Saimaan vesiensuojeluyhdistykselle tunnustus ansiokkaasta vesiensuojelutyöstä
MTK Säätiön Veden vaalija -palkinto myönnettiin tärkeän ja pitkäjänteisen vesiensuojelutyön tunnustamiseksi. 10 000 euron suuruinen palkinto luovutettiin 5. heinäkuuta Seinäjoen Farmari-messuilla.

Vesiensuojelu ja -hoito ovat laaja-alainen kokonaisuus, joka näkyi myös palkinnon saajaksi ehdotettujen moninaisuudessa. Palkintoraati valitsi korkeatasoisen kilpailun voittajaksi Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen (SVSY), joka on perustettu vuonna 1964. Yhdistystä voidaan pitää suuren vesistöalueen vesienhoitotyön kantaisänä.
”Saimaa on Suomen suurin järvi ja samalla sen tila heijastuu sisävesien tilaan yleisesti. Yhdistys on omilla toimenpiteillään tehnyt vaikuttavia ja käänteentekeviä parannuksia alueen vesien tilaan. Toimilla on valtava merkitys Saimaan matkailu-, kalastus- ja virkistysalueille. Se on osoittanut myös esimerkkiä alueen toimijoille ja ihmisille”, palkintoraadin puheenjohtaja ja ympäristöministeriön kansliapäällikkö Juhani Damski kommentoi.
Palkintoraatiin kuuluivat Damskin lisäksi maakuntaneuvos Matti Viialainen sekä MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri.
Yhdistyksen uraauurtava työ tuli ilmi myös kilpailuun osallistuneiden hakemusten joukosta.
”Veden vaalija -kilpailu herätti laajaa kiinnostusta ja palkinnon saajaksi ehdotettiin monia ansioituneita toimijoita, niin yhdistyksiä kuin yksittäisiä henkilöitäkin. Saimaan vesiensuojeluyhdistyksen esimerkistä kertoo paljon jo se, että monet kilpailun hakemuksista polveutuvat jollain tavalla yhdistyksen toimintaan. Kilpailun osallistujista käy hyvin ilmi, miten laaja-alaisesti vesien tilaan voi omalla toiminnallaan vaikuttaa positiivisesti ”, MTK Säätiön puheenjohtaja Esa Härmälä kommentoi.
Palkintoa Farmari-messuilla olivat vastaanottamassa yhdistyksen puheenjohtaja Aarno Karels ja toiminnanjohtaja Mikael Kraft.
”Teemme vesiensuojelua yhdessä alueen vesistöt tuntevien maanomistajien ja maanviljelijöiden kanssa. Jos haluaa saada vaikuttavia tuloksia, pitää yhteistyön olla sujuvaa. Meillä on yhteensä noin 15 hanketta käynnissä ja määrä on historian korkein. Hankkeet liittyvät neuvontaan, virtavesiin, valuma-alueisiin ja yleisesti vesistökunnostuksiin”, Karels kommentoi.
Kunniamaininnat Keski-Suomeen ja Etelä-Savoon
Säätiö halusi korostaa sitä moninaista työtä, mitä vesiensuojelun eteen tehdään: hoitokalastus, maataloudessa tehtävät toimenpiteet sekä talkoohenkinen yhdistystoiminta haluttiin nostaa esille esimerkkeinä ansiokkaasta veden vaalimisesta: jokainen teko on merkitsevä. Siksi säätiö antaa kunniamaininnan kalastaja Tarmo Tolvaselle, maanviljelijä Toni Haapakoskelle ja Aito Suvi ry:lle.
Rantasalmelaisen Tolvasen kohdalla palkintoraati korostaa hoitokalastuksen merkitystä vesienhoidossa, jonka pioneereja vuodesta 1994 toiminut Tolvanen on.
Saarijärveläisen Haapakosken Koivurinteen tilalla työ vesienhoidon hyväksi on ollut pyyteetöntä sekä pitkäjänteistä. Tilalla tähdätään ravinteiden tehokkaaseen kiertoon ja hyödyntämiseen sekä näin vesikuormituksen minimointiin, raati nosti esille.
Aito Suvi ry:n kohdalla palkintoraati nostaa esille yhdistyksen maanomistajalähtöisen toimintatavan, jossa kokonaisuus on erittäin hyvin hallussa ja toiminta on monistettavissa muuallekin. Toiminta myös on jatkuvasti laajentunut ja laajenee edelleen.
Veden vaalija -palkinnon ja kunniamaininnat Farmari-messuilla luovuttivat MTK:n puheenjohtaja ja MTK Säätiön varapuheenjohtaja Juha Marttila sekä MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri.
Yhteyshenkilöt
Leena KristeriElinvoimajohtajaMTK ry
Puh:+358 40 507 4088leena.kristeri@mtk.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK pettyi suden suotuisan suojelutason viitearvon määrittelyyn10.10.2025 16:02:43 EEST | Tiedote
Suden suotuisan suojelutason viitearvoksi Suomessa on määritetty 273 sutta. Vaikka susi on nyt boreaalisella vyöhykkeellä suotuisalla suojelutasolla, MTK pitää viitearvoa liian korkeana ja määrittelyn perusteena olevia keskeisiä seikkoja ongelmallisina.
Viljelijöiden talous poikkeuksellisen heikko - kasvukausikysely kertoo syyt10.10.2025 11:51:23 EEST | Tiedote
Vuoden 2025 kasvukausi oli viljelijöiden mukaan poikkeuksellisen haastava. Kevään kylmyys, kesän kuivuus ja syksyn sateet laskivat sato-odotuksia useimmilla tiloilla. Suurin osa 422 kasvukausikyselyyn vastanneesta viljelijästä arvioi sadon määrän ja laadun olevan tavanomaista tasoa tai sitä heikompaa. Sääolosuhteiden lisäksi myös tilojen taloudellinen tilanne oli monilla tuotantosuunnilla keskimääräistä heikompi. Haasteista huolimatta osa tiloista raportoi myös onnistumisia, erityisesti marjakasvien, kuivaheinän ja syysviljojen osalta.
Puukaupan kilpailuttamisen merkitystä ei voi väheksyä8.10.2025 15:46:09 EEST | Tiedote
Puukauppa on hiljentynyt syksyn aikana, ja metsänomistajien myyntihalukkuus on ollut laskussa. Keväällä puukauppa kävi vielä kiivaasti. MTK:n tuore Metsätutka-kysely osoittaa, että ensi vuodelle puunmyyntiaikeita on enää noin kolmasosalla metsänomistajista. Puukauppamäärien laskiessa kilpailutuksen merkitys korostuu, muistuttaa asiantuntija.
Susikanta selvästi aiempaa suurempi – kiintiömetsästys välttämätöntä30.9.2025 10:44:34 EEST | Tiedote
Tuoreimman kanta-arvion mukaan maaliskuussa 2025 Suomessa oli noin 430 sutta ja noin 76 susireviiriä. Susikanta kasvoi edellisvuodesta peräti 46 prosenttia. Susikannan koko vaihtelee vuoden eri aikoina, ja marraskuussa 2025 kannan arvioidaan olevan noin 557 sutta. Luonnonvarakeskuksen tiedot kertovat, että susiyksilöt ja kannan kasvu painottuvat voimakkaasti läntiseen Suomeen.
Kotimaiset kurpitsat ovat syksyn kuumin sesonkituote – Lajikkeita ja vinkkejä kotikeittiöön29.9.2025 09:20:14 EEST | Tiedote
Kotimaisten kurpitsojen pääsesonkia vietetään syyskuusta marraskuuhun. Kurpitsat ovat kurkun ja melonien sukulaiskasveja, jotka kasvavat avomaalla. Kesällä herkutellaan kesäkurpitsalla, syksyllä on paksukuoristen talvikurpitsojen aika. Kurpitsasato kypsyy loppukesällä ja syksyllä, ja lokakuu onkin oivallinen aika herkutella kotimaisilla kurpitsoilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme