tarkoitus aloittaa 8.7.2024.
Päällystystyöt on puolestaan tarkoitus aloittaa 22.7.2024 ja arvioitu valmistuminen on 23.8.2024 mennessä. Päällystykset aloitetaan ensin Joutsasta ja lopetetaan Pertunmaan puolella.
Työmaa aiheuttaa haittaa liikenteelle. Työn aikana ajoradalla on pitkiä murskepintaisia osuuksia, kunnes ne saadaan päällystettyä. Aikatauluihin voi tulla muutoksia esimerkiksi sateiden takia.
Liikenneturvallisuuden ja päällystystyömaalla työskentelevien työntekijöiden turvallisuuden takaamiseksi päällystystyömaan kohdalla tulee noudattaa erityistä varovaisuutta sekä työnaikaisia liikenteenohjausjärjestelyjä.
Urakoitsijana toimii GRK Suomi Oy.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Projektipäällikkö
Janne Hölttä
p. 0295 023 530
Keski-Suomen ELY-keskus
Tietoja julkaisijasta
Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on valtion viranomainen, joka edistää alueellista kehittämistä hoitamalla elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keski-Suomen ELY-keskus
Kesä ei tee liikenteestä turvallisempaa ilman kuljettajan omia toimia28.5.2025 09:42:11 EEST | Tiedote
Suurin osa onnettomuuksista tapahtuu valoisalla ja hyvällä kelillä. Kuvitelma kesäkeleistä jollain tapaa turvallisempana ajankohtana on harhainen. Sen sijaan paljon on kiinni kuljettajan omista tavoista, onnettomuustilastot eivät nimittäin valehtele. Kiinnittämällä huomiota liikenneturvallisuuteen vältetään monia ikäviä tapahtumia.
Työttömyys huhtikuussa 13,4 prosenttia22.5.2025 08:02:02 EEST | Tiedote
Keski-Suomessa oli huhtikuun lopussa yhteensä 16 915 työtöntä työnhakijaa. Se on 996 (6,3 %) enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä työnhakijoista oli huhtikuun lopussa kokoaikaisesti lomautettuja 1 126, joka on 640 henkilöä vähemmän kuin vuosi sitten. Lyhennettyä työviikkoa tekeviä työnhakijoita oli 849, joka on 184 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tielläliikkujat hieman aiempaa tyytyväisempiä maanteiden talvihoitoon21.5.2025 08:48:45 EEST | Tiedote
Talven 2025 tienkäyttäjätyytyväisyystutkimus osoittaa, että Keski-Suomen ELY-keskuksen alueella tienkäyttäjien kokemus maanteiden talvihoidosta on hieman parantunut edellistalveen verrattuna. Palautteiden perusteella erityisesti päätieverkoston kunnossapitoa kiitellään, mutta alemmalla tieverkolla on kehitettävää. ELY-keskus käy tiivistä vuoropuhelua urakoitsijoiden kanssa, jotta toiminta olisi entistä ennakoivampaa ja asiakaslähtöisempää.
Joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä ohjaava palvelutason määrittely vuosille 2025–2028 on valmistunut19.5.2025 08:46:21 EEST | Tiedote
Keski-Suomen ELY-keskus on määrittänyt toimivalta-alueensa joukkoliikenteen palvelutasotavoitteet vuosille 2025–2028. Palvelutasotavoitteet on laadittu vuorovaikutuksessa alueen kuntien sekä Keski-Suomen hyvinvointialueen ja Keski-Suomen liiton kanssa, ja työn aikana on myös käyty läpi nykyisten vuorojen kysyntää, ja arvioitu vuoroittain uusien hankintojen tarvetta. Palvelutasomääritys ohjaa osaltaan Keski-Suomen ELY-keskuksen joukkoliikenteen määrärahan käyttöä, sekä kuntien maankäytön ja palveluverkkojen suunnittelua, joukkoliikennehankintoja ja joukkoliikenteen kehittämistä.
Keski-Suomessa valmistellaan uutta elinvoimakeskusta14.5.2025 09:40:24 EEST | Tiedote
Valtion aluehallintoa uudistetaan vuoden 2026 alusta. Suomeen perustetaan kymmenen elinvoimakeskusta ja valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Keski-Suomeen perustetaan oma elinvoimakeskus, joka palvelee jatkossa ainoana valtion alueellisena virastona maakunnan asukkaita, yrityksiä ja organisaatioita. Uudistusta koskeva hallituksen lakiesitys on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme