Luonnonmarjanpoimijat hakevat ensimmäistä kertaa oleskelulupaa – kaikki hakemukset käsitelty
Suomeen kesäksi saapuvat thaimaalaiset luonnonmarjanpoimijat tarvitsevat tänä vuonna työntekijän oleskeluluvan. Kaikki poimijat ovat saaneet päätöksen hakemukseensa.
Ulkoministeriö on tänä keväänä keskeyttänyt luonnonmarjanpoimijoiden Schengen-viisumihakemusten vastaanoton Suomen Bangkokin suurlähetystössä. Thaimaalaisille luonnonmarjanpoimijoille ei myönnetä Schengen-viisumeja kesän 2024 satokaudeksi. Ulkoministeriö on päätöstä tehdessään ottanut huomioon vuoden 2023 satokauteen liittyvät, vakavat ihmiskauppaa koskevat syytteet ja epäilyt sekä Thaimaassa voimaan tulleet lainsäädäntömuutokset.
Koska ulkomaalaisen henkilön työnteko Suomessa on luvanvaraista, ja luonnonmarjojen poiminta ei ole kausityölain piirissä, poimijat tarvitsevat työntekijän oleskeluluvan. Luonnonmarjanpoimijoiden työskentelyyn kohdistuvat siis ensimmäistä kertaa samat edellytykset ja tarkastelu kuin muihinkin ulkomailta rekrytoitavien työsuhteisiin.
Työntekijän oleskelulupahakemuksen käsittely on kaksivaiheinen. Kun hakija on jättänyt hakemuksen ja tunnistautunut Suomen edustustossa, siirtyy hakemus ensin TE-toimistoon. TE-toimisto tekee osapäätöksen, johon kuuluu esimerkiksi saatavuusharkinta. Sen jälkeen Maahanmuuttovirasto arvioi maassa oleskelun edellytykset riskeineen ja tekee päätöksen hakemukseen.
Kaksi kolmasosaa hakijoista sai oleskeluluvan – luonnonmarja-alan vastuullisuustyötä on syytä jatkaa
Kaikki tähän mennessä jätetyt luonnonmarjanpoimijoiden noin 1 300 hakemusta on nyt käsitelty. Päätöksistä 900 on myönteisiä ja 400 kielteisiä. Kaikki hakijat ovat thaimaalaisia.
Maahanmuuttoviraston hakemuskäsittelyn yhteydessä tekemien havaintojen mukaan alalla on yhä haasteita. Jos hakemuksessa oli ulkomaalaislain mukaisia viitteitä työperusteisesta hyväksikäytöstä tai ihmiskaupasta, päätökset ovat olleet kielteisiä.
– Vaikka työehdot täyttyisivät paperilla, arvioimme tilannetta myös haastattelujen perusteella. Jos työntekijän käsitys hänen tuloistaan tai työehdoistaan on olennaisesti ja merkittävästi poikennut siitä, mitä työnantaja on kertonut, asiaa on selvitetty, kertoo työntekijöiden oleskelulupien käsittelyä johtava prosessinomistaja Tuuli Huhtilainen.
Maahanmuuttovirasto arvioi työperäisen hyväksikäytön riskiä erityisen tarkasti silloin, jos oleskeluluvan hakijan nettoansiot jäävät kohtuuttoman vähäisiksi ja häneltä peritään kohtuuttomia majoitus- tai ylläpitokorvauksia. Pahimmillaan hakija on voinut olla jopa vaarassa velkaantua tekemästään työstä. Maahanmuuttovirasto kiinnittää erityistä huomiota myös siihen, jos hakijat kykenevät asioimaan itsenäisesti viranomaisen kanssa vain rajoitetusti. Työntekijän ja työnantajan välillä toimii myös usein koordinaattori, joka ottaa osan tuloista.
– Luonnonmarjanpoimijat ovat usein haavoittuvassa asemessa, sillä heiltä voi esimerkiksi puuttua yhteinen kieli työnantajan kanssa tai käsitys omista oikeuksistaan Suomessa, Huhtilainen kertoo.
Maahanmuuttovirasto tarkastelee poimijoiden olosuhteita Suomessa kokonaisuutena tiiviissä yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa. Kun luonnonmarjanpoimijat saapuvat Suomeen, Aluehallintovirasto valvoo, toteutuvatko työehdot myös käytännössä.
Tämän vuoden järjestely on ollut poikkeuksellinen. Työ- ja elinkeinoministeriö on lähettänyt lausuntokierrokselle lakimuutokset, joiden tarkoitus on siirtää luonnonmarjanpoimijat saman kausityölain piiriin kuin esimerkiksi puutarhamarjanpoimijat. Muutokset tulevat voimaan satokaudesta 2025 eteenpäin.
Lupahakemukset käsiteltiin ripeästi
Thaimaalaisten marjanpoimijoiden oleskelulupien käsittely resursoitiin Suomen viranomaisissa niin, että luvat saadaan käsiteltyä marjojen kypsymiseen mennessä. Luonnonmarjanpoimijoiden hakemukset on jätetty pääosin toukokuun lopussa ja kesäkuussa.
– Viranomaisten yhteistyö on ollut onnistunutta, ja Bangkokin edustusto on lisäresursoinnin avulla pystynyt tarjoamaan hyvin aikoja hakemusten jättämiselle ja kuulemisille. TE-toimisto ja me Maahanmuuttovirastossa olemme käsitelleet hakemukset ripeästi, Huhtilainen kertoo.
Myönteisten päätösten keskimääräinen käsittelyaika on ollut tänä kesänä 20 päivää. Kielteisten päätösten käsittelyaika on ollut hieman pidempi, 35 päivää. Suuri osa käsittelyajasta on kulunut siihen, että viranomaiset ovat kuulleet luonnonmarjanpoimijoita ja pyytäneet lisäselvityksiä työnantajilta. Maahanmuuttovirasto on myös käyttänyt aikaa huolelliseen kokonaisharkintaan.
– Ymmärrämme alalle uuden lupamenettelyn haasteet työnantajille ja olemme halunneet antaa heille riittävästi aikaa toimittaa tarpeelliset lisäselvitykset, Huhtilainen kertoo.
Kun marjanpoimijoilla on oleskelulupa Suomeen, he tarvitsevat vielä Thaimaan viranomaisilta maastapoistumisluvan. Suomen viranomaiset eivät voi vaikuttaa Thaimaan viranomaisten lupakäsittelyyn.
– Käsittelemme luonnonmarjanpoimijoiden lupia tarvittaessa koko kesän, ensi vuonna luvassa on uudet käytännöt, Huhtilainen kertoo.
Lisätietoa medialle
- Ulkoministeriön tiedote 15.3.2024: Ulkoministeriö keskeyttää luonnonmarjanpoimijoiden viisumihakemusten vastaanoton Thaimaassa - Valtioneuvosto
- Maahanmuuttoviraston tiedote 14.6.2024: Kesän marjasesonki: Ukrainalaiset työllistyvät maatiloille, thaimaalaiset luonnonmarjanpoimijat ensimmäistä kertaa työsuhteessa | Maahanmuuttovirasto (migri.fi)
- Oikeuskanslerin ratkaisu 24.6.2024: Ulkoministeriön ohje keskeyttää luonnonmarjanpoimijoiden turistiviisumihakemusten vastaanotto | Valtioneuvoston oikeuskansleri
- Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 27.6.2024: Ulkomaisten marjanpoimijoiden asemaa parantavat muutokset lausuntokierrokselle - Valtioneuvosto
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Prosessinomistaja Tuuli Huhtilainen, lupa- ja kansalaisuusosasto, p. 0295 433 436, sähköposti: etunimi.sukunimi@migri.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Maahanmuuttovirasto on maahanmuutto-, turvapaikka-, pakolaisuus- ja kansalaisuusasioissa päätöksenteko-organisaatio ja ylläpitää vastaanottojärjestelmää.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Maahanmuuttovirasto
Finnish Immigration Service has updated its application volume forecasts24.11.2025 11:01:01 EET | Press release
The foresight network of the Finnish Immigration Service has updated its application volume projections for the end of 2025 and for the year 2026. The foresight network consists of experts who meet three times a year to make quantitative and qualitative forecasts about migration to Finland and about asylum seekers arriving in Finland.
Migrationsverket har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar24.11.2025 11:00:46 EET | Pressmeddelande
Migrationsverkets framsynsnätverk har uppdaterat sin prognos om antalet ansökningar i slutet av 2025 och år 2026. Framsynsnätverket består av experter som samlas tre gånger per år för att utarbeta kvantitativa och kvalitativa prognoser om migrationen till Finland och om asylsökande som anländer till Finland.
Maahanmuuttovirasto on päivittänyt arvionsa tulevaisuuden hakemusmääristä24.11.2025 11:00:16 EET | Tiedote
Maahanmuuttoviraston ennakointiverkosto on päivittänyt arvionsa loppuvuoden 2025 ja vuoden 2026 hakemusmääristä. Ennakointiverkosto on kolme kertaa vuodessa kokoontuva asiantuntijaryhmä, joka muodostaa määrällisiä ja laadullisia arvioita Suomeen kohdistuvasta muuttoliikkeestä ja pakolaisuudesta.
Kansainvälisten opiskelijoiden hakemusmäärän kasvu pysähtyi – Turvapaikanhakijoiden määrä laskenut edelleen28.10.2025 10:00:19 EET | Tiedote
Kuluneen vuoden aikana opiskelijoiden hakemusmäärän viime vuosien nopea kasvu on pysähtynyt. Opiskelijoiden ja heidän perheenjäsentensä kiinnostus Suomea kohtaan on kuitenkin edelleen historiallisesti korkealla tasolla. Samaan aikaan Suomeen hakeutuvien työntekijöiden ja turvapaikanhakijoiden määrät ovat vähentyneet.
Determination of citizenship status and definition of national travel document for residence permit applications reviewed by Finnish Immigration Service3.10.2025 16:05:09 EEST | Press release
The Finnish Immigration Service has reviewed the definition of a national travel document which is required for issuing a residence permit. Determination of citizenship status has also been examined in this context.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme