Vaasan yliopistolle useita tutkimusrahoituksia yli 2,2 miljoonan euron edestä
8.7.2024 07:25:00 EEST | Vaasan yliopisto | Tiedote
Vaasan yliopisto on saanut kesän alussa mittavan määrän rahoitusta useisiin eri hankkeisiin. Uusissa hankkeissa tutkitaan esimerkiksi mikroverkkoja, energian varastointia ja pakkausten uudelleenkäyttöä, kehitetään uutta biopolttoainetta, kvanttiteknologian opetusta ja konsepteja koulujen lautashävikin hallintaan sekä edistetään kasvihuonekaasujen vähentämistä pk-yrityksissä.

– Tutkijamme ovat tehneet erinomaista työtä ulkoisen rahoituksen hankkimisessa tutkimushankkeille. Saadut rahoitukset kehittävät ja vahvistavat Vaasan yliopiston tutkimusta ja sen vaikuttavuutta, kiittää Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen.
Sähkötekniikan professori Hannu Laaksonen on saanut noin 573 000 euron rahoituksen EU:n Horisontti Euroopan Marie Sklodowska-Curie Actions -ohjelmasta osana IDEAL4GREEN-hanketta, jossa keskitytään uusiutuvan energian hallinnalle ja hiilidioksidipäästöjen vähentämiselle tärkeiden mikroverkkojen kehittämiseen ja integrointiin sekä luodaan kattava tohtorikoulutusverkosto. Nelivuotisessa hankkeessa on Vaasan yliopiston lisäksi mukana muita yliopistoja Euroopan eri maista sekä lukuisa määrä kumppaniyrityksiä.
– Hankkeessa palkataan yhteensä 15 tohtorikoulutettavaa, joista kaksi on tulossa Vaasan yliopistoon. Tohtorikoulutettavat viettävät merkittävän osan ajasta myös kumppaniyrityksessä. Vaasan yliopiston kumppaniyritys hankkeessa on Danfoss, kertoo professori Laaksonen.
Apulaisprofessori Ahm Shamsuzzoha on puolestaan saanut EU:lta 104 000 euron Erasmus+ -rahoituksen osana Vaasan yliopiston vetämää QUANTUM+-hanketta, joka käynnistyy lokakuussa. Kolmivuotisessa hankkeessa aiotaan opettaa korkeakouluopiskelijoille ja yritysjohtajille kvanttiteknologian perusteita ja mahdollisia sovelluksia kehittämällä uudenlainen kurssi. Kurssi sisältää perusteita kvanttifysiikasta ja kvanttilaskennasta, ja siinä huomioidaan myös yritysten palaute mahdollisten sovellusten tutkimiseksi. Tarkoitus on myös luoda käytännön laboratorioita ohjelmointiin simulaattorien avulla. Mukana hankkeessa on kumppaneita Kreikasta, Italiasta ja Espanjasta.
Interreg Aurora -hankkeissa tutkitaan uutta biopolttoainetta ja energian varastointia
Interreg Aurora -ohjelmasta on myönnetty äskettäin rahoitusta kahteen uuteen hankkeeseen. Vaasan yliopiston energiatekniikan vanhempi tutkija Carolin Nuortila vetää FOR-BLEND-hanketta, jossa tavoitteena on kehittää toteuttamiskelpoinen prosessi metsäperäisten jätteiden paikallista käsittelyä ja niistä jalostettavan kestävän polttoaineseoksen tuottamista varten. Vaasan yliopiston osuus EU:lta saadusta rahoituksesta on noin 156 000 euroa. Hankkeessa ovat mukana Vaasan yliopiston lisäksi ruotsalainen tutkimusorganisaatio RISE sekä Åbo Akademi.
Vaasan yliopisto aikoo analysoida hankkeessa uuden biopolttoaineen ominaisuuksia ja kehittää polttoaineseoksen, joka täyttäisi nykyiset polttoainestandardit. Uusi polttoaineseos, joka olisi yhdistelmä biopolttoainetta ja fossiilisia dieselpolttoaineita, on tarkoitettu muille kuin maantiekäyttöön tarkoitetuille moottoreille, eli esimerkiksi voimalaitosmoottoreille, laivamoottoreille ja työkonemoottoreille. Tarkoitus on täyttää EU:n edistyneille biopolttoaineille asetetut tavoitteet ja siten osittain korvata fossiilisia polttoaineita.
Toinen uusi Interreg Aurora -ohjelmasta rahoitettu hanke on RESILIFY, jossa tutkitaan energian varastointiratkaisuihin liittyviä tarpeita ja luodaan yleiskuva toimijoista ja verkostoista. Vaasan yliopisto tekee hankkeessa teknisiä ja taloudellisia toteutettavuusselvityksiä, kehittää optimointimalleja ja tekee tapaustutkimuksia pilottihankkeineen.
– Johdamme syrjäisten arktisten alueiden monienergia- ja energiavarastointijärjestelmien arviointia. Tutkimme järjestelmien toteuttamiskelpoisuutta ottaen huomioon energiantarpeen, uusiutuvan energian potentiaalin ja ympäristövaikutukset, kertoo Vaasan yliopiston energiatekniikan professori Xiaoshu Lü.
Hanketta johtaa Luulajan teknillinen yliopisto, mukana ovat Vaasan yliopiston lisäksi Tromssan yliopisto, Västerbottenin maakunta sekä yrityksiä. Vaasan yliopiston osuus hankkeen ulkoisesta rahoituksesta on noin 314 000 euroa.
Professori Lü sai lisäksi kesäkuussa Suomen Akatemialta 300 000 euron rahoituksen DISCAS-yhteishankkeelle Aalto-yliopiston kanssa. Monivuotisessa tutkimushankkeessa rakennuselementit valjastetaan osaksi sisätilojen langatonta 6G-infrastruktuuria.
Uudet hankkeet edistävät kestävää kehitystä
Vaasan yliopisto kertoi myös hiljattain käynnistäneensä yhteistyössä VTT:n ja 21 muun organisaation kanssa laajan Reusify-tutkimushankkeen, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta pakkausten uudelleenkäytön edelläkävijä. Hankkeen pääasiallinen rahoittaja on Business Finland. Vaasan yliopiston saama osuus rahoituksesta on 450 700 euroa.
Yliopisto aloittaa elokuussa Nahistuneet naatit -hankkeen, johon on saatu noin 68 000 euron EAKR-rahoitus. Hankkeessa aiotaan tuottaa uusi lähestymistapa ja neljä käytännössä kokeiltua ja arvioitua toimintakonseptia ruokahävikin, etenkin lautashävikin hallintaan kouluissa. Mukana ovat hankkeessa ovat Lapuan kaupunki ja Taideyliopisto. Samaten syksyllä alkaa MINCA-hanke, jonka tavoitteena on edistää kasvihuonekaasupäästöjen pienentämistä yritysten toimitusketjuissa. Hanke kohdistuu etenkin Etelä-Pohjanmaalla toimiviin pk-yrityksiin. Vaasan yliopisto on saanut MINCA-hankkeeseen noin 267 000 euron julkisen rahoituksen.
Lisätiedot
Rehtori Minna Martikainen, Vaasan yliopisto
puh. 029 449 8611
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka KalmiTiedeviestinnän asiantuntijaVaasan yliopisto / Viestintä, brändi ja markkinointi
Puh:0294498231riikka.kalmi@uwasa.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan yliopisto
Nopeiden työveneiden turvallisuutta voidaan parantaa inhimillisten tekijöiden hallinnalla10.6.2026 09:31:33 EEST | Tiedote
Nopeiden työveneiden ohjaamotyöskentelyssä ei onnistuta ylikorostamalla taitavien miehistönjäsenten teknistä osaamista. Sen sijaan turvallisuus ja suorituskyky rakentuvat muun muassa inhimillisten tekijöiden ennakoivasta hallinnasta ja toimintajärjestelmän toimivuudesta, esittää Mikko Lehtimäki Vaasan yliopistolle tehdyssä väitöstutkimuksessa.
The mastery of human factors can improve the safety of high-speed workboats10.6.2026 09:31:33 EEST | Press release
Successful cockpit operations in high-speed workboats are not achieved by overemphasising the technical skills of individual crew members. Instead, safety and performance are built on the proactive mastery of human factors and the functionality of the operating system, according to a doctoral thesis by Mikko Lehtimäki at the University of Vaasa.
Vetymikroverkot voivat tulevaisuudessa tuottaa energiaa asuin- ja teollisuusalueilla sekä laivoissa9.6.2026 10:30:39 EEST | Tiedote
Vedyllä voi olla tärkeä rooli tulevaisuuden energiajärjestelmien kestävyyden, toimintavarmuuden ja omavaraisuuden vahvistamisessa. Vaasan yliopistossa tarkastettava Vahid Shahbazbegianin väitöskirja osoittaa, miten vetyä hyödyntävät mikroverkot voivat tasapainottaa uusiutuvan energian vaihtelevaa tuotantoa, parantaa energiaturvallisuutta ja vähentää kustannuksia.
Velka-Suomesta vetovoima-Suomeksi – Vaasan yliopisto kutsuu SuomiAreenaan 23.6.8.6.2026 08:20:00 EEST | Tiedote
Miten Suomen vahvuudet käännetään kestäväksi kasvuksi ja investoinneiksi? Vaasan yliopiston SuomiAreena-keskustelu "Velka-Suomesta vetovoima-Suomeksi – talous kasvuun puhtaalla energialla ja kriisinsietokykyä vahvistamalla" kokoaa tiistaina 23. kesäkuuta Porin Kirkkolavalle Eurooppa- ja omistajaohjausministeri Joakim Strandin, Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtajan Minna Helteen, Hitachi Energy Finlandin toimitusjohtajan Matti Vaattovaaran, Vaasan yliopiston rehtorin Minna Martikaisen ja Sitran yliasiamiehen Atte Jääskeläisen.
Energia-alan myyntisektori eskaloituvien kyberuhkien kohteena – suojakeinoja vahvistettava2.6.2026 12:11:44 EEST | Tiedote
Vaasan yliopistossa tarkastettava Mikko Suorsan väitöstutkimus osoittaa, että energia-alan myyntisektori on keskeinen, mutta haavoittuva osa energiateollisuuden arvoketjua ja yhteiskunnan kriittistä infrastruktuuria. Sektori on jäänyt kyberturvallisuuden katvealueeksi, ja tutkimus esittelee konkreettisia keinoja sen resilienssin vahvistamiseen. Kyseessä on yksi ensimmäisistä tutkimuksista, joka keskittyy nimenomaisesti energia-alan myyntiorganisaatioihin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme