Metsästäjäliitto: Suomeen tarvitaan uusi suurpetojen hallinnointimalli
Suomen Riistakeskus uutisoi keskiviikkona 10. heinäkuuta 2024, että kannanhoidollinen karhunpyynti on jäissä. Riistakeskus hyväksyi vain yhden lupahakemuksen ja myönsi Lieksaan kymmenen poikkeuslupaa karhun kannanhoidolliseen metsästykseen. Muihin 22 hakemukseen Suomen riistakeskus teki kielteisen päätöksen.
Riistakeskuksen mukaan sen lupaharkintaa ohjasi vahvasti suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen tiukentunut oikeuskäytäntö. Riistakeskuksen mukaan vallitseva oikeuskäytäntö edellyttää, että metsästyksen päämäärä on perusteltava hakemusaluekohtaisesti ja että hakemusten suurin puute oli kannanhoidollisella metsästyksellä tavoiteltavan päämäärän täsmällinen perusteleminen.
Suomen Metsästäjäliitto katsoo, että Suomessa nyt käytetty suurpetojen hallinnointimalli on toimimaton. Oikeuslaitos on aiemmin kumonnut myönnetyt suurpetojen metsästyksen poikkeusluvat. Nyt riistakeskus ei enää haettuja lupia myönnä.
Metsästäjillä ei ole riittävää tietoa ja taitoa laatia tieteellisiä ja oikeudellisesti kattavia suurpetojen kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupia siinä laajuudessa, kuin mitä lupaviranomainen Suomen riistakeskus tai maamme oikeuslaitos edellyttävät.
Tästä on osoituksena niin nyt riistakeskuksen hylkäämät karhun metsästyksen poikkeuslupahakemukset, kuin viime vuoden lopulla riistakeskuksen hylkäämät suden kannanhoidollisen metsästyksen poikkeuslupahakemukset.
Metsästäjäliitto onkin jo pitkään esittänyt, että Suomessa otettaisiin käyttöön täysin uusi Ruotsissa käytössä oleva suurpetojen hallinnointimalli. Siinä kunkin suurpedon kannanhoitotavoitteet, kanta-arviot kuin myös kannanhoidollisen metsästyksen perustelut tuotetaan viranomaistyönä maakuntatasolla.
Tällöin suurpetojen kannanhoito ja siihen liittyvä kannanhoidollinen metsästys on lupien perusteluja myöten yksityiskohtaista ja EU-lainsäädännön sekä kansallisen oikeuslaitoksen tarkastelun kestävää. Ruotsissa karhun, suden ja ilveksen kantojen kasvua rajoitetaan ja ihmisarkuutta ylläpidetään kannanhoidollisella metsästyksellä.
Myönnetyistä poikkeusluvista on Ruotsissa valitettu EU:n luontodirektiiviin vedoten, mutta maan oikeuslaitos on hylännyt valitukset.
Yhteyshenkilöt
Jaakko SilpolaToiminnanjohtajaMetsästäjäliitto
Puh:050 406 4836jaakko.silpola@metsastajaliitto.fiSuomen Metsästäjäliitto on valtakunnallinen metsästäjien etujärjestö, jonka jäseninä on noin 145 000 metsästäjää ja 2 700 metsästysseuraa. Tehtävämme on edistää metsästystä, luotoelämyksiä ja luonnonvarojen kestävää käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Metsästäjäliitto ry
Kansainvälinen asiantuntijakokous Lahdessa: Suomi on Euroopan vesilintujen kannanhoidon keskiössä7.5.2025 09:25:17 EEST | Uutinen
Kansainvälisiä vesilintuasiantuntijoita kokoontuu Lahteen 13.–15.5. Suomi on keskeinen pesimäalue monille vesilintulajeille.
Metsästäjillä ei luottoa valtioon eikä viranomaisiin suurpetoasioissa29.4.2025 07:00:00 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamasta jäsenkyselystä käy ilmi, että metsästäjien luottamus valtion ja viranomaisten suurpetotoimintaan on heikkoa. Suomen riistakeskuksen ja sen aluetoimistojen toimintaan luottaa vastanneista 38 prosenttia, maa- ja metsätalousministeriöön 21 prosenttia ja Luonnonvarakeskuksen suurpetotutkimukseen 10 prosenttia vastaajista.
Metsästäjäliiton kysely: 87 prosenttia metsästäjistä arvioi nykyisen susitilanteen haittaavan omaa metsästysharrastustaan28.4.2025 14:29:43 EEST | Uutinen
Metsästäjäliiton pääsiäisenä toteuttamaan suurpetoja koskevaan jäsenkyselyyn vastasi noin 4400 jäsentä. Lähes kaikki vastaajat katsovat, että suden kannanhoidollinen metsästys on saatava käyntiin. Mikäli tilanne ei parane, puolet metsästyskoiran omistajista joutuu rajoittamaan koiran käyttöä ja lähes neljäsosa on luopumassa koiran pidosta. Myös karhujen ja ilveksen kannanhoidollinen metsästys tulisi aloittaa.
Päntäneen Metsästysseura Metsästäjäliiton vuoden metsästysseuraksi26.4.2025 13:50:41 EEST | Uutinen
Vuoden metsästysseura -tunnustuksella halutaan nostaa esiin hyviä metsästysseurojen käytäntöjä ja toimintatapoja. Vuoden 2025 metsästysseuraksi valittiin tänään Metsästäjäliiton kevätliittokokouksen yhteydessä Päntäneen Metsästysseura ry Kauhajoelta, Etelä-Pohjanmaalta.
Onko lihansyönti väärin ja metsästys syntiä?18.4.2025 14:29:16 EEST | Artikkeli
Vaikuttaako lihansyönti ja siitä luopuminen ihmisen hyvyyteen? Onko metsästys jotenkin moraalisesti väärin? Jahtimedia kysyi asiaa pääsiäisenä 2025 Turun ja Suomen arkkipiispa Tapio Luomalta ja Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkoselta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme