Elinkeinoelämän keskusliitto EK

EK:n Suhdanneba­ro­metri: Yritysten suhdanneo­do­tukset kielivät talouden käänteestä

29.7.2024 08:00:01 EEST | Elinkeinoelämän keskusliitto EK | Tiedote

Jaa

EK:n heinäkuun Suhdannebarometrin perusteella suomalaisyritysten arviot suhdannetilanteesta ovat nousseet keväästä, mutta ovat yhä heikot. Vastaavasti suhdanneodotuksia mittaava saldoluku nousi jo nollan tuntumaan. Tämä kielii suhdannekäänteestä, sillä odotukset ovat ennakoineet historiallisesti hyvin suhdannetilannetta. Talouden tilannekuva tulee kuitenkin olemaan vielä hetken aikaa heikko, sillä laskusuhdanne on ollut vaikea.

”Suomen talouden heikkouden ei pitäisi tulla kenellekään yllätyksenä. Yritykset ovat nähneet talouden kehittyvän jo pitkään yleisesti ennustettua heikommin. Nyt yritysten arvioissa suhdannenäkymät ovat vakiintumassa, joten talouden pohjakosketus on otettu. Menemme koko ajan verkkaisesti kohti parempaa”, sanoo EK:n johtaja Sami Pakarinen.

Tuotanto- ja myynti ovat vähentyneet viime kuukausien aikana. Yritykset kuitenkin odottavat kasvua vuoden viimeiselle neljännekselle. Päätoimialoista ainoastaan rakentamisessa tuotannon ennakoidaan vähentyvän koko tämän vuoden. Heikko myyntikehitys johtaa yritysten arvioissa henkilöstömäärien vähenemiseen loppuvuoden aikana.

”Tähän asti palvelualat ovat kannatelleet Suomen taloutta ja työllisyyttä isommalta iskulta. Nyt teollisuus näyttää vuorostaan ottavan isompaa roolia. Rakentaminen on vielä kanveesissa, mutta korkojen lasku tuo hiljalleen helpotusta myös rakennusalan tilanteeseen”, Pakarinen toteaa.

Yritysten kasvulle on tällä hetkellä ainoastaan yksi merkittävä este, joka on riittämätön kysyntä. Vastaajayrityksistä 52 % raportoi kasvun esteeksi kysynnän riittämättömyyden. Ammattitaitoisen työvoiman saatavuusongelmat ovat laskusuhdanteen myötä jatkaneet helpottumistaan, mutta rakentamisessa nähtiin kuitenkin jo pientä nousua työvoiman saatavuusongelmien suhteen.

”Taloudesta voi nyt lähikuukausien aikana kuulua ristiriitaisia viestejä, koska ne ovat merkki suhdannekäänteestä. Suomi alkaa selättämään luottamuslamaa ja se on hyvä uutinen, sillä luottamuksen vahvistuminen sysää taloutta paremmin liikkeelle,” Pakarinen arvioi.

EK:n Suhdannebarometri

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tiedustelu koskee Suomessa tapahtuvaa toimintaa. EK tiedusteli yrityksiltä heinäkuussa 2024 arvioita suhdannekehityksestä vuoden 2024 toisella neljänneksellä. Tiedusteluun vastasi 1 081 yritystä, joilla on Suomessa noin 250 000 työntekijää.

Suhdannebarometri, heinäkuu 2024

Lisätietoja:
Sami Pakarinen, johtaja, p. 050 343 4337

Tietoja julkaisijasta

Elinkeinoelämän keskusliitto EK on suomalaisten yritysten merkittävin puolestapuhuja. Välitämme elinkeinoelämän yhteisiä viestejä ja ratkaisuehdotuksia politiikan päättäjille ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Elinkeinoelämän keskusliitto EK

MEDIAKUTSU 2.3.: Huoltovarmuudesta Suomen vientikärki - EK käynnistää Resilience Center Finlandin27.2.2026 08:40:35 EET | Kutsu

ma 2.3. klo 14.30–15.30 Teams Hyvä toimittaja / toimitus Suomesta on tullut maailmanlaajuinen puheenaihe kriisivarautumisessa ja huoltovarmuudessa. Kiinnostusta herättää sekä Suomen tapa johtaa kokonaisturvallisuutta että täällä kehitetyt käytännön ratkaisut. Samaan aikaan maailman maat – valtiot ja yritykset – kasvattavat panostuksiaan resilienssin vahvistamiseksi. Nyt on Suomen hetki: kootaan huoltovarmuutta ja kriisinkestävyyttä koskeva kaupallinen osaaminen ja tehdään siitä viennin kasvuala. Tervetuloa tutustumaan toimitusjohtaja Jyri Häkämiehen johdolla valmisteltuun Resilience Center Finlandiin (RCF), joka aloittaa toimintansa 2.3. Palvelumme kokoaa kriisivarautumista koskevan tarjooman yhteen siten, että kansainväliset yleisöt ja potentiaaliset asiakkaat löytävät eri toimialojen ratkaisut ja kärkiyritykset. Tarjoamme ulkomaisille vierailijaryhmille myös ohjelmasuunnittelua ja vierailuopastusta paikan päällä Suomessa. Hanke toteutetaan tiiviissä yhteistyössä Huoltovarmuuskeskukse

Monivuotinen EU-budjetti: Suomi voi kotiuttaa jopa 14 miljardia euroa tulevasta kilpailukykyrahastosta26.2.2026 15:00:00 EET | Tiedote

Komissio esittää ennennäkemättömän vahvaa rahoitusta eurooppalaisten innovaatioiden kaupallistamisvaiheeseen. EK:n arvion mukaan uusi kilpailukykyrahasto voisi tarjota Suomelle jopa 14 miljardin euron verran tuotekehitys- ja investointirahoitusta vuosina 2028 - 2034. Edellytyksenä kuitenkin on, että rahastolle ehdotettu koko toteutuu ja rahoitusta kanavoidaan avoimen kilpailun perusteella parhaille hankkeille. EU:n tulevan monivuotisen rahoituskehyksen valmistelu etenee (MFF, Multiannual Financial Framework 2028–2034). Komission esityksen mukaan lähes neljäsosa eli 451 miljardia euroa koko MFF-budjetista käytettäisiin avainaloilla tapahtuvaan tutkimukseen, innovaatiotoimintaan, tuotekehitykseen sekä teolliseen skaalaukseen ja tuotantoinvestointeihin. Tätä rahoitusta kanavoitaisiin uuden kilpailukykyrahaston sekä sen alle kuuluvan Horisontti Eurooppa -ohjelman kautta. Myös EU:n nykyinen Innovaatiorahasto liitettäisiin saman sateenvarjon alle. Tulevan MFF-kauden isot hyödyntämismahdollis

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye