DNA:n heinäkuun 2024 myydyimmät puhelimet ja älykellot – listaykkönen yllättää

1.8.2024 08:00:00 EEST | DNA Oyj | Tiedote

Jaa

Helteisen heinäkuun aikana myös laitekauppa on käynyt DNA:lla kuumana. On tavallista, että älypuhelinten käyttö jopa lisääntyy loma-aikoina, ja uusiakin puhelimia ostetaan paljon. DNA:n myydyimpien puhelinten listalla heinäkuun kärkikymmeniköstä puolet on Applen iPhoneja, mutta mallilistan ykköseksi nousi yllättäen Suomessa vielä melko tuntematon OPPO.

”OPPO on pysytellyt DNA:n kuluttaja-asiakkaiden myydyimpien puhelinten listalla yhtäjaksoisesti jo viisi kuukautta, ja nyt se nousi yllättäen ykkössijalle. Edullista OPPO A18 -puhelinta on hankittu erityisesti lapsille mutta myös kevyempään käyttöön perusälypuhelimeksi, jollaiseksi se sopii erinomaisesti. OPPO on monille tutumman OnePlussan sisarmerkki”, kertoo DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksi.

Puhelinkauppa käy kesällä vilkkaana, kun moni havahtuu puhelimensa päivitystarpeeseen liikkumisen ja matkustamisen lisääntyessä. Käytössä olevan vanhan puhelimen akku ei välttämättä kestäkään koko päivää tai näytön kirkkaus ei riitä auringonpaisteessa. Toisaalta vääjäämättä lähestyvä koulujen alku saattaa lisätä tarvetta myös lapsen puhelimen päivittämiseen.

”Heinäkuun puhelinten kärkikymmeniköstä puolet ovat Apple iPhoneja ja muut isot merkit ovat edustettuna kukin yhdellä edullisemman pään mallilla. Apple-ostajat käyttävät puhelimeensa keskimäärin Android-ostajia enemmän rahaa, mutta tunnistavat myös puhelimen suuremman jälleenmyyntiarvon tulevaisuudessa. iPhonesta saa siis tyypillisesti Android-malleja enemmän rahaa takaisin vielä vuosienkin jälkeen hyödyntämällä esimerkiksi DNA Vaihtohyvitystä”, Kieksi kertoo.

Loppukesä on mielenkiintoista aikaa myös uutuuksien näkökulmasta. Samsungin julkaisemat uudet taittuvat puhelimet ovat herättäneet kuluttajien kiinnostuksen, kuten myös OnePlus Nord 4 -malli. Myös elo-syyskuun aikana on syytä odottaa uutuuksia sekä tutuilta että Suomen markkinassa uusiltakin älypuhelinvalmistajilta.

Yritysasiakkaiden osalta puhelinten ykkössijaa piti heinäkuussa Samsung Galaxy A15 5G, joka vielä kesäkuussa oli kolmantena. Kärkikolmikon kaksi seuraavaa laitetta olivat Apple iPhone 15 Pro 5G ja Apple iPhone 15 Pro Max 5G. Puhelin on monissa yrityksissä yksi tärkeimmistä työvälineistä, joten yritysasiakkaat panostavat tyypillisesti laadukkaisiin laitteisiin ja palveluihin.

Lapsille suunnattu Xplora nousi älykellojen myydyimmäksi

Heinäkuun myydyimpien kellojen kärkipaikan DNA:lla otti kenties odotetustikin Xplora-merkin edullinen lasten kellopuhelinmalli XGO3, joka on jo aiemmin pyörinyt lähellä myydyimpien laitteiden kärkikolmikkoa. Listan kakkoseksi nousi Samsung Galaxy Watch6 ja kärkikolmikon täydensi Apple Watch Series 9 GPS.

”Lasten kellopuhelimet ovat saaneet näkyvyyttä julkisuudessakin käydyn lasten puhelimenkäyttöä koskevan keskustelun myötä ja yhä useampi vanhempi haluaa älypuhelimen sijasta hankkia koulunsa aloittavalle lapselleen turvaksi kellopuhelimen”, Kieksi arvioi.

Kesä on myös tyypillisesti älykellosesonkia ja laitteiden myynti onkin DNA:lla ollut tänä suvena selkeässä kasvussa. Älykelloja hankitaan urheiluun, omaan aktiivisuuden seurantaan mutta yhä enemmän myös yhteydenpitoon.

”Voihan mobiiliyhteydellä varustettu kello ranteessa lähteä kotoa ulkoilemaan vaikka tyystin ilman puhelinta”, Kieksi huomauttaa.

DNA julkaisee myydyimmät puhelimet ja älykellot -seurannan kuukausittain, aina kuukauden ensimmäisenä arkipäivänä. Lisäksi DNA julkaisee myydyimmät tietokoneet -seurannan jokaisen kvartaalin lopussa samassa yhteydessä. Tiedot perustuvat DNA:n eri myyntikanavissa kerättäviin myyntilukuihin.

Myydyimmät puhelimet heinäkuussa 2024

Kuluttaja-asiakkaat

  1. OPPO A18
  2. Apple iPhone 15 5G
  3. Apple iPhone 15 Pro 5G
  4. Honor X7a
  5. Apple iPhone 13 5G
  6. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  7. Apple iPhone 14 5G
  8. Samsung Galaxy A15 5G
  9. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  10. Samsung Galacy A55 5G
  11. OnePlus Nord CE 4 Lite 5G
  12. Honor Magic 5 Lite 5G
  13. OnePlus Nord 3 5G
  14. Samsung Galaxy A25 5G
  15. Samsung Galaxy A35 5G

Yritysasiakkaat 

  1. Samsung Galaxy A15 5G
  2. Apple iPhone 15 Pro 5G
  3. Apple iPhone 15 Pro Max 5G
  4. Apple iPhone 15 5G
  5. Apple iPhone 14 5G
  6. Honor X7a
  7. Apple iPhone 13 5G
  8. Samsung Galaxy A55 5G
  9. OPPO A18
  10. OnePlus Nord CE 3 Lite 5G
  11. Samsung Galaxy A05s
  12. Samsung Galaxy S23 5G
  13. OnePlus 12 5G
  14. Samsung Galaxy A35 5G
  15. Samsung Galaxy S24 5G

Myydyimmät älykellot heinäkuussa 2024

  1. Xplora XGO3
  2. Samsung Galaxy Watch6
  3. Apple Watch Series 9 GPS
  4. Apple Watch SE GPS
  5. Samsung Galaxy Watch6 4G
  6. Apple Watch Ultra 2
  7. Samsung Galaxy Watch Ultra
  8. Huawei Watch GT 4
  9. Xplora X6 Play
  10. Apple Watch Series 9 GPS+Cellular
  11. Huawei Watch Fit 3
  12. Huawei Watch Fit SE
  13. Honor Watch 4
  14. Huawei Watch GT3
  15. Samsung Galaxy Watch7


Lisätietoja medialle:

Jesse Kieksi, laitemyynnin osastopäällikkö, DNA, 044 044 9484, jesse.kieksi@dna.fi   

DNA:n viestintä, puh. 044 044 8000, viestinta@dna.fi

Avainsanat

DNA on yksi Suomen johtavista tietoliikenneyhtiöistä. Tehtävämme yhteiskunnassa on yhdistää tärkeimmät. Tarjoamme yhteydet, palvelut ja laitteet koteihin sekä töihin ja pidämme näin huolta yhteiskunnan digitalisaatiosta. DNA:n asiakkaat ovat jo vuosien ajan olleet mobiilidatan käyttömäärissä maailman kärkijoukossa. DNA:lla on noin 3,7 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Yhtiö on palkittu lukuisia kertoja erinomaisena työantajana ja perheystävällisenä työpaikkana. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli 1 067 miljoonaa euroa ja yhtiössä työskentelee noin 1 700 henkilöä ympäri Suomea. DNA on osa Telenoria, joka on Pohjoismaiden johtava tietoliikenneyhtiö. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi, Facebookissa @DNA.fi ja LinkedInissä @DNA-Oyj.

DNA Kauppa on Suomen laajin matkapuhelimia ja muita mobiilipäätelaitteita sekä matkaviestinliittymiä myyvä ketju, johon kuuluu noin 60 myymälää. DNA Kaupan valikoimissa ovat myös tv- ja laajakaistapalvelut sekä niihin liittyvät päätelaitteet. Ketju on osa DNA-konsernia, jonka liikevaihto vuonna 2023 oli 1 067 miljoonaa euroa. DNA:lla on 3,6 miljoonaa matkaviestin- ja kiinteän verkon liittymäasiakkuutta. Lisätietoa osoitteessa www.dna.fi, X:ssä @DNA_fi ja Facebookissa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta DNA Oyj

Älypuhelinten käyttö vähenee pienillä lapsilla – pelkkä rajoittaminen ei silti riitä20.5.2026 09:15:00 EEST | Tiedote

DNA panostaa vahvasti ja pitkäjänteisesti lasten digiturvataitojen kehittämiseen yhteistyökumppaninsa Suojellaan Lapsia ry:n kanssa, joka on järjestänyt pienille koululaisille digiturvatyöpajoja jo useamman vuoden ajan. Tänä keväänä yhtiö jakoi lisäksi digitaitojen tehtävävihkoja yli 230 000 suomalaiseen kotiin. Vaikka älypuhelinten käyttö aloitetaan aiempaa myöhemmin, lapset kohtaavat verkossa suuriakin riskejä – ja siksi digiturvataitojen merkitys korostuu entisestään. Aihe korostuu juuri nyt, kun koululaisten kesälomat alkavat ennen vanhempien lomakautta. Kesäkuussa moni lapsi viettää pitkiä aikoja kotona ja verkossa ilman aikuisen valvontaa, mikä lisää riskiä kohdata haitallista sisältöä tai epäasiallisia yhteydenottoja.

Smartphone use is declining among small children – but limiting the use is not enough20.5.2026 09:15:00 EEST | Press release

DNA is consistently developing children’s digital safety skills together with its partner Protect Children Association, which has been organizing digital safety workshops for young schoolchildren for several years. This spring, the company also distributed digital skills exercise booklets to more than 230,000 Finnish homes. Although children are starting to use smartphones later than before, they still face major risks online – which makes digital safety skills more important than ever. The topic is particularly relevant right now, as school summer holidays begin before many parents start their own vacations. In June, many children spend long periods at home and online without adult supervision, which increases the risk of encountering harmful content or inappropriate contact.

Kevätsiivouksessa sivuutetaan usein elektroniikka – vanhoja laitteita ei kannata jättää kaapin pohjalle19.5.2026 13:00:00 EEST | Tiedote

Kevätsiivouksen yhteydessä vanhat puhelimet, tabletit ja johdot päätyvät monessa kodissa takaisin laatikon pohjalle, koska niiden jatkokohtalosta ei osata päättää tai oikeista kierrätystavoista ei tiedetä. DNA:n laitemyynnin osastopäällikkö Jesse Kieksin mukaan kyseessä on haitallinen tapa, joka voi aiheuttaa tietoturva- ja turvallisuusriskejä sekä turhaa rahanmenetystä ja ympäristökuormitusta.

Electronics often overlooked in spring cleaning – old devices should not be left at the back of a drawer19.5.2026 13:00:00 EEST | Press release

During spring cleaning, old phones, tablets and cables often end up back at the bottom of drawers in many homes, as people are unsure what to do with them or are unfamiliar with proper recycling methods. According to Jesse Kieksi, Head of Device Sales at DNA, this is a harmful habit that can lead to data security and safety risks, as well as unnecessary financial loss and environmental harm.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye