Sinilevähavainnot sisävesillä lisääntyneet hieman
11.7.2024 13:00:00 EEST | Suomen ympäristökeskus | Tiedote
Sinilevähavainnot ovat hieman lisääntyneet sisävesillä koko maassa, ja havaintoja on tehty aina Lappia myöten. Avomerellä sinilevää on nyt Suomenlahdella ja Saaristomerellä, Selkämeren eteläosassa sinilevä on vasta kehittymässä. Rannikkoalueella sinilevää on havaittu edelleen pääasiassa Uudenmaan ja Varsinais-Suomen rannikolla, eikä havaintojen määrä ole juurikaan muuttunut.
Huom! Korjattu tiedotteen lopussa: Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin enemmän kansalaishavaintoja kuin viime viikolla.

Sinilevähavaintojen määrä sisävesillä on hieman kasvanut viime viikosta mutta määrä on ajankohdalle tyypillisellä tasolla. Varsinais-Suomessa yhdellä valtakunnallisen sinileväseurannan sisävesihavaintopaikoista on havaittu erittäin runsaasti sinilevää. Runsaasti sinilevää on havaittu yhdeksällä havaintopaikalla Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla, Pirkanmaalla, Etelä-Savossa, Etelä-Karjalassa sekä Pohjois-Pohjanmaalla. Hieman sinilevää on havaittu 22:lla sisävesien havaintopaikalla pääosin Etelä-, Itä- sekä Keski-Suomessa, ja pohjoisin havainto tehtiin Lapissa Kemijärvellä.
Rannikkoalueen sinilevähavaintojen määrässä ei ole juuri tapahtunut muutosta viime viikkoon nähden. Sinilevää on havaittu 17:llä valtakunnallisen sinileväseurannan havaintopaikalla. Niistä 3 paikassa havaittiin runsaasti sinilevää ja 13 paikassa hieman sinilevää. Sinilevää on erityisesti Porvoon ja Kotkan välillä sisä- ja ulkosaaristossa sekä paikoin muuallakin Suomenlahden rannikolla. Lisäksi sinilevää havaittiin Varsinais-Suomen ja Satakunnan rannikoilla. Kumpuaminen on jatkunut paikoittain Suomenlahden rannikolla. Se on nostanut kylmempää vettä pintaan osalle rannikkoa, mikä on osaltaan pitänyt vedet kirkkaina ja sinilevän aisoissa.
Suomenlahden avomerellä on useita hajanaisia sinilevän esiintymisalueita, ja levä on noussut pintaan etenkin Suomenlahden suualueella. Saaristomerellä on sinilevää Gullkronan selällä sekä Rymättylän ja Houtskarin välisessä saaristossa. Selkämeren eteläosan avomerialueella sinilevä on vasta kehittymässä.
Sinilevälajeja voidaan tunnistaa myös koneoppimisen avulla

Merialueen sinilevätiedotuksessa hyödynnetään valtakunnallisen seurannan havaintopaikoilta saatujen tietojen ja satelliittihavaintojen lisäksi myös kasviplanktonin kuvantamiseen suunniteltua laitetta, joka tunnistaa vedessä olevan sinilevälajit koneoppimissovellusten avulla.
Laite on käytössä Utön merentutkimusasemalla, ja sitä kokeillaan myös osana Finnmaid-aluksen mittausjärjestelmää. Laitteen ottamista kuvista tunnistetaan merivedessä esiintyviä sinilevälajeja automaattisesti ja tieto välittyy suoraan tutkijoille parissa tunnissa. Suomen ympäristökeskus hyödyntää tätä laitetta ensimmäisenä maailmassa juuri sinilevätilanteen seurantaan. Tulevaisuudessa vastaava teknologia voi mahdollistaa jatkuvan kasviplanktonseurannan eri merialueilla.
Virallisen seurannan lisäksi tietoa sinilevätilanteesta saadaan myös kansalaisilta. Kuluvalla viikolla Järvi-meriwikin ja Vesi.fi:n kautta saatiin yhteensä noin 150 kansalaishavaintoa, mikä on enemmän kuin viime viikolla.
Linkki karttaan
Syke seuraa sinilevien esiintymistä osana ympäristön tilan seurantaa
Valtakunnallinen sinileväseuranta toteutetaan osana ympäristön tilan seurantaa yhteistyössä Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten (ELY-keskukset), kuntien ympäristö- ja terveysviranomaisten sekä Suomen ympäristökeskuksen (Syke) kesken. Myös Suomen rotarit on aktiivisesti mukana valtakunnallisessa sinileväseurannassa.
Sinileväseuranta perustuu pintaveteen nousseiden sinileväesiintymien havainnointiin, ja sen tarkoitus on antaa yleiskuva sinilevätilanteesta eri vesistöissä. Seurantaan kuuluu yli 400 vakiohavaintopaikkaa eri puolilla maata sisävesillä ja rannikolla sekä saaristossa.
Avomerialueiden sinilevätilanteesta saadaan tietoa pääasiassa satelliittihavainnoista, mutta myös Rajavartiolaitokselta, merentutkimusalus Arandalta, Utön ilmakehän- ja merentutkimusaseman automaattisesta kuvantamislaitteesta sekä risteily- ja kauppalaivoilta (MS Finnmaid ja MS Silja Serenade), joihin on asennettu Alg@line-mittauslaitteisto. Avomerialueiden osalta sinilevälauttojen ajelehtimisennusteita laaditaan yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen meripalveluiden kanssa.
Syke tiedottaa yleisestä valtakunnallisesta sinilevätilanteesta viikoittain joka torstai 20.6. - 8.8.2024. Valtakunnalliseen sinileväseurantaan liittyvä viikoittainen levätiedotus aloitettiin vuonna 1998.
Terveyshaittoja voi tulla useista sinilevien tuottamista yhdisteistä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sinileväesiintymät voivat aiheuttaa terveyshaittaa. Sinilevät tuottavat useita erilaisia yhdisteitä, jotka voivat aiheuttaa oireita. Osa sinilevistä voi tuottaa maksa- tai hermomyrkkyjä, mutta suuri osa uimareille aiheutuneista oireista saattaa johtua myös muista yhdisteistä.
Etenkin pienet lapset ja lemmikkieläimet tulee pitää poissa sinileväisestä vedestä. Sinileväistä vettä ei saa käyttää löyly-, pesu- tai kasteluvetenä. Myrkytysepäilyissä tulee hakeutua lääkäriin tai lemmikkieläin tulee viedä eläinlääkäriin. Myrkytystietokeskus antaa tarvittaessa lisäohjeita.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kuntien terveydensuojeluviranomaiset.
Tietoa sinilevien aiheuttamista terveyshaitoista:
Ilmoita sinilevähavaintosi Järvi-meriwikiin
Suomen ympäristökeskuksen ylläpitämässä Järvi-meriwikissä voit perustaa oman havaintopaikan ja tallentaa sille sinilevähavaintoja tai tehdä yksittäisiä havaintoja vesistöillä liikkuessa.
Havainnot voi toimittaa älypuhelimissakin toimivan Havaintolähetti-sovelluksen avulla. Ilmoitetut havainnot näkyvät valtakunnallisella sinilevähavaintokartalla ja tukevat valtakunnallista sinilevätilanteen arviointia. Myös havainnot siitä, että sinilevää ei ole, ovat tärkeitä.
Järvi-meriwiki on verkkopalvelu, jota tuotetaan viranomaisten ja kansalaisten yhteistyöllä. Palvelusta löytyvät perustiedot kaikista yli hehtaarin kokoisista järvistämme ja Itämeren eri alueet. Käyttäjät voivat jakaa palvelussa muun muassa valokuvia ja muita havaintoja.
Uimarantojen sinilevätilannetta seuraavat kunnat ja kaupungit, joten runsaasta sinileväesiintymästä uimarannalla kannattaa ilmoittaa kyseisen kunnan terveydensuojeluviranomaisille.
Näin tunnistat sinilevän
Vähäinen määrä sinilevää näyttää vedessä vihreiltä tai kellertäviltä hiukkasilta. Rannalle voi ajautua kapeita leväraitoja. Runsas määrä sinilevää muodostaa tyynellä ilmalla veteen vihertäviä tai kellertäviä levälauttoja ja sitä kasautuu rantaveteen. Keväällä vedessä saattaa esiintyä myös kellertävää havupuiden siitepölyä. Sinilevästä poiketen siitepölyä esiintyy veden pinnan lisäksi myös esimerkiksi laiturin tai pihakalusteiden päällä.
Sinilevämassa hajoaa tikulla kokeiltaessa hippusina veteen. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu kuin sinilevä. Vesiastiassa sinilevät nousevat pintaan vihertävinä hippusina noin tunnin kuluessa.
Sinilevähavainnot myös Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa
Itämeri.fi- ja Vesi.fi-palveluissa esitettävät sinileväkartat yhdistävät samaan näkymään Järvi-meriwikiin ilmoitetut sinilevähavainnot, Helsingin kaupungin uimarantojen sinilevähavainnot ja Syken satelliittitulkintoihin perustuvat sinilevähavainnot viimeisten kolmen päivän ajalta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Viestintä:
Eija Järvinen, eija.jarvinen@syke.fi, puh. 0295 251 242
Lisätietoja sinilevätilanteestaPuhelimitse klo 13–15
Itämeren tila: puh. 050 5693 297 tai yritysnumero 0295 251 314
Sisävedet: puh. 050 5734 347 tai yritysnumero 0295 251 326
Satelliittihavainnot: puh. 050 4707 576 tai yritysnumero 0295 251 329, s-posti: EOtuki@syke.fi
Mediapalvelu Suomen ympäristökeskuksessa
Suomen ympäristökeskuksen mediapalvelu välittää tietoa ympäristökeskuksessa tehtävästä tutkimuksesta, auttaa toimittajia löytämään asiantuntijoita haastateltaviksi ja tarjoaa valokuvia median käyttöön.
Yhteydenottoihin vastaavat viestintäasiantuntijat. Palvelemme arkisin klo 9-16.
Kuvat


Linkit
Suomen ympäristökeskus – Teemme tiedolla toivoa.
Suomen ympäristökeskus
Latokartanonkaari 11
00790 Helsinki
0295 251 000
https://www.syke.fi/fi-FI
On aika siirtyä yksittäisten ympäristöongelmien ratkaisemisesta koko yhteiskunnan läpileikkaavaan kestävyysmurrokseen. Suomen ympäristökeskus (Syke) vaikuttaa tutkimuksella, tiedolla ja palveluilla kestävän yhteiskunnan rakentamiseen. Suomen ympäristökeskus on valtion tutkimuslaitos, jossa työskentelee noin 700 asiantuntijaa ja tutkijaa Helsingissä, Oulussa, Jyväskylässä ja Joensuussa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen ympäristökeskus
60,000 litres of oil removed from wreck of coastal defence ship Ilmarinen31.7.2026 09:02:40 EEST | Press release
The Finnish Environment Institute, the Finnish Defence Forces, the Finnish Border Guard and the Ministry of the Environment announce: The Finnish Environment Institute and the Finnish Navy removed oil from the wreck of the coastal defence ship Ilmarinen between 14 and 24 July 2026. In addition, the Finnish Border Guard, which was prepared for environmental response operations, and the Diving Medical Center participated in the operation. Over the course of two weeks, approximately 60,000 litres of oil was recovered from the vessel’s fuel tanks, but the wreck could not be completely emptied yet. Because of the rough seas, the work had to be interrupted from time to time.
60 000 liter olja avlägsnades från pansarfartyget Ilmarinens vrak31.7.2026 09:02:07 EEST | Pressmeddelande
Finlands miljöcentral, Försvarsmakten, Gränsbevakningsväsendet och miljöministeriet informerar: Finlands miljöcentral och marinen avlägsnade olja från pansarfartyget Ilmarinens vrak mellan den 14 och 24 juli 2026. I operationen deltog även Gränsbevakningsväsendet, som var i beredskap för miljöskyddsuppdrag, samt Centret för dykmedicin. Under två veckor togs cirka 60 000 liter olja tillvara från Ilmarinens tankar, men vraket kunde ännu inte tömmas helt. Arbetet måste tidvis avbrytas på grund av hård sjögång.
Panssarilaiva Ilmarisen hylystä poistettiin 60 000 litraa öljyä31.7.2026 09:01:38 EEST | Tiedote
Suomen ympäristökeskus, Puolustusvoimat, Rajavartiolaitos ja ympäristöministeriö tiedottavat: Suomen ympäristökeskus ja Merivoimat poistivat öljyä Panssarilaiva Ilmarisen hylystä 14.–24.7.2026. Lisäksi operaatioon osallistuivat ympäristövahinkojen torjuntaan varautunut Rajavartiolaitos ja Sukelluslääketieteen keskus. Kahden viikon aikana Ilmarisen tankeista saatiin talteen noin 60 000 litraa öljyä, mutta kokonaan hylkyä ei vielä saatu tyhjennettyä. Kovan aallokon takia työ jouduttiin välillä keskeyttämään.
Järvien vedenkorkeudet normalisoituneet monin paikoin – Saimaa ja Päijänne edelleen matalalla24.7.2026 11:09:25 EEST | Tiedote
Viikonlopun runsaat sateet ovat helpottaneet järvien vesitilannetta Lounais-Suomesta Kainuuseen yltävällä alueella. Enimmillään yli 100 mm:n vuorokausisateet ovat nostaneet viime päivien aikana monen pienen järven vedenkorkeutta yli 50 cm ja suuria järviä 20–30 cm.
Järvien pinnat yhä matalalla – mikä on ilmastonmuutoksen rooli?17.7.2026 08:39:47 EEST | Tiedote
Tämän vuoden kuivuutta selittävät vähäiset sademäärät, veden runsas haihdunta ja poikkeava lumitalvi. Ilmaston lämpeneminen lisää kuivuudelle otollisia oloja myös Suomessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme