Susituhot jatkavat kasvuaan lammastiloilla – alkuvuoden aikana yli 30 lammasvahinkoa
Luonnonvarakeskuksen tuore suden kanta-arvio ja lammastalouden kokemukset kentältä ovat merkittävässä ristiriidassa. Luke on tänä vuonna arvioinut Suomen susikannan jopa hieman pienentyneen viime vuodesta. Alkukesästä tapahtuneiden vahinkojen määrä kertoo kuitenkin muuta.

Jatkuvasti kasvavasta petoaitojen ja muun ennakkosuojauksen määrästä huolimatta alkuvuoden aikana on rekisteröity jo yli 30 susien aiheuttamaa lammasvahinkoa. Määrässä on raju kasvu edellisvuosiin verrattuna.
“Petovahinkokorvausjärjestelmä on uusittava. Nykyiset korvaukset eivät ota huomioon vahingoista aiheutuvaa lisätyötä, vahingoittuneiden eläinten hoitoa ja raatojen hävityskustannusta. Tilanne on kestämätön lampureille”, MTK:n asiantuntija Juho Kyntäjä kommentoi.
Susiaitojen rakentamista on pystyttävä jatkamaan kaikilla riskialueilla Suomessa. Kuitenkin jo nyt on monilla lammastiloilla saatu hallinnolta kieltäviä vastauksia aitauskustannusten korvauksiin, vaikka susihavaintoja on hyvinkin läheltä lampolaa.
”Riistakeskuksen tulee muuttaa materiaalitarvikkeiden myöntämisen kriteereitä. Yksikään ammattilampuri ei rakenna omilla kustannuksillaan petoaitoja muuten kuin todelliseen tarpeeseen. Viimeisten kymmenen vuoden aikana petoaitoja on rakennettu jo yli 1000 km, mutta haasteet vain kasvavat. Lammasvahingot ovat viisinkertaiset kymmenen vuoden takaiseen verrattuna”, Kyntäjä kommentoi.
Suurpetojen poikkeuslupia koskevaa lainsäädäntöä on tarvetta pikaisesti kehittää, että vahinkoa tehneet pedot saadaan hoidettua joustavammin ja voidaan aloittaa myös kannanhoidollinen metsästys. Suurpetojen ihmisarkuuden väheneminen metsästyksen puuttuessa on kriittistä, korostaa MTK.
“Lampurit ovat huolissaan suurpetojen kanta-arvioiden tarkkuuden heikentymisestä. Merkittävin syy siihen on suurpetohavaintojen määrän lasku sen vuoksi ettei niitä ilmoiteta ja kirjata rekistereihin aiempien vuosien laajuudessa. Nyt on tärkeää, että kaikki petohavaintoja tekevät ilmoittavat havainnoistaan riistanhoitoyhdistysten petoyhdyshenkilöille”, MTK:n kenttäjohtaja ja riistapolitiikan asiantuntija Timo Leskinen kommentoi.
Tilastojen lähteenä toiminut riistavahingot.fi .
Lisätietoja:
Juho Kyntäjä, asiantuntija, MTK, juho.kyntaja@mtk.fi, puh. 040 517 6972
Pia Parikka , lampuri, MTK:n lammasverkoston pj, pia@parikantila.fi, puh. 040 739 0494
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maa- ja Metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
MTK:n tavoitteena panostukset kuntien elinvoimaisuuteen6.3.2025 10:37:29 EET | Tiedote
Elinvoimainen maaseutu on yhteinen tavoite, jonka onnistuminen näkyy kaikkien suomalaisten arjessa. Maaseudulla tuotettu ruoka ja energia ovat huoltovarman yhteiskunnan kulmakiviä. MTK:n kunta- ja aluevaaliohjelma esittelee keinovalikoiman kuntien elinvoimaisuuden lisäämiseksi.
Laskiainen herkuttaa, ilahduttaa ja ennustaa satoa – talven keskellä versoo toivo21.2.2025 13:48:16 EET | Tiedote
Kristillisessä perinteessä laskiaisesta alkaa paaston aika, joka päättyy pääsiäiseen. Tulevan paaston vuoksi laskiaiseen liitetäänkin tuhdit ruuat, ilonpito ja riemukas talviulkoilu. Vaikka laskiaista vietetään viljelysmaiden ollessa vielä lumihunnun alla, moni laskiaisperinne liittyy maatalouteen ja tulevaan kasvukauteen. Laskiaisen aikaan hyvästellään pimein talvi ja aletaan odottaa kevättä sekä tulevaa satokautta.
Green Climate Fund tukee ilmastotoimia Keniassa 50 miljoonalla dollarilla - Maatalousosuuskuntien roolia ilmastotoimissa vahvistetaan21.2.2025 12:52:51 EET | Uutinen
YK:n Green Climate Fund (GCF) on myöntänyt 50 miljoonan Yhdysvaltain dollarin rahoituksen hankkeelle, joka tukee ilmastokestävän, vähähiilisen ja kestävän maatalouden kehittämistä Viktoriajärven talousalueella Keniassa. Ilmastoratkaisujen toteuttamisessa hyödynnetään paikallisia osuuskuntia ja pientilallisia. Hankkeen toteuttavat FAO ja Alankomaiden maatalouden kehittämisvirasto Agriterra yhdessä Kenian hallituksen kanssa. Suomesta mukana on MTK, joka tuo hankkeeseen asiantuntemusta metsänhoidosta.
Komissio ymmärtää nyt EU:n maatalouselinkeinon tarpeet ja merkityksen19.2.2025 14:30:02 EET | Tiedote
MTK on tyytyväinen EU-komission keskiviikkona julkaisemaan suunnitelmaan maatalouspolitiikan muutoksista. Komission maatalousvisio kertoo merkittävästä suunnanmuutoksesta, jolla halutaan varmistaa oman maataloustuotannon menestys koko EU:n alueella häiriöherkässä toimintaympäristössä. Maatalouden kilpailukykyä komissio vahvistaisi muun muassa sääntelyä purkamalla ja kannustamalla alaa investointeihin.
EU-komission työohjelma tukee Suomen ja MTK:n tavoitteita12.2.2025 16:09:28 EET | Tiedote
Euroopan komission keskiviikkona julkistettu työohjelma esittelee laajan valikoiman strategisia aloitteita ja lainsäädäntöehdotuksia. MTK näkee työohjelman tukevan Suomen ja MTK:n tavoitteita erityisesti biotalouden, maatalouden ja ruokaturvan osalta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme