Käärijä ja BEHM kruunaavat Turun Terassikesän kovatasoisen keikkakattauksen - ohjelma valmis!
8.7.2024 09:00:02 EEST | Sunborn Live | Tiedote
Turun Terassikesä viimeistelee kesän ohjelmistonsa ikärajattomalla Käärijän keikalla ja Terassikesän kauden päättävällä BEHMin keikalla. Näiden huippuartistien myötä Turun Terassikesän ohjelmisto on valmis. Lipunmyynti on käynyt ennätyksellisen vahvasti ja osa keikoista on lähellä loppuunmyytyä jo ennakkoon.

Käärijän lavakarismasta päästään nauttimaan keskiviikkona 14.8. Cha Cha Cha -kappaleellaan koko Euroopan sekaisin saanut Käärijä nähdään Turussa ensimmäisellä omalla ikärajattomalla keikallaan. Liput Käärijän keikalle on edullisempaan Early Bird -hintaan myynnissä 31.7. saakka ja hinnat nousevat 1.8. alkaen. Terassikesän tapahtuma-alueelta löytyy ikärajattomina iltoina koko perheelle sopiva sallittu-alue ja täysi-ikäisille varattu ravintola-alue.
Turun Terassikesä saa arvoisensa päätöksen lauantaina 17.8., kun kesäkauden keikkasarjan saapuu viimeistelemään herkistä tulkinnoistaan, samaistuttavista lyriikoistaan sekä tarttuvista pop-koukuistaan tunnettu BEHM.
Turun Terassikesä avaa turkulaisille uniikin mahdollisuuden päästä kokemaan Turku Energian entisen voimalaitoksen sisäpiha. Alue tunnetaan ikonisesta savupiipusta, jota koristaa Fibonaccin lukusarjan numeroista tehty Mario Merzin neonvalotaideteos. Tasokkaiden keikkojen lisäksi Turun Terassikesään kuuluvat erottamattomasti kattava juomavalikoima ja maittavat ruuat - herkkuja unohtamatta.
“Viidettä kertaa järjestettävä Terassikesä -konsepti on uinut itsensä turkulaisen kesänvieton perinteisiin vahvasti. Tänä vuonna pääsemme toteuttamaan tapahtumat poikkeuksellisen suurella alueella, jossa on myös luvassa monipuoliset ruoka-, juoma- ja herkkupalvelut. Lipunmyynti käy kuumana, joten sanomattakin selvää lienee kehotus asioida lippukaupassa sooner than later”, kertoo promoottori Pietu Sepponen.
Keskiviikkona 24.7. Turun Terassikesän käynnistää valtavaa livesuosiota Suomessa nauttiva kelttipunk-yhtye Flogging Molly. Heinäkuussa nähdään lisäksi Suomi-indien suuret nimet Paperi T X Ruusut, ihastuttavat Ida Paul & Kalle Lindroth, hurmoksellisista livekeikoistaan tunnettu Younghearted, suomalaisten sielunmaiseman sanoittajat Antti Autio ja Arppa, pohjoismaisen power metallin kärkinimet Stratovarius ja Sonata Arctica, tanssittavat Ege Zulu ja jambo, Kalevala-metallin ruhtinas Amorphis ja armottoman kovan livebändin mainetta nauttiva Lost Society.
Elokuussa lavalle nousevat Suomen metalliyhtyeiden ehdottomaan kärkikastiin lukeutuva Stam1na ja kovana livebändinä tunnettu Turmion Kätilöt, hurjassa keikkasuosiossa oleva Vesterinen Yhtyeineen, Turun Taiteiden yön ikärajattomalla keikallaan kruunaava Ellinoora, Mökkitien Kesäterassi -bileet järjestävä Arttu Wiskari, Faija ja Linda sekä suomalaisten laulaja-lauluntekijöiden pioneereihin kuuluva Hector. Turun Terassikesän viimeistelee BEHM lauantaina 17.8.
TURUN TERASSIKESÄ 24.7.-17.8.2024
Turku Energian sisäpiha, Linnankatu 65
KE 24.7. FLOGGING MOLLY
TO 25.7. STRATOVARIUS, SONATA ARCTICA
PE 26.7. PAPERI T x RUUSUT
LA 27.7. EGE ZULU, JAMBO
KE 31.7. IDA PAUL & KALLE LINDROTH, YOUNGHEARTED
PE 2.8. ARPPA, ANTTI AUTIO
LA 3.8. AMORPHIS, LOST SOCIETY
TO 8.8. VESTERINEN YHTYEINEEN
PE 9.8. Mökkitien Kesäterassi: ARTTU WISKARI, FAIJA, LINDA
LA 10.8. HECTOR
KE 14.8. KÄÄRIJÄ (Ikärajaton / K-18)
TO 15.8. Taiteiden yö: ELLINOORA (Ikärajaton / K-18)
PE 16.8. STAM1NA, TURMION KÄTILÖT
LA 17.8. BEHM
Lipunmyynti kaikkiin keikkailtoihin on käynnissä Lippu.fi:ssä. Käärijän keikalle liput edullisempaan Early Bird-hintaan myynnissä 31.7. saakka ja hinnat nousevat 1.8. alkaen.
Terassikesän keikat keskittyvät alkuiltaan ja päättyvät aina klo 22.00 mennessä.
Terassikesä-tapahtumasarjan järjestävät yhteistyössä kaksi turkulaista kokenutta toimijaa; Sunborn Live ja Turku Live. Yhteistyökumppaneina toimivat Rockstar, Rajupaja ja Turun kaupunki.
Liput: lippu.fi/turun-terassikesa
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pietu SepponenPromoottoriSunborn Live
Puh:0445566113pietu.sepponen@sunbornlive.fiHeidi AhoLiiketoimintajohtajaTurku Live
Puh:0415383169heidi.aho@turkulive.fiKuvat
Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sunborn Live
Kesärauha rikkoi kävijäennätyksensä: yhteensä 24 000 ihmistä kerääntyi viikonloppuna juhlimaan Turun Linnanpuistoon Kesärauhalle jo tunnusomaiseksi muodostuneessa lempeän yhteisöllisessä tunnelmassa15.6.2026 12:22:26 EEST | Tiedote
Turun Linnanpuistossa 12.–14.6.2026 juhlittu indie- ja vaihtoehtomusiikin festivaali Kesärauha teki odotetun kävijäennätyksen. Koko kevään ajan vauhdikkaana käynyt lipunmyynti huipentui loppuunmyytyyn lauantaihin, jolloin Avaimen Punainen tiili 25 v-juhlakeikalla Linnanpuisto täyttyi 9 500 ihmisestä.
Ennätyslipunmyyntiin yltänyt Kesärauha näyttää, miltä uuden sukupolven suomalaisfestivaali tuntuu29.5.2026 17:51:38 EEST | Tiedote
Mediassa on uutisoitu viime vuosina paljon tapahtumien wc-kaaoksista, lipunmyynnin haasteista ja kansainvälisten artistien puutteesta. Turussa järjestettävä Kesärauha kulkee kuitenkin vastavirtaan: se on loppunmyydessäänkin saanut kehuja väljyydestään, festivaali on jo kaksi viikkoa ennen tapahtumaa myynyt enemmän 3 päivän lippuja kuin viime vuonna yhteensä, ja sillä on ennätysmäärä kansainvälisiä artisteja ohjelmistossaan (14 kpl). Kuvaavaa on se, että jos Kesärauhan portit avattaisiin tänään, olisi alueella perjantaina ja lauantaina jo nyt reilusti edellisvuotta enemmän festivaalikävijöitä. Kesärauhan mukaan menestyksen taustalla ei ole yksi artistikiinnitys, vaan kokonaisuus, jossa festivaalikokemus rakennetaan kävijän näkökulmasta alusta loppuun. “Ihmiset eivät enää hae festivaaleilta pelkästään keikkoja. Halutaan oikeaa tunnelmaa, yhteisöllisyyttä, estetiikkaa ja sitä, että tapahtuma tuntuu omalta. Kesärauha on rakennettu juuri siitä ajatuksesta, että 72 artistin ohjelmasta huolim
Bob Marleyn legendaarinen taustayhtye The Wailers saapuu Logomon Terassikesän avajaisillan tähdeksi 29.7.2026 - kesän ohjelmiston kaikki keikkapäivät ovat selvillä8.5.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Turku on ensi kesänä yksi Suomen vetovoimaisimmista kesäkaupungeista, kun lukuisten festivaalien lisäksi Logomon Terassikesä lyö pöytään valmiin keikkakattauksen, joka on kansainvälisiä tähtiä pullollaan.
Suomen Turku julisti kesärauhan - tuhannet peace-merkit nousivat ilmaan Turun Vartiovuorella1.5.2026 18:41:57 EEST | Tiedote
Jo toistamiseen livenä julistettu kesärauha kannustaa jokaista kohtelemaan toisia yhdenvertaisesti tulevana kesänä. Lämpimän kesäisellä vappupiknikillä julistuksen lausui yksityiskokki ja Vuoden turkulainen 2025 Aram Behbodi. Kesärauha-festivaalia juhlitaan Turun Linnanpuistossa 12.–14.6.2026.
TURKU SAA UUDEN KAKSIPÄIVÄISEN PIKKUJOULUFESTIVAALIN – THE PIKKUJOULUT TUO LOGOMON LAVALLE VESTERISEN YHTYEINEEN, KOMIAT, PETE PARKKOSEN, MAIJA VILKKUMAAN JA MINTUN 4.–5.12.202630.4.2026 10:27:08 EEST | Tiedote
Sunborn Live on järjestänyt jo useiden vuosien ajan Turun seudun suurimpia loppuunmyytyjä pikkujoulutapahtumia Logomossa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

