Pohteen entisen työntekijän epäillään rikkoneen salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta
Pohteen entistä työntekijää epäillään kahdesta erillisestä tapauksesta, jotka liittyvät asiakas- ja potilastietojen luvattomaan katsomiseen sekä salassa pidettävien tietojen kertomiseen sivullisille. Asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille ja ilmoitus tietosuojavaltuutetulle.

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde epäilee entisen työntekijänsä rikkoneen salassapito- ja vaitiolovelvollisuutta. Epäily salassapitovelvollisuuden rikkomisesta liittyy salassa pidettävien asiakastietojen kertomiseen sivullisille. Tiedot ovat koskeneet asiakkaita, joihin hänellä on ollut asiakassuhde. Lisäksi hänen epäillään katselleen oikeudettomasti 13 sosiaalihuollon ja terveydenhuollon asiakkaiden tietoja asiakas- ja potilastietojärjestelmästä.
Pohde ottaa kaikki salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden rikkomiseen liittyvät epäilyt vakavasti ja ryhtyi selvittämään tapausta heti salassapitovelvollisuuden rikkomisen ilmitulon jälkeen. Tapahtuneen selvitys jatkuu edelleen. Henkilö ei työskentele enää Pohteen palveluksessa.
Pohteen asiakkailta ei vaadita toimenpiteitä
Pohde on ollut yhteydessä kaikkiin asiakkaisiin, joita epäilty salassapito- ja vaitiolovelvollisuuden rikkominen koskee. Pohde ottaa myös mahdollisimman pian henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin niihin asiakkaisiin, joita epäilty asiakas- ja potilastietojen oikeudeton käsittely koskettaa. Potilaiden tai asiakkaiden ei tarvitse olla yhteydessä Pohteeseen.
Asiasta on tehty tutkintapyyntö poliisille
Asian vakavuuden vuoksi Pohde on tehnyt asiasta tutkintapyynnön poliisille. Pohde on tehnyt asiasta myös ilmoituksen tietosuojavaltuutetulle.
Pohteen työntekijä saa käsitellä asiakas- ja potilastietoja vain siinä määrin, kuin se on välttämätöntä oman työtehtävän ja asiakkaan tai potilaan palvelun ja hoidon kannalta. Henkilöstöä ohjeistetaan ja koulutetaan henkilötietojen käsittelyyn ja kaikilta edellytetään tietoturva- ja tietosuojakoulutusten suorittamista.
Asian käsittely on siirtynyt poliisille, eikä Pohde tiedota asiasta enempää.
Yhteyshenkilöt
Susanna Lähdevs. toimialuejohtaja Perhe- ja sosiaalipalvelut, Oys psykiatria
Puh:044 703 4163susanna.lahde@pohde.fiTietoja julkaisijasta
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde vastaa yli 415 000 asukkaan hyvinvoinnista, terveydestä ja turvallisuudesta 1.1.2023 alkaen. Työllistämme noin 18 500 sosiaali- ja terveysalan sekä pelastustoimen osaajaa. Yhdessä tarjoamme Pohjois-Pohjanmaan ihmisille tukea elämään ja apua terveyteen tai hätään aiempaa paremmin. Toimimme vaikuttavasti ja uusin tavoin – samalla henkilöstöömme panostaen.
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue on yhdistänyt 30 kunnan sosiaali- ja terveydenhuollon, kolme sairaalaa ja kaksi pelastuslaitosta. Oulun yliopistollinen sairaala OYS on yksi Suomen viidestä yliopistollisesta sairaalasta, ja se vastaa lähes puolen miljoonan suomalaisen erikoissairaanhoidon palveluista. Tavoitteemme on vuoteen 2030 mennessä rakentaa maailman älykkäin sairaala.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde
Tulevaisuuslautakunta päätti vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämisen perusteista14.11.2025 14:00:00 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen tulevaisuuslautakunta kokoontui 13.11. puheenjohtaja Matti Honkalan johdolla. Lautakunta päätti vammaispalvelulain mukaisten erityispalvelujen myöntämisen perusteista.
Uudet asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä laskutusjärjestelmä käyttöön Pohteella14.11.2025 12:50:04 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella otetaan vaiheittain käyttöön uudet, koko hyvinvointialueen yhteiset asiakas- ja potilastietojärjestelmät sekä laskutusjärjestelmä. Tavoitteena on yhdistää asiakas- ja potilastietojen hallinta, kirjaamisen käytännöt ja laskutusprosessi entistä sujuvammaksi.
Aluehallitus: vaativan asumisen uudisrakentaminen alkaa Peltolassa11.11.2025 14:38:43 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluehallitus kokoontui 11.11.2025 puheenjohtaja Mirja Vehkaperän johdolla. Aluehallitus hyväksyi Peltolan vaativan asumisen uudisrakennuksen toteutusvaiheen. Osavuosikatsaus osoittaa, että talousarvion mukainen 37 miljoonan euron tulos on mahdollinen.
Liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä11.11.2025 08:40:49 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen liikkuva hammashoitola Pohdent liikkuu jälleen Merijärvellä, Alavieskassa ja Reisjärvellä.
Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi talousvalmistelua10.11.2025 15:46:15 EET | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueen Pohteen aluevaltuusto kokoontui 10.11.2025 puheenjohtaja Matti Sorosen johdolla. Aluevaltuusto hyväksyi hyvinvointialueen strategian ja pelastustoimen palvelutasopäätöksen sekä linjasi vuosien 2026–2028 talousarvion ja -suunnitelman valmistelua.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme