Helsinki poisti hylättyjä veneitä Kivinokasta – huonokuntoiset veneet päätyivät kaatopaikalle
19.7.2024 14:38:51 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki tiedotti keväällä puuttuvansa luvattomaan maankäyttöön hylättyjen veneiden osalta. Ensimmäisenä poistettiin 17 hylättyä venettä Kivinokasta.

Helsingin kaupunki on puuttunut luvattomaan maankäyttöön poistamalla hylättyjä veneitä Kivinokasta, jossa lahoavia veneitä on lojunut vuosia.
Kaupunki kiinnitti siirtokehotuksia 38 luvattomasti sijoitettuun veneeseen kesäkuun alussa. Kehotuksessa veneen poistoon annettiin aikaa kuukausi, jonka jälkeen se katsottaisiin hylätyksi omaisuudeksi. Aikarajan umpeuduttua paikalta löytyi yhä 31 venettä, joista kaupunki poisti 17 eilen 18. ja tänään 19. heinäkuuta. Omistajat noutivat loput veneistä lukuun ottamatta yhtä huonokuntoista moottorivenettä, joka odottaa vielä poistoa.
Suurin osa poistetuista veneistä oli erittäin huonokuntoisia, ja osa oli lojunut paikoillaan useita vuosia. Huonon kunnon takia lähes kaikki poistetuista veneistä päätyivät kaatopaikalle. Talteen otettiin yksi pieni soutuvene, joka huutokaupataan, jos omistajaa ei ilmaannu.
Kaupunki jatkaa siirtokehotusten kiinnittämistä hylättyihin veneisiin
Merenrannalle hylätyt veneet voivat olla ympäristölle haitallisia, jos ne pääsevät lahoamaan vesirajassa. Helsingin kaupunki jatkaa siirtokehotusten kiinnittämistä hylättyihin veneisiin myös muilla yleisillä alueilla.
Ensisijaisesti kehotuksen saaneen veneen omistaja on velvollinen hoitamaan veneen poiston, mutta jos omistajaa ei löydy, kaupunki voi tarvittaessa ryhtyä toimenpiteisiin hylätyn veneen poistamiseksi.
Jos kaupungin poistama vene on vesikelpoinen tai jos sillä on vielä myyntiarvoa, venettä säilytetään Tattarisuon ajoneuvojen siirtokeskuksessa kolme kuukautta, minkä jälkeen se huutokaupataan. Jos vene on otettu säilytykseen ja omistaja haluaa sen takaisin, täytyy hänen osoittaa omistussuhteensa sekä korvata kuljetus- ja säilytyskustannukset.
Poistettuja veneitä voi tiedustella sähköpostitse osoitteesta ulkoilma@hel.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heini Oikkonen-Kerman
Asukas- ja yrityspalvelupäällikkö
kaupunkiympäristön toimiala
+358 40 617 4271
heini.oikkonen-kerman@hel.fi
Suvi Tuiskunen
Yksikön päällikkö
Asukas- ja yrityspalvelut
kaupunkiympäristön toimiala
suvi.tuiskunen@hel.fi
+358407356753
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston päätöstiedote 5.2.20265.2.2026 18:48:22 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto kokoontui torstaina 5.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Rakennusten ja yleisten alueiden jaoston seuraava kokous on torstaina 5.3.
Kaupunkiympäristölautakunnan päätöstiedote 3.2.20263.2.2026 19:43:59 EET | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta kokoontui tiistaina 3.2.2026. Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen.
Mer omfattande miljöstatistik om Helsingfors är nu lättillgängligt2.2.2026 12:18:53 EET | Pressmeddelande
Helsingfors miljöstatistik beskriver bland annat naturens och vattendragens tillstånd, stadens växthusgasutsläpp, markanvändning och trafik. Miljöstatistiken har uppdaterats och kompletterats under år 2025. Den är nu tydligare, enklare att använda och tekniskt mer effektiv.
Kattavaa tilastotietoa Helsingin ympäristöstä nyt helposti saatavilla2.2.2026 12:18:53 EET | Tiedote
Helsingin ympäristötilasto kuvaa muun muassa luonnon ja vesistöjen tilaa, kaupungin kasvihuonekaasupäästöjä, maankäyttöä ja liikennettä. Ympäristötilastoa on uudistettu ja täydennetty vuoden 2025 aikana, ja se on nyt selkeä, helppokäyttöinen ja teknisesti toimiva.
Helsingfors planerar att ändra fyra mattvättningsbryggor till vistelse- och badplatser – och anlägga nya mattvättningsställen uppe på land30.1.2026 08:49:46 EET | Pressmeddelande
Alla befintliga mattbryggor tas successivt ur bruk när de når slutet av sin livscykel. Lämpliga bryggor skulle kunna ändras till vistelse- och badplatser.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme