Alkuvuodesta 2024 mökkilainoja nostettiin viime vuoden tahtiin

Suomalaiset kotitaloudet nostivat kesäkuussa 2024 uusia vapaa-ajanasuntolainoja eli mökkilainoja 78 milj. euron edestä, mikä on 11 % vähemmän kuin vuosi sitten kesäkuussa. Tammi-kesäkuussa 2024 mökkilainoja on kuitenkin nostettu lähes saman verran kuin vuonna 2023 vastaavana aikana. Mökkilainojen kysyntä on yleensä vilkkaimmillaan touko-syyskuussa, ja tyypillisesti kesäkuu on kaikista vilkkain nostokuukausi. Pandemian aikana vuosina 2020 ja 2021 mökkilainoja nostettiin tavanomaiseen nähden poikkeuksellisen paljon.
Uusien nostettujen mökkilainojen keskikorko laski hieman toukokuusta ja oli kesäkuussa 4,49 %. Asuntolainojen tapaan myös mökkilainoista valtaosa on sidottu euriborkorkoihin. Kesäkuussa 2024 uusista mökkilainanostoista 95 % oli sidottu euriborkorkoihin.
Myös mökkilainoissa yleisin viitekorko on 12 kuukauden euribor. Kuitenkin asuntolainojen tapaan korkojen noustua lyhyempiä euriborkorkoja on käytetty aikaisempaa enemmän mökkilainojen viitekorkona. Kesäkuussa 2024 vuoden euriboriin sidottiin 62 %, kuuden kuukauden euriboriin 8 % ja kolmen kuukauden euriboriin 29 % uusista euriborsidonnaisista mökkilainanostoista. Viime vuosina alhaisempien korkojen aikana vuoden euriborin osuus on ollut tyypillisesti 80–90 % uusien euriborsidonnaisten mökkilainojen koroista.
Vähentyneiden nostomäärien vuoksi mökkilainakannan supistuminen vuodentakaisesta on jatkunut jo yli vuoden ajan. Kesäkuussa 2024 kotitalouksien mökkilainojen kanta supistui 2,5 % vuodentakaisesta, kun vuosi sitten kesäkuussa se supistui 1,4 %. Kesäkuun 2024 lopussa mökkilainojen kanta oli 4,4 mrd. euroa. Mökkilainakannan keskikorko laski hieman toukokuusta ja oli kesäkuussa 4,34 %. Mökkilainakannasta 95 % oli sidottu euriborkorkoihin.
Lainat
Suomalaiset kotitaloudet nostivat kesäkuussa 2024 uusia asuntolainoja 1,1 mrd. euron edestä, mikä on 220 milj. euroa vähemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Uusista nostetuista asuntolainoista sijoitusasuntolainoja oli 100 milj. euroa. Uusien asuntolainojen keskikorko laski toukokuusta ja oli 4,31 % kesäkuussa. Asuntolainakanta oli kesäkuun 2024 lopussa 106,0 mrd. euroa ja kannan vuosikasvu oli −0,9 %. Sijoitusasuntolainoja oli 8,7 mrd. euroa asuntolainakannasta. Suomalaisten kotitalouksien lainoista oli kesäkuun lopussa kulutusluottoja 17,9 mrd. euroa ja muita lainoja 17,5 mrd. euroa.
Suomalaiset yritykset nostivat uusia lainoja[1] kesäkuussa 3,2 mrd. euron edestä, ja niistä asuntoyhteisölainoja oli 780 milj. euroa. Uusien nostettujen yrityslainojen keskikorko laski toukokuusta ja oli 5,24 %. Suomalaisille yrityksille myönnettyjen lainojen kanta oli kesäkuun lopussa 108,1 mrd. euroa, mistä asuntoyhteisöille myönnettyjä lainoja oli 44,6 mrd. euroa.
Talletukset
Suomalaisten kotitalouksien yhteenlaskettu talletuskanta oli kesäkuun 2024 lopussa 110,8 mrd. euroa ja talletusten keskikorko 1,34 %. Talletuskannasta oli yön yli ‑talletuksia 68,1 mrd. euroa ja määräaikaistalletuksia 14,0 mrd. euroa. Uusia määräaikaisia talletussopimuksia suomalaiset kotitaloudet solmivat kesäkuussa 1,2 mrd. euron edestä. Uusien määräaikaistalletusten keskikorko oli kesäkuussa 3,56 %.
Lisätietoja antaa
Pauli Korhonen, puh. 09 183 2280, sähköposti: pauli.korhonen(at)bof.fi.
Seuraava raha- ja pankkitilastotiedote julkaistaan 29.8.2024 klo 10.
Tiedotteen pohjana olevat tilastoluvut ja ‑grafiikka ovat luettavissa myös Suomen Pankin verkkosivuilla osoitteessa https://www.suomenpankki.fi/fi/tilastot2/.
[1] Pl. tili- ja korttiluotot.
Avainsanat
Linkit
Suomen Pankki
Suomen Pankki on Suomen rahaviranomainen ja kansallinen keskuspankki. Samalla se on osa eurojärjestelmää, joka vastaa euroalueen maiden rahapolitiikasta ja muista keskuspankkitehtävistä ja hallinnoi maailman toiseksi suurimman valuutan, euron, käyttöä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Pankki
En inhemsk lösning för omedelbara betalningar skulle öka funktionssäkerheten och konsumenternas valfrihet8.5.2025 11:30:00 EEST | Pressmeddelande
Finländarna måste ha tillgång till förmånliga, mångsidiga och tillförlitliga betalningssätt som fungerar säkert också under exceptionella omständigheter. En lösning för omedelbara betalningar som baserar sig på kontoöverföringar i real tid skulle öka vår förmåga att hantera systemen för betalning och erbjuda konsumenterna ett välkommet alternativ.
Kotimainen pikamaksamisen ratkaisu lisäisi toimintavarmuutta ja kuluttajien valinnanvapautta8.5.2025 11:30:00 EEST | Tiedote
Suomalaisilla tulee olla käytössään edullisia, monipuolisia ja luotettavia maksutapoja, jotka toimivat turvallisesti myös poikkeustilanteissa. Reaaliaikaisiin tilisiirtoihin perustuva pikamaksuratkaisu lisäisi kykyämme hallita maksamisessa käytettyjä järjestelmiä ja tarjoaisi kuluttajille tervetulleen vaihtoehdon.
A Finnish instant payment solution would improve resilience and consumer choice8.5.2025 11:30:00 EEST | Press release
People must have access in Finland to inexpensive, versatile and reliable methods of payment and these must function securely even in exceptional situations. An instant payment solution based on real-time credit transfers would enhance our ability to govern the systems used in making payments and would offer consumers greater choice.
Inlåningen från hushållen ökar8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Vid utgången av mars 2025 var inlåningen från de finländska hushållen (112,1 miljarder euro) 3 miljarder euro större än vid motsvarande tid för ett år sedan. Inlåningen har senast varit större 2022. I juli 2022 var inlåningen den största genom tiderna, dvs. nära 114 miljarder euro. Vid utgången av mars 2025 var 68,4 miljarder euro av inlåningen från hushållen inlåning över natten[1], 14,9 miljarder euro tidsbunden inlåning och 28,8 miljarder euro placeringsdepositioner[2].
Kotitalouksien talletuskanta kasvussa8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Maaliskuun 2025 lopussa suomalaisten kotitalouksien talletuskanta (112,1 mrd. euroa) oli 3 mrd. euroa suurempi kuin vuosi sitten vastaavana aikana. Talletuskanta oli viimeksi suurempi vuonna 2022. Vuoden 2022 heinäkuussa se oli kaikkien aikojen suurin eli lähes 114 mrd. euroa. Maaliskuun 2025 lopussa kotitalouksien talletuksista 68,4 mrd. euroa oli yön yli -talletuksia[1], 14,9 mrd. euroa määräaikaistalletuksia ja 28,8 mrd. euroa sijoitustalletuksia[2].
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme